Köyhyysmittarit ja etuudet ottavat perheenjäsenet huomioon vaihtelevasti

Perheenjäsenten määrä vaikuttaa moneen sosiaalietuuteen. Vaikutus kuitenkin vaihtelee etuudesta toiseen. Kertoimia olisikin syytä yhtenäistää ja perustella tarkemmin, kun sosiaaliturvan kokonaisuudistusta ryhdytään valmistelemaan.   Sosiaaliturvan yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen on ollut viime vuosien kestopuheenaihe. Se on ollut monien aikaisempien työryhmien agendalla, ja se on nyt käynnissä olevan eriarvoisuustyöryhmän keskeinen tehtävä. Tahtotilasta huolimatta sosiaaliturva ei ole vuosien saatossa […]

Jatka lukemista


Yleinen asumistuki ja opiskelijan pätkätyöt – monimutkainen yhtälö?

Tulot vaikuttavat yleiseen asumistukeen eri tavalla kuin opintotukeen.   Joulukuun puolessavälissä eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen, joka muutti opiskelijan tukia radikaalisti. Opintotuen tasomuutosten lisäksi lähes kaikki opiskelijat siirretään ensi elokuussa asumislisästä yleisen asumistuen piiriin. Muutoksen perusteluna oli asumisen tukien yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen poistamalla yksi etuus Kelan valikoimasta. Järjestelmä ei kuitenkaan muuttunut opiskelijan kannalta yksinkertaisemmaksi, päinvastoin. Opiskelijan sosiaaliturva koostuu […]

Jatka lukemista


Maahanmuutto lisännyt suosiotaan tutkimusaiheena

Kansainvälisestä liikkuvuudesta on tullut paljon puhuttu ja tunteita herättävä ilmiö viimeisen puolentoista vuoden sisällä. Maahanmuutto on kasvattanut paljon suosiotaan myös tutkimusaiheena. Se on myös yksi Suomen Akatemian rahoittaman TITA-hankkeen (Tackling Inequalities in Time of Austerity) tutkimusteemoista.   Marraskuun alussa hankkeen tutkijat Tukholman yliopistosta järjestivät maahanmuuttotyöpajan, jossa joukko pohjoismaisia ja eteläeurooppalaisia väestötieteilijöitä ja sosiologeja esitteli tuoreita […]

Jatka lukemista


Uusi arviointityökalu työttömyyspäivärahan enimmäiskeston uudistuksiin

Yksi merkittävimmistä Juha Sipilän hallituksen leikkauskohteista on ansiosidonnainen työttömyysturva. Työttömyyspäivärahoista kaavaillaan 200 miljoonan euron säästöjä, jotka on tarkoitus saada kokoon lyhentämällä työttömyyspäivärahakauden enimmäiskestoa noin viidellä kuukaudella. Suurimmalla osalla tämä tarkoittaisi enimmäiskeston kutistumista 500 työttömyyspäivästä eli lähes kahdesta vuodesta 400 päivään. Alle kolme vuotta työelämässä olleille enimmäiskesto putoaisi 400 päivästä 300 päivään. Uudistus ei kuitenkaan koskisi […]

Jatka lukemista


Onko pohjoismaisen hyvinvointivaltion universalismi murenemassa?

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa ministeri Hanna Mäntylän johdolla kotoutuville maahanmuuttajille erillistä sosiaaliturvajärjestelmää, joka olisi nykyistä vastikkeellisempi ja tasoltaan matalampi. Uudistuksen yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä auki. Keskustelussa on viitattu usein Tanskan malliin, jossa päätettiin alentaa maahanmuuttajien sosiaaliturvaa seitsemän ensimmäisen maassaolovuoden ajaksi. Suomessa oleskeluluvan saaneet maahanmuuttajat ja kantaväestö ovat olleet tähän saakka oikeutettuja samoihin etuuksiin samoin […]

Jatka lukemista