Linkolan väestö- ja sosiaalipolitiikasta ja sen kritiikistä

Pentti Linkolan ajatuksia karsastaa moni, syystäkin. Silti huolta väestönkasvun seurauksista ei voi sivuuttaa.   Viime viikolla ilmestyi toimittaja Riitta Kylänpään kirjoittama elämäkerta Pentti Linkolasta. Teosta on luonnehdittu vuoden kirjalliseksi tapaukseksi. Kirja poiki heti julkistamisen jälkeen myös joukon Linkolan ajattelua ruotivia lehtikirjoituksia. Sosiaaliturvan tutkijat ovat tarttuneet hänen teksteihinsä harvoin, vaikka Linkolan puheissa ja teksteissä väestökysymys, yhteiskuntasuunnittelu, […]

Jatka lukemista


Sosiaalipolitiikka ja supistuva talous

Ekologisesti kestämätöntä nykykehitystä perustellaan Suomessa usein vedoten hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen. Esimerkiksi valtiovarainministeriön edustaja totesi Maailman tila 2010 –raportin julkistamiskeskustelussa 19.2.2010, että puheet kulutuksen vähentämisestä ja työajan lyhentämisestä ovat vaarallisia erityisesti hyvinvointipalveluiden ja eläketurvan kannalta. Samoin valtiovarainministeri Jyrki Katainen perusteli MTV3:n verkkosivuilla 21.3.2010, että kolmen uuden ydinvoimalaluvan myöntäminen on perusteltua nimenomaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta: Jos meillä on […]

Jatka lukemista