Viime vuosikymmeninä suomalaisten keskimääräisen eliniän piteneminen on liittynyt etenkin sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen, mikä puolestaan johtuu pitkälti elintapojen myönteisestä kehityksestä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisten kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on kuitenkin edelleen suurta. Sen sijaan esimerkiksi syöpäkuolleisuus on Suomessa verraten pientä.

Epäterveelliset elintavat uhkaavat kuitenkin edelleen kansanterveyttä. Alkoholinkulutus näyttää seurailevan alkoholipolitiikan muutoksia ja näkyy suoraan alkoholikuolleisuudessa. Alkoholiin liittyvä kuolleisuus on Suomessa lähes kaksi kertaa niin suurta kuin Ruotsissa. Tupakointi, jolla on moninaisia negatiivisia terveysvaikutuksia, on vähenemisestään huolimatta edelleen suhteellisen yleistä: miehistä 22 prosenttia ja naisista 16 prosenttia tupakoi päivittäin.

Kasviksia syödään suosituksia vähemmän, liikuntaa ei harrasteta riittävästi, ja ylipainoisten osuus väestöstä jatkaa kasvuaan. Ylipainoisuuden seurauksena esimerkiksi diabetesta sairastavien osuus on noussut jyrkästi viimeisten vuosien aikana. Nyt jo kymmenen prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä sairastaa diabetesta.

Kansanterveys ja Kelan etuudet

Kansalaisten terveydentilan kehitys luonnollisesti vaikuttaa myös terveysperusteisten sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Kuitenkin muutokset etuuksia saavien osuuksissa heijastelevat kansanterveyden kehityksen lisäksi ja oikeastaan sitä enemmän muutoksia esimerkiksi etuusjärjestelmässä, väestörakenteessa, asenteissa ja työllisyystilanteessa. Terveyden roolia kehityskuluissa on lopulta vaikea todentaa.

Esimerkiksi sairausvakuutuksen lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä on aikavälillä 1995–2010 kasvanut 63 prosentista 71 prosenttiin. Kasvu kertoo muun muassa lääkekorvausjärjestelmän muutoksista, yhteiskunnan medikalisaatiosta, diagnoosikäytäntöjen muutoksesta sekä teknologisesta kehityksestä, mutta yhteys väestön sairastavuuden muutoksiin ei ole selkeä. Toisaalta tehokas lääkitseminen on kiistatta ollut osaltaan yhteydessä suomalaisten eliniän pidentymiseen.

Lääkkeiden erityiskorvausoikeudet (eli oikeudet saada korvausta 72 tai 100 prosenttia lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta) sairauksittain tarkasteltuna näyttävät olevan suoremmin yhteydessä kansanterveyteen ja sairastavuuteen, vaikka nekin tosin kertovat diagnoosikäytäntöjen muutoksista. Esimerkiksi verenkiertoelinten sairauksien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien haltijoiden osuus suhteessa väestöön on ollut hienoisessa laskussa, kun taas esimerkiksi erityiskorvausoikeuksia diabeteslääkkeisiin on yhä useammalla. Nämä kehityskulut ovat jokseenkin yhteneväisiä edellä mainittujen kuolleisuus- ja diabetestrendien kanssa.

Entä sairauspäivärahat? Sairauspäivärahan saamisen ajattelisi heijastelevan väestön terveydentilan – tai ainakin työkykyä uhkaavan pitkäaikaissairastavuuden – kehitystä. Tämäkään asia ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen. Esimerkiksi korkean työttömyysasteen aikana sairauspäivärahapäivien kertymä väestötasolla voi olla pienempi kuin paremman työllisyystilanteen aikana, sillä työttömät eivät yleensä hakeudu sairauspäivärahalle. Lama-aikana työttömyyden pelko voi lisäksi kannustaa työllisiä pysyttelemään sairaanakin työssä. Vastaavasti työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrä riippuu työkyvyn lisäksi osittain muun muassa työttömyystilanteesta sekä siitä, millaisia vaihtoehtoisia työstä poistumisen reittejä kulloinkin on käytettävissä.

Eli näkyykö vai eikö näy?

Terveysperusteisten etuuksien käyttö sekä niihin kuluvat summat riippuvat siten moninaisista tekijöistä, joista terveys on vain yksi. Vastaus otsikon kysymykseen on siis: huonosti – jos lainkaan. On kiinnostavaa seurata erilaisilla osoittimilla yhtäältä kansanterveyden ja elintapojen kehitystä sekä toisaalta sitä, miten kansalaiset käyttävät terveyteen liittyviä sosiaaliturvaetuuksia. Pelkällä terveysperusteisten etuuksien trendivertailuilla ei kuitenkaan voida päätellä juuri mitään siitä, miten kansalaisten terveydentila on kehittynyt.

Jenni Blomgren
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoa:

• Blomgren J, Mikkola H, Hiilamo H, Järvisalo J. Suomalaisten terveydentila ja terveyteen liittyvät etuudet: indikaattoriseuranta 1995–2010. Helsinki: Kela, Nettityöpapereita 28, 2011.
• Timo Partio. Kolmannes Kelan menoista terveyteen liittyviin etuuksiin. Helsinki: Kela, Tilastokatsaus 3.9.2010.

Yhtenä ongelmana on, että lyhytaikaisen työn vastaanottaminen ei kannata, kun palkkatulot vähentävät tarveharkintaisia tukia. Työn päättymisen jälkeen etuuden saajan tulee selvitellä tulojaan ja odottaa uusia sosiaalietuuksien päätöksiä. Tätä tilannetta Heikki Hiilamo on kuvannut osuvasti ”byrokratialoukun” käsitteellä, muun muassa tuoreessa kirjassaan Uusi Hyvinvointivaltio.

Byrokratialoukkua voisi kuvata kertomalla tarinan ”Pentistä” – pitkäaikaistyöttömästä, joka viiden vuoden työttömyysputken jälkeen haluaisi aloittaa työt. Työvoiman palvelukeskuksessa luvataan, että Pentin työllistymistä voidaan tukea maksamalla työnantajalle yhdistelmätukea. Työmaita kiertelemällä Pentti löytää itse tukityöpaikan rakennusalalta.

Toiveikkaana Pentti kertoo uutiset työvoimaneuvojalle. Työvoimaneuvojan monologista Pentti ymmärtää, että hänen pitää pyytää työnantajaltaan yrityksen verotustodistus ja kaupparekisteriote. Paperien saaminen kestää muutamia päiviä ja niiden toimittaminen takaisin työvoimaneuvojalle tuntuu työläältä. Matkan varrella Pentin työinto on jo koetuksella. Hän saa kuitenkin ensimmäisen paperisodan kunnialla suoritettua ja päätös yhdistelmätuen myöntämisestä kolahtaa postiluukusta parin viikon kuluttua työhaastattelusta.

Asumistuen takaisinperintä lannistaa

Työpaikka tarkoittaa, että Pentti saa ensimmäistä kertaa vuosiin palkkakuitin Kelan ja sosiaalitoimen päätösten sijaan. Vaikka työaika on säädösten mukaan vain 85 % normaalista työajasta, tuntuu palkkaraha ruhtinaalliselta. Se on myös sopivasti alle 1 704 euroa kuukaudessa eli Pentin tulot eivät vaikuta hänen avopuolisonsa työmarkkinatuen määrään. Yksi pieni edistys byrokratialoukkujen purkamisessa tapahtuikin viime vuonna, jolloin puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen lieveni.

Pentti nauttii työstään ja iloitsee, että hänen ei tarvitse täyttää ”työtön, työtön” -kaavakkeita eikä toimittaa tiliotteita ja vuokrakuitteja sosiaalitoimiston etuuskäsittelijöille. Vasta toisen kuukauden alussa työkaveri kysäisee Pentiltä sattumalta, onko hän tarkistuttanut asumistuen määrän. Eipä tietenkään! Ilman työvoimaneuvojan ohjeita Pentti oli vallan unohtanut ilmoittaa Kelaan muuttuneet tulot eli asumistukea on maksettu liikaa. Koska Pentti tarvitsee apua lomakkeiden täyttämisessä, hän lähtee kesken päivän Kelan toimistoon. Kelan palveluneuvojan opastuksella hän täyttää asumistukihakemukseen tietoja ”välitarkistuksen aiheuttavasta muutoksesta”. Palveluneuvoja varoittaa, että päätöksen tekemisessä saattaa kestää parikin kuukautta. Tämä tarkoittaa tietysti, että Pentiltä tullaan tulevaisuudessa perimään takaisin kolmen kuukauden asumistuet.

Asumistuen ja työllistymisen yhteensovittaminen on erityisesti alue, jossa Mika Vuorelan ansiokkaasti kuvaama ”institutionaalinen lannistaminen” on päässyt kukoistamaan. Lannistamisen kulttuurin ydin on Vuorelan mukaan siinä, että etuudensaajilla on muita kansalaisia heikommat ehdot työllistymiselle. Välttääkseen takaisinperintää ja maksujen viivästymistä asumistukea saavan henkilön ei kannata ottaa vastaan lyhytaikaista, keikkaluonteista työtä. Myös vuoden pituisen työsuhteen jäljet voivat olla lannistavia.

Tarjolla pitkäaikaista paperityötä

Kun Pentin 12 kk:n yhdistelmätukioikeus on loppumaisillaan, ei työnantaja uusi hänen työsopimustaan. Koska seuraavan kuukauden toimeentulosta ei ole tietoa, Pentti marssii ensimmäisenä työttömyyspäivänä työvoimatoimistoon. Työvoimaneuvoja tekee maksulausunnon Kelaan, josta tulee päätös viikon kuluttua. Viimeinen palkka riittää hädin tuskin seuraavalle kuukaudelle, koska Pentti päättää ostaa viimein uudet talvikengät ja käytetyn polkupyörän.

Ensimmäinen työmarkkinatuki on maksussa puolentoista kuukauden kuluttua. Sosiaalitoimistossa pyydetään selvitystä viimeisen kuukauden palkkatuloista, joiden oletetaan riittävän myös seuraavalle kuukaudelle. Kelalle pitää maksaa takaisin liikaa maksettua asumistukea 40 euroa kuukaudessa. Yhdistelmätukeen Pentillä ei ole enää oikeutta eikä kokemus byrokratialoukusta houkuta tekemään epävarmoja keikkahommia vuokratyöfirman kautta. Kokoaikaiseen työsuhteeseen ei kannusta ajatus siitä, että puolison työmarkkinatuki alenisi. Niin Pentin arki palaa taas vuoden jälkeen tutulle radalleen: kerran kuukaudessa täytetty kaavake Kelaan ja kahden kuukauden välein hakemus sosiaalitoimistoon.

Rakenteellisen pitkäaikaistyöttömyyden oloissa kaikkia työttömiä ei saada töihin kannustamalla. Ennestään alhaisten perusturvaetuuksien tason alentaminen ei myöskään ole kannustavaa, päinvastoin se voi lannistaa. Hiilamon mukaan työhön voitaisiin kannustaa purkamalla byrokratialoukkuja ja investoimalla sosiaalisiin mahdollisuuksiin, kuten kuntien tarjoamiin työpaikkoihin. Vuorela esitti artikkelissaan Lannistamisesta kannustamiseen (2008), että työllistyvillä henkilöillä olisi mahdollisuus saada määräaikaisesti sekä tulonsiirtoja (kuten asumistukea) että ansiotuloja enemmän kuin nykyiset tulorajat sallivat. Ehkä Penttikin uskaltaisi silloin kokeilla siipiään keikkailevana rakennusmiehenä.

Tuuli Hirvilammi
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisälukemista:

• Hiilamo, Heikki (2011) Uusi Hyvinvointivaltio. Helsinki: Into kustannus
• Vuorela, Mika (2008) Lannistamisesta kannustamiseen. Työtä haluaville mahdollisuuksia työllistymiseen. Teoksessa Hirvilammi, Tuuli & Laatu, Markku (toim.) Toinen Vääryyskirja – Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 41-54.

Seminaariin valtiovallan tervehdyksen tuonut valtiosihteeri Eeva Kuuskoski korosti sitä, miten valtionhallinnossa pitäisi päästä eroon osaoptimoinnista ja pyrkiä kokonaisvaltaiseen työllisyyspolitiikkaan, jossa eivät korostuisi eri hallinnonalojen omat tavoitteenasettelut. Tämä osaoptimoinnin problematiikka nousi myös esiin haastatellessani jokunen vuosi sitten työvoimatoimistojen ja sosiaalitoimen työntekijöitä erästä työvoimapoliittista tutkimusta varten. Esimerkiksi työvoiman palvelukeskuksissa eri toimijoilla voi olla hyvinkin erilaiset tavoitteet saman asiakkaan suhteen. Kun työvoimatoimiston tavoitteena on siirtää asiakas joko avoimille työmarkkinoille tai toimenpiteeseen, ovat sosiaalitoimen tavoitteet usein vähemmän työmarkkinakeskeisiä ja enemmän yksilön elämäntilanteeseen kohdistuvia.

Erikoistutkija Tarja Heponiemi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta esitteli kirjallisuuskatsaukseen perustuvia havaintoja muun muassa työttömyyden ja terveyden välisistä yhteyksistä. Katsauksen mukaan on selvästi osoitettavissa, että työttömyys on valikoivaa eli, että työttömäksi jäävät muita herkemmin huonon terveydentilan omaavat. Tutkimusprofessori Jukka Vuori Työterveyslaitokselta painottikin omassa esityksessään työntekijöiden terveyden suojelemisen merkitystä. Jos henkilö jää työttömäksi, on aivan eri asia uudelleentyöllistymisen kannalta, millainen on henkilön fyysinen ja psyykkinen terveys.

Työttömyys koskee aina yksilöä

Seminaarissa puhuttiin myös moniammatillisesta työstä ja sen merkityksestä työttömyyden hoidossa. Paikallisjohtaja Ilkka Haahtela Helsingin työ- ja elinkeinotoimistosta totesi, että noin 70 000 työtöntä työnhakijaa tarvitsisi moniammatillista tukea. Moniammatillisuuden toteuttaminen etenkin pitkäaikaistyöttömien palveluissa on tärkeää, sillä kuten jo aiemmin todettiin, eri toimijat näkevät työttömän eri tavoin ja kokonaiskuvan saaminen työttömän tilanteesta on mahdotonta ilman toimijoiden välistä yhteistyötä.

Ylilääkäri Veijo Nevalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toi omassa puheenvuorossaan esille erityisesti pitkäaikaistyöttömien työkykyyn monesti vaikuttavat mielenterveys- ja päihdeongelmat. Hän kritisoi sitä, miten terveyskeskukset ovat pääsääntöisesti ulkoistaneet sekä mielenterveys- että päihdeongelmien hoidon. Näin ollen niissä ei myöskään ole näiden ongelmien tunnistamiseen vaadittavaa osaamista. Nevalainen painotti mielenterveysongelmien moninaisuutta ja päällekkäisyyttä sekä sitä, miten pienestä vakavat mielenterveysongelmat voivat alkaa. Joidenkin kohdalla työttömyyden pitkittymisen ja yhteiskunnasta syrjäytymisen taustalla voi olla sosiaalinen jännitys, joka oikein ja riittävän aikaisin tunnistettuna ja hoidettuna ei merkittävästi vaikuttaisi työkykyyn ja työyhteisössä pärjäämiseen.

Ehdottomasti koskettavin esitys oli työttömän oma puheenvuoro, jonka piti Seppo Blomqvist Turusta. Esityksessä tiivistyi mielestäni moni työttömyyden ja sen hoidon kannalta keskeinen asia. Ensinnäkin on tärkeää, että työtöntä kuunnellaan ja myös kuullaan. Hänet pitää käsittää osana ympäristöään ja ottaa huomioon yksilöiden erilaiset elämäntilanteet. Toisekseen, työttömyyden pitkittyessä pitää olla resursseja tehdä moniammatillista auttamistyötä, jonka tulee olla sekä tavoitteellista että asiakasta kunnioittavaa. Kolmanneksi, kolmannen sektorin toimijoiden toimintaa pitää tukea niiden erittäin tärkeässä syrjäytymisen vastaisessa työssä. Ilman yhdistysten ja järjestöjen tukityöpaikkoja monen työttömän kohtalona olisi täydellinen syrjäytyminen yhteiskunnasta. Lisäksi välityömarkkinoita tulee kehittää entistä määrätietoisemmin, jotta päästään tilanteesta, jossa yksilö on arvokas vain, jos hän kykenee työskentelemään avoimilla työmarkkinoilla.

Osaoptimointia myös tutkimuksessa

Seminaarin alustusten pohjalta voidaan mielestäni todeta, että meillä on huomattava määrä tietoa työttömyyden vaikutuksista ja sen taustalla olevista tekijöistä, kuten terveydestä. Tutkimus, kuten päätöksentekokin, on kuitenkin kovin hajallaan ja tieteenaloittain tai tutkimussektoreittain kohdentunutta. Myös tutkimuksessa syyllistytään osaoptimointiin, eikä aina nähdä niitä mahdollisuuksia, mitä monitieteellinen tutkimus voisi tarjota. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten vuoden 2009 alussa alkaneen Paltamon täystyöllistämismallin arviointitutkimus, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koordinoi, pystyy rakentamaan eri tieteenaloja edustavien osatutkimusten tuloksista yhtenäisen ja päätöksenteossa hyödynnettävissä olevan kokonaisuuden.

Paltamossa työttömien tulevaisuutta rakennetaan osallisuuden, yhteisöllisyyden ja kannustamisen pohjalta. Ajatuksena on lisätä työttömien ja koko paikallisyhteisön hyvinvointia, kun kunnan kaikki työttömät työllistetään paikalliseen Työvoimataloon. Vaikka tavoitteena Paltamossa onkin siirtää mahdollisimman moni työllistetty avoimille työmarkkinoille, todellisuudessa malli edustaa osaltaan pysyviä välityömarkkinoita. Sekä Paltamossa että muualla tulee aina olemaan niitä, joiden resurssit eivät riitä työntekoon avoimilla työmarkkinoilla.

Mielestäni keskeinen ellei keskeisin haaste tulevaisuutta ajatellen onkin se, miten me pystymme nykyistä paremmin kohtaamaan ne ihmiset, joiden elämää ei määritä työ vaan jokapäiväinen selviytyminen maailmassa, jossa vaaditaan yhä enemmän osaamista ja jaksamista. Pystymmekö tarjoamaan heille arvokkaan ja taloudellisesti turvatun elämän? Ja ennen kaikkea mitä tapahtuu, jos emme näin tee?

Minna Ylikännö
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kuva: Kelan kuva-arkisto

Käytössämme olevaa aikaa voidaan mitata monin eri tavoin, mutta helpointa sen seuraaminen on kellosta. Muistan, kun sain kouluun mennessäni ensimmäisen rannekelloni. On vaikea uskoa, että päivät ovat yhtä pitkiä kuin silloin, sillä ne tuntuvat tätä nykyä paljon lyhyemmiltä. Mutta minä kuulunkin niihin, jotka elävät elämän ruuhkavuosia pienen lapsen ja ”remontoijan unelman” kanssa. Kirkan tavoin voisin lauleskella, että ”kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien”. Minulla ei tosin ole päivässä kovin montaa hetkeä, jolloin ehtisin harrastaa laulamista, saati mitään muutakaan.

Pienten lasten perheissä aika on kortilla. Äidit tekevät töitä siinä missä isätkin, ja yhteistä vapaa-aikaa on vähän. Samaan aikaan rakennetaan uraa, perhettä ja omakotitaloa. Saa olla aikamoinen fakiiri, että onnistuu ujuttamaan tuon kaiken 24 tuntiin. Toisaalta on niitä, joilla aikaa on yllin kyllin. Voisi kuvitella, että koska esimerkiksi eläkeläisillä ja työttömillä aikaa ei kulu työn tekemiseen ja työmatkoihin, he kylpevät ajan yltäkylläisyydessä kuin Roope Ankka rahakasoissaan konsanaan.

Näin ei tietenkään ole. Sekä eläkkeelle että työttömäksi jäämisessä on kaksi yhteistä piirrettä. Vaikka vapaa-ajan määrä kasvaa, mielekästä tekemistä ei välttämättä löydy. Toinen yhteinen piirre on tulojen pieneneminen. Kun aikaa olisikin käyttää mieluisiin asioihin, ei siihen välttämättä ole varaa. Jos työmarkkinatuen varassa elävällä työttömällä on käytössään pakollisten asuin- ja ruokamenojen jälkeen noin viisi euroa päivässä (jos sitäkään), ei siinä paljon matkustella tai ostella uusia harrastusvälineitä.

Kovin yllättävää ei olekaan se, että raha määrittää ajankäyttöämme jopa enemmän kuin se, kuinka paljon vapaa-aikaa meillä on käytössä. Vuonna 2006 tehdyssä European Social Survey -kyselyssä kysyttiin, koemmeko, että meillä ei ole aikaa tehdä sellaisia asioita, joista nauttisimme. Työssäkäyvillä ja kotiäideillä/-isillä melko luonnollisestikin tällaista aikaa tuntuu olevan vähemmän kuin esimerkiksi eläkeläisillä, opiskelijoilla ja työttömillä. Työmarkkina-asemaa suurempi merkitys kysymyksen kannalta on kuitenkin sillä, miten hyvin ihminen kokee pärjäävänsä taloudellisesti. Jos elämä on pelkkää kitkuttamista, oli sitten työssäkäyvä, työtön, eläkeläinen tai kotiäiti/-isä, aikaa tuntuu olevan jostain syystä vähemmän niille asioille, joista nauttii.

Tässä tapauksessa ei tarvitse olla fakiiri, että tajuaa, miksi näin on. Vaikka Kirka laulaa, että aikaa ei pysty lahjomaan, sen ostaminen tuntuu olevan osa nykymenoa. Puheaikaa voi ostaa, samoin nettiaikaa. Voi ostaa palveluja, esimerkiksi siivousta, jolloin aikaa jää enemmän omille harrastuksille. Koiranulkoiluttamisen voi ulkoistaa ja ruokaostokset tilata kotiin. Ilman rahaa et osta aikaa, etkä paljon muutakaan. Tamppaat itse mattosi, peset ikkunasi, teet ruokasi ja ulkoilutat koirasi. Aikasi menee tarjousten perässä juoksemiseen ja arjesta selviytymiseen.

European Social Surveyn tulosten mukaan meillä on enemmän aikaa tehdä asioita, joista nautimme, kun kukkarossa on muutakin kuin se kuuluisa matti. Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa sitä, että tuloerojen kasvaessa kasvavat erot myös ajankäytössä. Kun parempituloiset ostavat itselleen vapaa-aikaa niiltä, joilla ei ole varaa nauttia siitä, emme ole kaukana luokkayhteiskunnasta. Siis siitä yhteiskunnasta, jossa raha (ja vain raha) tekee onnelliseksi.

Minna Ylikännö
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa sosiaalipolitiikan ja ajankäytön kytköksistä.