Joutilaisuus. Tom Hodgkinson kirjoittaa kirjassaan Joutilaisuuden ylistys (2006) siitä, miten meidän pitäisi osata ottaa rennommin ja nauttia elämästä. Hän kyseenalaistaa nykyiset työmarkkinoiden valtarakenteet, jotka ajavat ihmiset tekemään yhä enemmän työtä ja kiirehtimään jopa vapaa-ajallaan. Joutilaisuuden hän näkee ihmiselle luontaisena tapana viettää aikaa. Pitkään nukkuminen on nautinnollista, syömiseen pitäisi käyttää paljon aikaa ja silkkaan laiskotteluunkin tulisi säästää muutama tunti päivästä. Hodgkinsonin mukaan meillä tulisi olla nykyistä enemmän rohkeutta päättää omasta ajankäytöstämme. Voisimme ehkä paremmin, jos uskaltaisimme myöhästyä töistä (tosin sen varalle on keksitty joustava työaika) tai nauttia silloin tällöin lounaan pidemmän kaavan mukaan (mikä ei luonnollisesti ole mahdollista työpaikkaruokaloissa). Joutilaaksi heittäytyminen ei ole kuitenkaan niin helppoa, miltä Hodgkinson saa sen kuulostamaan. Se on itse asiassa perin juurin vaikeaa.

Laiskuus. Yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Kuinkahan moni meistä kehtaa työpaikalla aamukahvin ääressä todeta, että tulipa sitten eilen illalla lojuttua useampi tunti sohvalla tekemättä mitään? Ei tullut lähdettyä lenkille tai kokattua perheelle kukkoa viinissä. Kuinkahan moni meistä itse asiassa edes pystyy aidosti laiskottelemaan, tekemään ei yhtikäs mitään? Mielessä pyörii yleensä aina ainakin tuhat tekemätöntä asiaa. Pakastinkin pitäisi sulattaa ja auto pestä. Ja miksi siirtäisit huomiselle sen, minkä pystyt tekemään jo tänään? Vanha sanontakin sanoo, että elämä ei laiskoja elätä.

Kiire, kiire, kiire. Ei siis vain kiire, vaan ihan järkyttävä kiire. Nyt ei ehdi, eikä oikein huomennakaan, mutta ehkä ensi viikolla. Tai odotapas, silloinkin on kiire. Ja sen jälkeen vasta kiire onkin. Kiire ei tunnu loppuvan koskaan. Hodgkinson kirjoittaa kirjassaan siitä, mistä jatkuva kiireen tuntu on peräisin. Hänen mukaansa työntekijöistä on tehokkuuden nimissä vähä vähältä ja tieten tahtoen kitketty erilaiset luontaiset paheet, kuten laiskottelu. Meille on tarjolla täytettyä voileipiä ja take out -kahvia, jotta emme tuhlaisi aikaa syömiseen. Voimme kiirehtiä kuuma kahvimuki kädessä aamulla metroon tai bussiin, syödä ja hoitaa päivän ensimmäiset työtehtävät jo ennen kuin saavumme työpaikalle. Kaikkinainen joutilaisuus on pahasta. Kuten tiedämme, parhaat ajatukset syntyvät usein silloin, kun annamme mielemme ja kehomme rauhoittua. Helpoiten se tapahtuu reporankana sohvalla maaten. Mutta kuinka monen työpaikalla on sohva, johon voisi uppoutua ajattelemaan? Tai vaikka sellainen olisikin, se lienee tuotu sinne vain siksi, että voisimme käydä jatkuvaa henkistä taistoa luontaisia paheitamme vastaan. Ahkeruus olkoon ilomme!

Aikapula. Moni meistä haaveilee muutamasta ylimääräisestä tunnista päivässä. Tuntuu, että päivän tunnit eivät riitä kaiken sen tekemiseen, mitä on suunnitellut. Arki-iltaisin ihmettelemme, minne se päivä taas meni. Maanantaiaamuisin, silmät puoliummessa, halajamme viikonlopun perään, joka tuntuu menneen yhdessä hujauksessa. Kolmikymppinen tietotyöläinen odottaa eläkkeelle pääsyä, koska silloin olisi aikaa tehdä kaikkea sitä, mihin nyt ei ole aikaa. Yhä useampi meistä kärsii aikapulasta. Haluaisimme enemmän aikaa, jotta voisimme olla perheemme kanssa, harrastaa ja viettää kiireetöntä vapaa-aikaa. Haaveilemme lyhyemmästä työpäivästä. Uskomme, että se lisäisi hyvinvointiamme. Hodgkinsonin mukaan näin onkin. Hänen mukaansa ei ole mitään järkeä tehdä enempää työtä, mihin motivaatio riittää. Aikansa voi käyttää paremminkin. Voi olla jouten, hättäilemättä.

Elä hättäile. Espoon Omenan kauppakeskuksen Citymarkettiin on perustettu hidas kassa. Helsingin Sanomat raportoi asiasta 12.10.2011 lehdessään. Ajatus hitaasta kassasta syntyi alun perin siitä, että Aalto ylipiston Design Factory ja Tekesin Mind-hanke kokosivat yhdessä Kehitysvammaisten palvelusäätiön kanssa ryhmän kehitysvammaisia, jotka sitten toivat esille omia unelmiaan ja näkemyksiään yhteiskunnasta. Yksi esille tullut toive oli se, että kauppojen kassoilla olisi vähemmän kiirettä ja stressiä. Silloin hekin voisivat käydä ostoksilla ilman avustajaa. Elä hättäile –kassan ovat löytäneet myös muut kuin kehitysvammaiset. Asiakkaiden mukaan on mukavaa, kun kassajonossa on aikaa rupatella toisten kanssa ja kassahenkilökunnalla on aikaa palvella. Ei ole kiire pois perässä tulevien alta. Kukaan ei töni kärryjen kanssa. On odottamista, paikallaan olemista, ei minkään tekemistä. On aikaa.

Slow down. Kiireestä on tullut trendikästä. Tulee olo, että jos ei ole kiireinen, ei ole myöskään tärkeä. Liiallinen kiire ei kuitenkaan ole kenellekään hyväksi. Jatkuvasti nopeutuva elämänrytmi uuvuttaa. Ihminen palaa loppuun. Ellei hän osaa hidastaa ajoissa. Downshiftata. Hypätä pois oravanpyörästä. Tänä päivänä ei voi olla törmäämättä hitaamman elämän puolestapuhujiin. Naistenlehdissä on juttuja ihmisistä, jotka ovat muuttaneet elämänsä. Kuvissa on naisia ja miehiä kumisaappaat jalassa. Taustalla on puutarha, komposti ja viisimetrinen auringonkukka. On myös heitä, jotka päättävät siirtyä pois ahdistavasta ja stressaavasta työstä ja kiivetä sen sijaan maailman korkeimmalle vuorelle. (Se lienee heidän mielestään vähemmän stressaavaa.) Täydellinen elämänmuutos voi olla joillekin ainoa keino selvitä. Toisille riittävät joutilaat hetket. Siis ne, joita raivataan kalenteriin, jahka on saatu ensin tehtyä se yksi asia. Ja sitten vielä se toinen…

Minna Ylikännö
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

92 prosentilla köyhistä on mikroaaltouuni, 74 prosentilla on perheessä auto, 31 prosentilla on jopa kaksi tai useampia autoja, 64 prosentilla on kaapeli- tai satelliittitelevisio ja niin edelleen. Eikä moni muukaan köyhyyteen normaalisti liitettävä piirre näytä pitävän kutinsa. 96 prosenttia köyhistä ei ollut nähnyt nälkää viimeisen vuoden aikana, saman verran ei ollut kokenut asunnottomuutta ja verrattuna eurooppalaisiin kohtalontovereihin, niin USA:n köyhillä oli asunnoissaan enemmän tilaa per henkilö.

Tutkimuksen johtopäätös on selvä: Yhdysvalloissa ei ole köyhyyttä, koska köyhillä on varaa hankkia ruokaa ja kaikenlaista tavaraa asuntoihinsa. Heillä on täten myös korkea elintaso, jonka valtio kustantaa, koska useat USA:n Tilastokeskuksen raportissaan (DeNavas-Walt ym., 2011) löytämistä 46 miljoonasta ”köyhästä” ovat työttömiä tai muuten elävät sosiaaliavustusten varassa. Toimenpide-ehdotuksina esitetään vanhoja tuttuja sosiaaliturvan leikkauksia ja sosiaaliturvan sitouttamista yhä enemmän työn tekoon (ns. workfare).

Köyhät verotalkoisiin

Tutkimuksen pohjalta on kyseenalaistettu myös presidentti Barack Obaman rikkaille kaavailemat veronkorotukset. Logiikka on pistämätön: Jos pienituloisin 50 prosenttia amerikkalaisista ei maksa tällä hetkellä senttiäkään tuloveroa, niin valtion pelastustalkoisiin olisi saatava ennemminkin köyhät kuin rikkaat.

Tutkimuksen tulokset saattavat kuulostaa häkellyttäviltä, mutta hieman tarkemmin köyhyyteen perehtyneelle tuloksissa ei ole mitään uutta, yllättävää saati mitään sellaista, että köyhyysongelma voidaan julistaa ratkaistuksi.

Heritagen tutkimuksessa nimittäin tutkijoiden mielikuva köyhyydestä ja todellisuus eivät kohtaa (kritiikistä ks. esim. What You Need When You’re Poor ja Why the Upcoming Poverty Numbers Matter). Esimerkiksi käytetyn mikroaaltouunin arvo on USA:ssa keskimäärin 45 dollaria, joten sellaisen omistaminen ei ole merkki korkeasta elintasosta, toisin kuin ehkä 20 vuotta sitten. Myös se, että nälkää näkee vain harva köyhä, ei ole todiste siitä, että rahan puutteesta johtuvia ravitsemusongelmia ei olisi. Nälkä kun on äärimmäisin muoto ravitsemusongelmista. Köyhistä amerikkalaisperheistä 44 prosenttia ilmoitti samassa raportissa, johon Heritagen tutkijatkin viittaavat, että rahan puutteen vuoksi perhe joutuu syömään halpoja ja ravintoarvoiltaan huonoja valmisruokia tai ruoka on hyvin yksipuolista.

Nousun mahdollisuudet on taattava

Köyhyys on harvoin staattinen tila. Siirtymät köyhyyteen ja köyhyydestä pois ovat hyvin yleisiä jopa USA:ssa. Hyödykkeet on voitu ostaa ”hyvinä aikoina”, kun niihin oli varaa. Ja köyhyydestä poispääsemisessä esimerkiksi auton omistaminen saattaa olla julkisen liikenteen ei-luvatussa maassa aivan välttämätöntä. Miten matkustat työhaastatteluun tai työpaikalle toiselle puolelle kaupunkia, jos kulkuväline puuttuu?

Merkittävin keskustelun kohde siitä, mitä köyhä saa omistaa, on myös Heritagen tutkimuksessa unohdettu. Esimerkiksi terveyspalvelut ja lastenhoidon järjestäminen on suuri taloudellinen rasite USA:ssa, ei vain köyhille, vaan myös keskiluokalle.

Mielikuviemme köyhät

Vaaralliseksi mielikuvien ja todellisuuden sekoittuminen menee silloin, kun harhaisista mielikuvista pyritään tekemään todellisuutta. Otetaan esimerkki: Mielikuvamme ”oikea köyhä” voi olla autoton, kylmää ruokaa syövä ja tyhjää nurkkaa tuijottava ihmisparka. Ne, joita tutkijat, media ja muut väittävät köyhiksi, osoittautuvatkin henkilöiksi, jotka omistavat auton, lämmittävät ruokansa mikroaaltouunissa ja katsovat samoja saippuasarjoja digitelevisiosta kuin me. Meidän näkökulmastamme he vain leikkivät ihmisparkoja, mutta ainoa säälittävä piirre heissä on vain luuserin asenne, joka tulee esiin silloin kuin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain elämänsä eteen.

Mutta entä, jos todellisuudessa tällaisella ”muka köyhällä” ei ole varaa ostaa uusia talvirenkaita autoon, hän ei pysty maksamaan mikroaaltouunin ja muiden sähkövempeleiden käytöstä aiheutuvaa sähkölaskua määräaikaan mennessä ja televisiota katsotaan ilman asianmukaista lupaa. Mitä pitäisi tehdä? Vaadimmeko tällaista ”köyhää” myymään autonsa, mikroaaltouuninsa ja televisionsa, jotta hänestä tulisi enemmän sellainen, kuin kuvitelmiemme köyhä on? Vai pitäisikö meidän yrittää muuttaa asenteitamme vastaamaan paremmin todellisuutta?

Ilpo Airio
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kirjallisuus:

• DeNavas-Walt, Carmen; Proctor, Bernadette D. & Smith, Jessica C. (2011) Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2010. U.S. Census Bureau, Current Population Reports.
• Rector, Robert & Sheffield, Rachel (2011) Understanding Poverty in the United States: Surprising Facts About America’s Poor. Executive Summary Backgrounder No. 2607, Heritage Foundation.

Viime vuosikymmeninä suomalaisten keskimääräisen eliniän piteneminen on liittynyt etenkin sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen, mikä puolestaan johtuu pitkälti elintapojen myönteisestä kehityksestä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisten kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on kuitenkin edelleen suurta. Sen sijaan esimerkiksi syöpäkuolleisuus on Suomessa verraten pientä.

Epäterveelliset elintavat uhkaavat kuitenkin edelleen kansanterveyttä. Alkoholinkulutus näyttää seurailevan alkoholipolitiikan muutoksia ja näkyy suoraan alkoholikuolleisuudessa. Alkoholiin liittyvä kuolleisuus on Suomessa lähes kaksi kertaa niin suurta kuin Ruotsissa. Tupakointi, jolla on moninaisia negatiivisia terveysvaikutuksia, on vähenemisestään huolimatta edelleen suhteellisen yleistä: miehistä 22 prosenttia ja naisista 16 prosenttia tupakoi päivittäin.

Kasviksia syödään suosituksia vähemmän, liikuntaa ei harrasteta riittävästi, ja ylipainoisten osuus väestöstä jatkaa kasvuaan. Ylipainoisuuden seurauksena esimerkiksi diabetesta sairastavien osuus on noussut jyrkästi viimeisten vuosien aikana. Nyt jo kymmenen prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä sairastaa diabetesta.

Kansanterveys ja Kelan etuudet

Kansalaisten terveydentilan kehitys luonnollisesti vaikuttaa myös terveysperusteisten sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Kuitenkin muutokset etuuksia saavien osuuksissa heijastelevat kansanterveyden kehityksen lisäksi ja oikeastaan sitä enemmän muutoksia esimerkiksi etuusjärjestelmässä, väestörakenteessa, asenteissa ja työllisyystilanteessa. Terveyden roolia kehityskuluissa on lopulta vaikea todentaa.

Esimerkiksi sairausvakuutuksen lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä on aikavälillä 1995–2010 kasvanut 63 prosentista 71 prosenttiin. Kasvu kertoo muun muassa lääkekorvausjärjestelmän muutoksista, yhteiskunnan medikalisaatiosta, diagnoosikäytäntöjen muutoksesta sekä teknologisesta kehityksestä, mutta yhteys väestön sairastavuuden muutoksiin ei ole selkeä. Toisaalta tehokas lääkitseminen on kiistatta ollut osaltaan yhteydessä suomalaisten eliniän pidentymiseen.

Lääkkeiden erityiskorvausoikeudet (eli oikeudet saada korvausta 72 tai 100 prosenttia lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta) sairauksittain tarkasteltuna näyttävät olevan suoremmin yhteydessä kansanterveyteen ja sairastavuuteen, vaikka nekin tosin kertovat diagnoosikäytäntöjen muutoksista. Esimerkiksi verenkiertoelinten sairauksien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien haltijoiden osuus suhteessa väestöön on ollut hienoisessa laskussa, kun taas esimerkiksi erityiskorvausoikeuksia diabeteslääkkeisiin on yhä useammalla. Nämä kehityskulut ovat jokseenkin yhteneväisiä edellä mainittujen kuolleisuus- ja diabetestrendien kanssa.

Entä sairauspäivärahat? Sairauspäivärahan saamisen ajattelisi heijastelevan väestön terveydentilan – tai ainakin työkykyä uhkaavan pitkäaikaissairastavuuden – kehitystä. Tämäkään asia ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen. Esimerkiksi korkean työttömyysasteen aikana sairauspäivärahapäivien kertymä väestötasolla voi olla pienempi kuin paremman työllisyystilanteen aikana, sillä työttömät eivät yleensä hakeudu sairauspäivärahalle. Lama-aikana työttömyyden pelko voi lisäksi kannustaa työllisiä pysyttelemään sairaanakin työssä. Vastaavasti työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrä riippuu työkyvyn lisäksi osittain muun muassa työttömyystilanteesta sekä siitä, millaisia vaihtoehtoisia työstä poistumisen reittejä kulloinkin on käytettävissä.

Eli näkyykö vai eikö näy?

Terveysperusteisten etuuksien käyttö sekä niihin kuluvat summat riippuvat siten moninaisista tekijöistä, joista terveys on vain yksi. Vastaus otsikon kysymykseen on siis: huonosti – jos lainkaan. On kiinnostavaa seurata erilaisilla osoittimilla yhtäältä kansanterveyden ja elintapojen kehitystä sekä toisaalta sitä, miten kansalaiset käyttävät terveyteen liittyviä sosiaaliturvaetuuksia. Pelkällä terveysperusteisten etuuksien trendivertailuilla ei kuitenkaan voida päätellä juuri mitään siitä, miten kansalaisten terveydentila on kehittynyt.

Jenni Blomgren
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoa:

• Blomgren J, Mikkola H, Hiilamo H, Järvisalo J. Suomalaisten terveydentila ja terveyteen liittyvät etuudet: indikaattoriseuranta 1995–2010. Helsinki: Kela, Nettityöpapereita 28, 2011.
• Timo Partio. Kolmannes Kelan menoista terveyteen liittyviin etuuksiin. Helsinki: Kela, Tilastokatsaus 3.9.2010.

Terveystaloustieteilijät kokoontuivat kesällä Torontossa (Kuva: Ulla Tuominen)

Voiko terveyttä ja parempaa elämän laatua ostaa rahalla? Terveystaloustieteilijä vastaisi epäröimättä: kyllä voi! Terveystaloustieteilijät voivat laskea ja vertailla, miten paljon eri tilanteissa laatupainotettuja elinvuosia voidaan saada terveyspalveluilla ja lääkkeillä. Ongelma on vain se, että rahat loppuvat aina kesken.

Palvelujärjestelmät olivat keskiössä terveystaloustieteen 8. maailmankonferenssissa Kanadan Torontossa heinäkuun alussa. Jokaisessa yhteisluennossa vähintäänkin viitattiin Yhdysvaltain terveysreformiin, jota pohjoisamerikkalaiset pitivät vallankumouksellisena. Kokouksen emämaassakaan kaikki kansalaiset eivät kuulu julkisen sairausvakuutuksen piiriin.

Universaali sairausvakuutus ei toki ole meille eurooppalaisille mikään uutuus, mutta yksityisten vakuutuksen tarjoajien rooli ja uudistuksen kustannuksia rajoittamaan pyrkivät yksityiskohdat ovat kyllä kiinnostavia.

Yhdysvaltojen kustannuspommi

Uhka on sama kaikissa länsimaissa: terveyskustannukset ovat karkaamassa käsistä. Vai onko sittenkään kyseessä uhka? Terveystaloustieteen grand old man, Harvardin yliopiston professori ja useiden Yhdysvaltain presidenttien neuvonantaja Martin Feldstein argumentoi yhteisluonnossa lähes kahden tuhannen osanottajan kuunnellessa hiiren hiljaa jalkapallokentän kokoisessa luentosalissa: jos talous kasvaa ja ihmiset vaurastuvat, ei ole mitään väärää siinä, että terveyteen käytetään enemmän rahaa.

Feldstein toki vaati, että lisärahat on käytettävä vaikuttaviin palveluihin ja ettei palveluita pitäisi rahoittaa veroilla vaan yksityisillä säästöillä ja vakuutuksilla.

Samat ajatukset toistuivat myös muissa puheenvuoroissa. Terveyskustannusten osuuden kasvu heijastaa kansalaisten toiveita. Siinä ei ole kyse tuhlauksesta, erityisryhmien etujen ulosmittauksesta eikä välttämättä edes suurten ikäluokkien ikääntymisestä. Se kuuluu luonnollisena osana vaurastuvien yhteiskuntien kehitykseen. Feldsteinin ja muiden terveysmenojen osuuden kasvattamista kannattaneiden argumentit tuntuivat virkistäviltä suhteessa meikäläiseen keskusteluun, jota tuntuu hallitsevan valtiovarainministeriön kameralismi.

Yhdysvaltojen terveydenhuoltomenojen poikkeuksellisen korkea taso ihmetyttää siksi, että terveystaloustiede on lähtöisin juuri Yhdysvalloista. Kanadalaissyntyisen niin ikään amerikkalaisten presidenttien neuvonantajan Sherry Gliedin mukaan amerikkalainen järjestelmä on paitsi kallis myös tehoton, esimerkiksi eliniän odotteen ja lapsikuolleisuuden valossa. Miksi amerikkalaiset eivät välitä suurista menoista? Voi olla, että poliitikot eivät kuuntele riittävästi terveystaloustieteilijöitä. Amerikkalainen terveydenhoito nojaa yksityiseen bisnekseen, joka on tärkeä osa kansantalouden vaurautta. Siellä halutaan vakuutusyhtiöille asiakkaita ja sairaaloille potilaita siinä missä me toivomme Nokian myyvän lisää puhelimia. Talouskasvua saatetaan pitää tärkeämpänä kuin terveyshyötyä.

Ranskastako esimerkkiä?

Ranska tunnetaan yksikanavaisena julkisena järjestelmänä, joka tuottaa poikkeuksellisen hyviä tuloksia erilaisissa terveysvertailuissa. Tutkija Zeynep Or (IRDES, Institute for Research and Information in Health Economics) pohti, missä ranskalaiset epäonnistuivat, kun menot kasvavat, vaikka niitä on yritetty hillitä. Yrityksistä huolimatta menoja ei ole saatu hillittyä, koska potilaat saavat liikkua järjestelmässä hyvin vapaasti.

Lisäksi lääkäreiden ja hoitajien palkkaus perustuu suoriteperusteisiin korvauksiin. Kansallista koordinaatioita perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon välillä ei ole saatu aikaan.

Pulmana Ranskassa on myös se, ettei perhelääkäreiden toimintaan ole onnistuttu vaikuttamaan toivotulla tavalla. Tämä ilmenee hoitokäytäntöjen suurina alueellisina eroina muun muassa lääkkeiden määräämisessä. Or ehdotti neuvoksi palkka- ja hintasääntelyä, budjettileikkauksia, potilaiden omavastuiden kasvattamista ja julkista järjestelmää täydentäviä vakuutuksia.

Ruotsin opit

Yksi konferenssin sessioista keskittyi yksinomaan Ruotsin terveyspalvelujärjestelmään. Alustajia olivat Birger Carl Forsberg ja Kajsa Westling Tukholman sairaanhoitopiiristä sekä Ruotsin terveyspalvelujärjestelmää arvioineet Peter Smith Imperial Collagesta ja Richard Saltman Emory Universitystä.

Smith ja Saltman suosittelivat varovaisesti Ruotsille keskittämistä: sairaaloiden johtamista liikeyritysten tavoin, suoritustason keskitettyä valvontaa ja yksityisen sektorin hallittua kasvattamista.

Tukholman sairaanhoitopiirin alueella asuu kaksi miljoonaa ihmistä ja piiri työllistää 40 000 terveyspalveluiden ammattilaista. Kajsa Westlingin mukaan Tukholman sairaanhoitopiirissä prosentti kaikista akuuttivastaanottojen asiakkaista käyttää neljänneksen näistä palveluista. Kymmenen prosenttia väestöstä vastaa 79 prosentista kaikista sairaanhoitokuluista. Kuulostaa tutulta: hyvä vertailukohta omalle metropolialueellemme.

Tukholman sairaanhoitopiirin budjetin alijäämä on 2,8 prosenttia. Kajsa Wesling tarjosi perinteisempiä keinoja eli kustannusten karsintaa ja tuottavuuden parantamista. Ruotsalaiset pyrkivät tuomaan palveluita lähemmäs potilaita, kehittämään sähköisiä palveluita, keskittämään erikoissairaanhoitoa, hajauttamaan erikoislääkäripalveluita ja rajaamaan kiireellisen hoidon entistä tarkemmin.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Ruotsin kaltaisessa esimerkillisessäkin maassa voidaan edelleen parantaa palveluiden laatua ja kaventaa terveyseroja, mutta kustannusten kasvua ei voida leikata. Ihmiset myös toivovat sitä, että julkinen valta käyttää enemmän rahaa terveyteen. Pitäisikö valtion yrittää muuttaa ihmisten toiveita? Ehkä omavastuiden kasvattaminen riittäisi.

Tukholman sairaanhoitopiirin ylilääkäri Birger Carl Forsberg vakuutti, että Ruotsissa rahat riittävät terveyspalveluihin. Ehkä meidänkin kannattaisi hakea tähtäyspistettä sellaisesta myönteisestä tulevaisuudesta, jossa hyvillä mielin käytämme nykyistä selvästi enemmän rahaa pääosin julkisiin ja myös täydentäviin yksityisiin terveyspalveluihin.

Terveys on hyvä investointi.

Hennamari Mikkola
Terveysturvan tutkimuksen päällikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi

Heikki Hiilamo
Tutkimusprofessori
etunimi.sukunimi@kela.fi

Terveys 2011 on osa jatkokertomusta. Tutkimukseen kutsutaan osallistumaan ne henkilöt, jotka kutsuttiin myös kymmenisen vuotta sitten toteutettuun Terveys 2000 -tutkimukseen. Lisäksi tutkimuksen otokseen poimitaan uusia nuoria aikuisia, jotka eivät kuuluneet aikaisemman tutkimuksen piiriin.

Yhteensä tutkimus kohdistuu yli 10 000 suomalaiseen, ja sen otos edustaa suomalaista 18 vuotta täyttänyttä aikuisväestöä. Tutkimus sisältää haastattelun, laajan terveystarkastuksen erilaisine mittauksineen sekä kyselylomakkeita eri aihepiireistä. Seuranta-asetelman lisäksi Terveys 2011 on myös itsenäinen poikkileikkaustutkimus, jonka avulla saadaan kuva suomalaisten terveydentilasta ja hyvinvoinnista keskimäärin sekä esimerkiksi sosioekonomisen aseman mukaan.

Vieläkin vanhempaa seurantaa edustaa otos henkilöistä, jotka on tutkittu ensin vuosina 1978–1980 Kelan Mini-Suomi-tutkimuksessa, sitten Terveys 2000 -tutkimuksessa ja lopulta vielä Terveys 2011 -tutkimuksessa. Näiden henkilöiden osalta pian on siis koossa ainutlaatuinen useita vuosikymmeniä kattava seuranta-aineisto!

Aineistoa kerätään tämän vuoden elokuusta vuoden loppuun, ja ensimmäisten analyysien pariin päästäneen jo ensi vuonna. Silloin alamme saada vastauksia monenlaisiin tärkeisiin ja jännittäviinkin kysymyksiin. Kymmenen vuotta sitten kerätyn Terveys 2000 -aineiston pohjalta on tehty lukemattomia tieteellisiä ja kansantajuisia julkaisuja ja se on toiminut terveys- ja sosiaalipolitiikan tärkeänä tietopohjana. Uuden aineiston pitkittäisluonne korottaa aineiston tieteellisen kiinnostavuuden toiseen potenssiin.

Aineiston pohjalta voidaan vastata hyvin monipuolisiin kysymyksiin. Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta on kiinnostavaa saada tietoa esimerkiksi seuraavanlaisista asioista:

• Onko kotona asuvien vanhusten keskimääräinen toimintakyky parantunut vai heikentynyt viimeisen 10 vuoden aikana?
• Miten avioliitossa pysyneiden terveydentila on kehittynyt verrattuna avioliitosta eronneiden terveydentilaan?
• Ovatko hampaiden säännöllisen harjauksen sosioekonomiset erot kaventuneet vai laventuneet?
• Millaisia ovat väestöryhmien väliset erot mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyssä?

Kuinka sinä hyödyt tutkimuksesta?

Kuulutko sinä tutkimuksen otokseen? Osallistuthan! Osallistumalla edesautat kansanterveyden kehitystä ja terveyden determinantteja koskevan tiedon kertymistä. Lisäksi saat terveydentilastasi monipuolista tietoa, jota voit verrata mahdollisiin aiemmin kerättyihin tietoihisi sekä suomalaisten keskiarvoihin. Olet myös mukana tuottamassa kansainvälisestikin poikkeuksellisen arvokasta seuranta-aineistoa.

Etkö kuulu otokseen? Piakkoin saat joka tapauksessa lukea kiinnostavaa tietoa suomalaisten terveyden kehittymisestä. Jos olet tutkija, tervetuloa joukkoihin! Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luovuttaa aineistoja veloituksetta tutkijoiden käyttöön päteviä tutkimussuunnitelmia vastaan.

Jenni Blomgren
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kala on elintarvikkeista paras luontainen D-vitamiinin lähde

Mainonta koukuttaa

Internetin keskustelupalstoilta ilmenee, että D-vitamiini on saanut monet muutkin pauloihinsa. Siitä on tullut myös median lempivitamiini, josta kerrottaessa ei ylisanoja säästellä. Moni mieltääkin D-vitamiinin miltei ihmeaineeksi.

On totta, että tutkimuksissa on havaittu D-vitamiinin niukan saannin yhteys moniin sairauksiin kuten infektioihin, diabetekseen, MS-tautiin ja masennukseen. Tämä ei kuitenkaan todista sitä, että pillereiden runsas syönti ehkäisisi näitä sairauksia.

Moni D-vitamiinia purkista yliannoksia nappaileva ilmeisesti kuvittelee, että mitä enemmän vitamiineja sen parempi. Tämä pätee ruokaan, mutta ei vitamiinivalmisteisiin – eikä varsinkaan D-vitamiiniin.

Tiedosta liikasaannin riskit

D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini ja liikaa saatuna myrkyllistä. Se kertyy rasvakudokseen ja lihaksiin ja poistuu niistä hitaasti. Jossain tulee vastaan raja, jonka jälkeen sen vaikutukset keikahtavat hyödyistä haitoiksi.

Liikasaannin vaaraa lisää se, jos syö samanaikaisesti useita D-vitamiinia sisältäviä valmisteita, eikä ota huomioon niistä kertyvää D-vitamiinin kokonaismäärää. Myös tarkoituksella suuria annoksia syövä ottaa riskin – joko tietoisesti tai tiedostamattaan.

Mitä haittaa liikasaannista voi olla? Jos syö pitkän aikaa suuria annoksia D-vitamiinia, se irrottaa luustosta kalsiumia, joka kertyy kehon pehmeisiin kudoksiin kuten verisuonistoon, sydämeen ja munuaisiin. Vakava seuraus voi olla esimerkiksi munuaiskivet tai munuaisten vajaatoiminta.

D-vitamiinimyrkytys oireilee väsymyksenä, ruokahaluttomuutena, päänsärkynä, vatsakipuina ja pahoinvointina. Jos oireille ei löydy muuta syytä ja ne vain jatkuvat, on syytä tarkistaa mahdollinen D-vitamiinin supersyönti.

Mitä yhteistä on lampaalla ja D-vitamiinilla? Vitamiinipillereissä käytetyn D3-vitamiinin lähtöaine eristetään lampaanvillasta.

Varovaisuus on D-vitamiinipillereiden käytössä paikallaan. Siihen viittaavat kahdesta muusta rasvaliukoisesta vitamiinista – A- ja E-vitamiinista – saadut kokemukset. Vaikka ravinnosta saatuna niiden havaittiin suojaavan eräiltä syöviltä, SETTI-tutkimus osoitti, että pillereinä nautittuina ne lisäsivätkin syöpäsairauksia. (Ks. Tiede-lehti.)

Samaan viittaa myös tuore pohjoismainen tutkimus, jossa sekä matala että korkea veren D-vitamiinipitoisuus olivat yhteydessä sekä syöpä- että kokonaiskuolleisuuteen. (Ks. tutkimus).

Kohtuukäyttö – hyödyllistä ja turvallista

D-vitamiinivalmisteita toki suositellaan, mutta vain kohtuuannoksina ja tietyille riskiryhmille: lapsille ja nuorille, odottaville ja imettäville äideille sekä ikääntyneille. Heitä koskevat suositukset löytyvät Ravitsemusneuvottelukunnan ohjeista.

Näiden suositusten perusteena on se, että veren D-vitamiinipitoisuudet ovat valtaosalla riskiryhmiin kuuluvista niin pahasti alakantissa, että se vaarantaa heidän luustonsa terveyden.

Pieni D-vitamiinilisä voi olla hyödyksi talviaikaan myös niille, jotka eivät käytä syystä tai toisesta kalaa, eivätkä D-vitaminoituja maitovalmisteita ja rasvalevitteitä. Pillereiden tarvetta vähentää puolestaan se, jos on mahdollisuus pyrähtää tankkaamaan D-vitamiinia etelän auringosta.

Riski saada ruoasta liikaa D-vitamiinia on lähes olematon – samoin silloin, kun käyttää valmisteita suositusten mukaan. Alussa mainitun ”Jeren” ja muidenkin kannattaa huolehtia siitä, että D-vitamiinin saanti on kohdallaan. Siten saa osakseen sen hyödyt, mutta ei tarvitse pelätä sen mahdollisia haittoja.

Lisätietoa löydät osoitteesta: www.kela.fi/tutkimus > Terveys ja lääkkeet > Ravintokulma > D-vitamiini

Paula Hakala
johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi