Verotuksessa kysymys on yksinkertaisesti siitä, pitäisikö suuremmasta tulosta maksaa suurempi vero vai onko tasaverotus parempi vaihtoehto. Jälkimmäisellä kannalla tuntuu olevan vain vähän poliittista kannatusta. Yleisesti oikeudenmukaisempana pidetään sitä, että verotus kiristyy tulojen kasvaessa.

Välillinen verotus eli arvonlisävero ja sen kaltaiset kulutusverot edustavat kuitenkin tasaveroa (vaikka todellisuudessa köyhät maksavat suhteessa rikkaita enemmän kulutusveroja). Verotuksen oikeudenmukaisuus voi nykyjärjestelmässä toteutua vain tuloverotuksen avulla. Mutta toteutuuko se käytännössä?

Tarkastelimme asiaa vuoden 2009 tulonjakoaineiston 20 450 henkilön avulla. Tulonjakoaineisto on laadittu kuvaamaan koko Suomen väestöä. Siitä puuttuvat kaikkein suurituloisimmat, mutta se antaa kuitenkin melko tarkan kokonaiskuvan verorasituksen jakautumisesta väestössä.

Kaikki aineiston henkilöt järjestettiin tulojen mukaan nousevaan järjestykseen ja kullekin tuloluokalle laskettiin tuloveroprosentti. Tuloissa otettiin huomioon kaikki veronalaiset tulot, joihin on sisällytetty myös verottomat osinkotulot. Tuloluokat muodostettiin 100 euron välein. Alla olevassa kuviossa tuloluokittaiset havainnot on painotettu. Painottaminen tarkoittaa sitä, että kussakin tuloluokassa on otettu huomioon väestön todellinen määrä tuloluokassa ja laskettu keskimääräinen veroprosentti sen mukaan. Painottamattoman ja painotetun tiedon ero muodostuu siitä, että pienissä tuloluokissa painotetut keskiarvot ovat pienempiä kuin suoraan aineistosta lasketut keskiarvot.

Kuva: Keskimääräinen veroaste (painotettuna) 100 euron tuloluokissa
1 000 – 200 000 euroa 2009 (avaa suurempi kuva)

Kuvio kertoo, että alimmissa tuloluokissa veroprosentti vaihtelee nollan ja lähes 20 prosentin välillä. Tämä johtuu siitä, ettei pienimmistä eläkkeistä makseta lainkaan veroa, mutta toisaalta vielä vähän matalammasta työmarkkinatuesta maksetaan lähes 20 prosentin vero. Työmarkkinatuen muodostaman piikin jälkeen veroprosentti nousee tasaisesti noin 50 000 euron vuosituloihin asti.

Tämän jälkeen hajonta alkaa kasvaa eli tulonsaajien joukkoon ilmestyy huomattava joukko ”vapaamatkustajia”, joiden veroaste on paljon alhaisempi kuin pienempiä tuloja saavilla. Mitä alhaisempi suurituloisen veroprosentti on, sitä suurempi osa hänen tuloistaan muodostuu pääomatuloista. Noin 100 000 euron vuositulojen jälkeen tulonsaajien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti 50 prosentin ja nollan välillä.

Kuviosta ei voi päätellä, ettei nollaveroja tai lähellä nollaa olevia veroasteita olisi myös pienituloisilla. Koska 100 euron tuloluokkiin tulee alhaisimmissa tuloluokissa enemmän havaintoja, nollatapaukset sulautuvat osaksi keskiarvoa. Ylemmissä tuloluokissa on sen sijaan usein vain yksi tapaus, jolloin nollatapaukset erottuvat helpommin. Joka tapauksessa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, että monien hyvin toimeentulevien veroprosentit ovat selvästi alhaisempia kuin pienituloisten.

Heikki Hiilamo
Tutkimusprofessori
etunimi.sukunimi@kela.fi

Pertti Honkanen
Johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

92 prosentilla köyhistä on mikroaaltouuni, 74 prosentilla on perheessä auto, 31 prosentilla on jopa kaksi tai useampia autoja, 64 prosentilla on kaapeli- tai satelliittitelevisio ja niin edelleen. Eikä moni muukaan köyhyyteen normaalisti liitettävä piirre näytä pitävän kutinsa. 96 prosenttia köyhistä ei ollut nähnyt nälkää viimeisen vuoden aikana, saman verran ei ollut kokenut asunnottomuutta ja verrattuna eurooppalaisiin kohtalontovereihin, niin USA:n köyhillä oli asunnoissaan enemmän tilaa per henkilö.

Tutkimuksen johtopäätös on selvä: Yhdysvalloissa ei ole köyhyyttä, koska köyhillä on varaa hankkia ruokaa ja kaikenlaista tavaraa asuntoihinsa. Heillä on täten myös korkea elintaso, jonka valtio kustantaa, koska useat USA:n Tilastokeskuksen raportissaan (DeNavas-Walt ym., 2011) löytämistä 46 miljoonasta ”köyhästä” ovat työttömiä tai muuten elävät sosiaaliavustusten varassa. Toimenpide-ehdotuksina esitetään vanhoja tuttuja sosiaaliturvan leikkauksia ja sosiaaliturvan sitouttamista yhä enemmän työn tekoon (ns. workfare).

Köyhät verotalkoisiin

Tutkimuksen pohjalta on kyseenalaistettu myös presidentti Barack Obaman rikkaille kaavailemat veronkorotukset. Logiikka on pistämätön: Jos pienituloisin 50 prosenttia amerikkalaisista ei maksa tällä hetkellä senttiäkään tuloveroa, niin valtion pelastustalkoisiin olisi saatava ennemminkin köyhät kuin rikkaat.

Tutkimuksen tulokset saattavat kuulostaa häkellyttäviltä, mutta hieman tarkemmin köyhyyteen perehtyneelle tuloksissa ei ole mitään uutta, yllättävää saati mitään sellaista, että köyhyysongelma voidaan julistaa ratkaistuksi.

Heritagen tutkimuksessa nimittäin tutkijoiden mielikuva köyhyydestä ja todellisuus eivät kohtaa (kritiikistä ks. esim. What You Need When You’re Poor ja Why the Upcoming Poverty Numbers Matter). Esimerkiksi käytetyn mikroaaltouunin arvo on USA:ssa keskimäärin 45 dollaria, joten sellaisen omistaminen ei ole merkki korkeasta elintasosta, toisin kuin ehkä 20 vuotta sitten. Myös se, että nälkää näkee vain harva köyhä, ei ole todiste siitä, että rahan puutteesta johtuvia ravitsemusongelmia ei olisi. Nälkä kun on äärimmäisin muoto ravitsemusongelmista. Köyhistä amerikkalaisperheistä 44 prosenttia ilmoitti samassa raportissa, johon Heritagen tutkijatkin viittaavat, että rahan puutteen vuoksi perhe joutuu syömään halpoja ja ravintoarvoiltaan huonoja valmisruokia tai ruoka on hyvin yksipuolista.

Nousun mahdollisuudet on taattava

Köyhyys on harvoin staattinen tila. Siirtymät köyhyyteen ja köyhyydestä pois ovat hyvin yleisiä jopa USA:ssa. Hyödykkeet on voitu ostaa ”hyvinä aikoina”, kun niihin oli varaa. Ja köyhyydestä poispääsemisessä esimerkiksi auton omistaminen saattaa olla julkisen liikenteen ei-luvatussa maassa aivan välttämätöntä. Miten matkustat työhaastatteluun tai työpaikalle toiselle puolelle kaupunkia, jos kulkuväline puuttuu?

Merkittävin keskustelun kohde siitä, mitä köyhä saa omistaa, on myös Heritagen tutkimuksessa unohdettu. Esimerkiksi terveyspalvelut ja lastenhoidon järjestäminen on suuri taloudellinen rasite USA:ssa, ei vain köyhille, vaan myös keskiluokalle.

Mielikuviemme köyhät

Vaaralliseksi mielikuvien ja todellisuuden sekoittuminen menee silloin, kun harhaisista mielikuvista pyritään tekemään todellisuutta. Otetaan esimerkki: Mielikuvamme ”oikea köyhä” voi olla autoton, kylmää ruokaa syövä ja tyhjää nurkkaa tuijottava ihmisparka. Ne, joita tutkijat, media ja muut väittävät köyhiksi, osoittautuvatkin henkilöiksi, jotka omistavat auton, lämmittävät ruokansa mikroaaltouunissa ja katsovat samoja saippuasarjoja digitelevisiosta kuin me. Meidän näkökulmastamme he vain leikkivät ihmisparkoja, mutta ainoa säälittävä piirre heissä on vain luuserin asenne, joka tulee esiin silloin kuin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain elämänsä eteen.

Mutta entä, jos todellisuudessa tällaisella ”muka köyhällä” ei ole varaa ostaa uusia talvirenkaita autoon, hän ei pysty maksamaan mikroaaltouunin ja muiden sähkövempeleiden käytöstä aiheutuvaa sähkölaskua määräaikaan mennessä ja televisiota katsotaan ilman asianmukaista lupaa. Mitä pitäisi tehdä? Vaadimmeko tällaista ”köyhää” myymään autonsa, mikroaaltouuninsa ja televisionsa, jotta hänestä tulisi enemmän sellainen, kuin kuvitelmiemme köyhä on? Vai pitäisikö meidän yrittää muuttaa asenteitamme vastaamaan paremmin todellisuutta?

Ilpo Airio
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kirjallisuus:

• DeNavas-Walt, Carmen; Proctor, Bernadette D. & Smith, Jessica C. (2011) Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2010. U.S. Census Bureau, Current Population Reports.
• Rector, Robert & Sheffield, Rachel (2011) Understanding Poverty in the United States: Surprising Facts About America’s Poor. Executive Summary Backgrounder No. 2607, Heritage Foundation.

“Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, että hän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu.”

Kun kuuntelee perusturvan ympärillä vellonutta poliittista keskustelua, mieleen nousee tuo Pakkalan mainio novelli. Perusturva? Kukaan ei oikein tiedä mitä se on. Mutta mahtavalta se kuuluu. Kukaan ei voi väittää vastaan.

Mistä tuo mahtisana suomalaiseen poliittiseen retoriikkaan on tullut? Mitä sillä tarkoitetaan?

Koivistosta Kataiseen

Silmäys hallitusohjelmiin osoittaa, että perusturvapuhe on suhteellisen tuoretta alkuperää. Sen kummemmin Koiviston, Sorsan III tai IV hallitusohjelmissa perusturvaa ei mainita. Holkerin Kokoomus-SDP -akselille rakentuneen hallituksen ohjelmassa perusturva mainitaan kerran. Hallitus halusi korjata väliinputoajien asemaan kehittämällä sekä perusturvaa että ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Epäselväksi jää, mitä perusturvalla tarkalleen ottaen tarkoitettiin.

Ahon keskusta-kokoomus –vetoisen hallituksen ohjelmassa perusturva mainitaan kerran. Todetaan, että taloudellisesti tiukkoina aikoina on tarpeen turvata vähimmäistoimeentulo eri elämän vaiheissa. Perusturvaa luvataan parantaa kansantalouden sallimissa puitteissa. Ahon hallitus puhuu kahteen otteeseen perusturvaakin laajemmasta (ja hämärämmästä) asiasta: kansalaisten perusturvallisuudesta. Perusturvallisuuteen kuuluvat perustoimeentulo, peruspalvelut ja asuminen. Ei siis mitään kovin konkreettista.

Lipposen hallitusten retoriikkaan perusturva ei kuulunut. Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa perusturva toki mainitaan, mutta yllättävässä yhteydessä. Hallitus nimittäin kertoi pitävänsä lähtökohtana koulutuksen perusturvan takaamista kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Lipposen toisen hallituksen ohjelma sivuaa perusturvatematiikkaa välillisesti halutessaan vahvistaa kunnissa perusturvalautakunnan roolia. Suoranaisia perusturvaviittauksia ei ole. Myöskään Vanhasen ensimmäisen hallituksen ohjelmasta perusturvaa ei löydy.

Vanhasen toisen hallituksen ohjelma lyö ennätyksen. Perusturva mainitaan viidessä eri yhteydessä. Yleisenä vaatimuksena on, että kansalaisten perusturvaa on vahvistettava ja yhteiskunnan sosiaalisia tukia ja palveluita pitää kohdentaa huolenpitoa eniten tarvitseville. Ketään ei saa jättää yksin. Täsmentämättä tässäkin jää, mitä kaikella tällä tarkoitetaan. Tarkoittavatko lausumat sitä, että hallitus haluaa siirtyä universaalisesta sosiaaliturvamallista kohdistetumpaan, ts. tulo- ja tarveharkintaiseen malliin? Hallitus kuitenkin lupaa aloittaa sosiaaliturvauudistuksen, joka tavoitteena olisi työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Kenties juuri näitten SATA-komitean synnytyssanojen vuoksi ohjelmassa on paljon perusturvapuhetta, jonka konkretisointi jäi komitean harteille – tunnetuin seurauksin.

Kiviniemen siirtymähallitus ei ohjelmassaan perusturvalinjauksia tee. Kataisen hallitus on teeman suhteen ahkerampi ja ottaa perusturvan esiin viidesti. Hallitus haluaa parantaa kansalaisten ostovoimaa perusturvan parannusten avulla. Lisäksi osana laajempaa veroratkaisua myös perusturvan varassa olevien verotusta kevennetään. Lähtökohtana on ensinnäkin se, että perusturvan tulee mahdollistaa riittävä toimeentulo ja elintaso kaikille. Ennen muuta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien taloudellista toimeentuloa tulee parantaa. Perusturvan parantaminen konkretisoidaan työttömyysturvan minimitasojen parannuksiksi. Myös asumistukeen esitetään muutoksia. Toisena lähtökohtana perusturvan parantamisessa on julistusluonteinen toteamus, että perus- ja ansioturvan kytkös työttömyysturvassa säilytetään. Aiempiin hallitusohjelmiin verrattua Kataisen hallituksen perusturvaa koskevat linjaukset ovat konkreettisempi.

Perusturva on mahtisana

Perusturva on stiiknafuulian kaltainen mahtisana. Kukaan ei voi väittää sitä vastaan. Perusturvan kannattaja on hyvän puolesta vääryyttä vastaan. Syvemmällä tasolla perusturva on hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden ase pahuuden pimeitä voimia vastaan.

Hallituksen kannalta pulma on se, että jossain vaiheessa hallitus aina joutuu kertomaan, mitä se perusturvan parantamisella tarkoittaa. (Ellei kansantalouden heikkoon kantokykyyn viitaten luovuta koko asiasta.) Ohjelma altistuu vastaväitteille. Heti kun hallitus paljastaa, että perusturvan parantaminen tarkoittaakin työmarkkinatuen nostamista 100 eurolla, asumis- ja toimeentulotuen pientä justeerausta, se joutuu kritiikin kohteeksi. Tällöin voidaan laskea, kuka saa mitä ja kuinka paljon. Kuinka paljon tuosta 100 eurosta hyötyy kaikkein huonotuloisin, kuinka paljon siitä heltiää parempiosaiselle työttömälle? Miksi työttömät? Mihin unohtuivat minimipäivärahalla kituuttavat pitkäaikaissairaat? Opiskelijat? Lapsiperheet? Ilman takuueläkeuudistusta myös eläkeläiset voisivat yhtyä hallituksen moittijoihin.

Politiikka on retorinen laji. Politiikassa sanoilla luodaan todellisuutta, tehdään mahdottomasta mahdollista – ja päinvastoin. Heti kun Ville esittää olevansa paras koko kaupungissa, niin voidaan vastaan ja kumota Villen väite. Siksi mahtisanoja. Siksi stiiknafuulia. Siksi perusturva! Mitä kykenee kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan?

Olli Kangas
Tutkimusosaston osastopäällikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lontoon mielenosoitus oli suurin maassa järjestetty mielenosoitus vuosikymmeneen. Paikalle oli tullut väkeä kaukaakin osoittamaan turhautumistaan hallituksen toimintaa kohtaan. Hallituksen linja pysyi kuitenkin kovana, säästöjä pitää saada ja menoja leikata.

Nyt Englannissa mellakoidaan taas. Vaikka syy mielenilmauksiin ei ole ainoastaan suunnitelluissa säästötoimenpiteissä, vaikuttavat ne kuitenkin vahvasti taustalla. Kynnys tuhota yhteistä omaisuutta, harjoittaa väkivaltaa ja osoittaa kaikkinaista välinpitämättömyyttä muita yhteiskunnan jäseniä kohtaan on matala jo valmiiksi syrjäytyneillä työttömillä nuorilla, jotka elävät ilman tuloja yhteiskunnan marginaalissa ja joiden tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä.

Luottamus murenee

Yhteiskunnasta syrjäytyminen on vaarallinen ilmiö. Sen vaarallisuutta on vaikea ymmärtää niin kauan, kun se ei vyöry eteemme kaduilla ja toreilla. On kuitenkin olemassa merkkejä siitä, että tilanne on muuttumassa myös Suomessa. Lisääntynyt maahanmuuttajiin kohdistuva väkivalta on yksi osoitus siitä, että luottamus muihin ihmisiin ja yhteiskunnan instituutioihin on murenemassa. Koetaan, että oikeus pitää ottaa omiin käsiin.

Mistä luottamuspula sitten johtuu? Viime aikoina maassamme on puhuttu paljon kansan tahdosta ja siitä, missä määrin se näkyy esimerkiksi uuden hallituksen muodostamisessa. Eduskuntavaalien tulos antaa vahvoja viitteitä siitä, että kansa haluaa muutosta suuntaan tai toiseen. Viitteitä on myös siitä, että muutoksia on tulossa. Mutta ovatko ne kansan tahdon mukaisia? Tutkijat ovat havainneet, että poliitikot tekevät usein aivan erilaista politiikkaa, kuin mitä kansa haluaa. Esimerkiksi tutkija Johanna Kallio on tuonut tämän esille omassa väitöskirjassaan. Kansan tahto ei jostain syystä näy tehdyssä politiikassa. Tämä johtaa väistämättä luottamuspulaan.

Mihin on varaa ja mihin halua?

Voidaan tietysti ajatella, että kansan tahdon ja tehdyn politiikan kohtaamattomuus johtuu siitä, että kansa ei ymmärrä yhtä hyvin talouden realiteetteja kuin asiaan perehtynyt virkamies tai poliitikko. Veroille halutaan vastinetta, mutta aina ei ymmärretä, mitä kaikkea verorahoilla jo nyt kustannetaan. Toiveiden ja todellisuuden välissä on usein miljoonien eurojen kokoinen kuilu. Toisaalta rahan puutteeseen vetoaminen on päättäjille helpompaa kuin tehdyn politiikan perustelu arvovalinnoilla. Tutkija Johannes Kananen puhuu ”meillä ei ole varaa –politiikasta”. Meille kerrotaan, että raha ei kasva puissa. Valtion kassa on tyhjä. Velkasaldo kasvaa. Olemme tuhon tiellä. Jostain pitää säästää. Koko ajan.

Vakavissaan voidaan kysyä, olemmeko tuhon tiellä? Jos meillä ei ole varaa tai halua taata kaikille mahdollisuutta elää turvattua ja ehkä jopa onnellista elämää, mihin se johtaa? Mitä ovat valmiita tekemään ne ihmiset, jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta? Ne, jotka eivät koe saavansa tästä yhteiskunnasta mitään hyvää.

Viimeaikaiset uutiset Iso-Britanniasta ovat masentavia. Helsingin Sanomissa (11.8.) Gareth Reader, 30-vuotias nuori Brixtonista toteaa, että ”luottamus on se, mistä Britanniassa on kyse. Ja sitä ei kenelläkään ole juuri nyt. Hallitus ei tule koskaan myöntämään olleensa väärässä.” 21-vuotias Rosie Hopkins Claphamista uskoo elävänsä tulevaisuudessa ”pelon yhteiskunnassa”.

Itse haluaisin elää hyvinvoivassa yhteiskunnassa.

Minna Ylikännö
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Yhtenä ongelmana on, että lyhytaikaisen työn vastaanottaminen ei kannata, kun palkkatulot vähentävät tarveharkintaisia tukia. Työn päättymisen jälkeen etuuden saajan tulee selvitellä tulojaan ja odottaa uusia sosiaalietuuksien päätöksiä. Tätä tilannetta Heikki Hiilamo on kuvannut osuvasti ”byrokratialoukun” käsitteellä, muun muassa tuoreessa kirjassaan Uusi Hyvinvointivaltio.

Byrokratialoukkua voisi kuvata kertomalla tarinan ”Pentistä” – pitkäaikaistyöttömästä, joka viiden vuoden työttömyysputken jälkeen haluaisi aloittaa työt. Työvoiman palvelukeskuksessa luvataan, että Pentin työllistymistä voidaan tukea maksamalla työnantajalle yhdistelmätukea. Työmaita kiertelemällä Pentti löytää itse tukityöpaikan rakennusalalta.

Toiveikkaana Pentti kertoo uutiset työvoimaneuvojalle. Työvoimaneuvojan monologista Pentti ymmärtää, että hänen pitää pyytää työnantajaltaan yrityksen verotustodistus ja kaupparekisteriote. Paperien saaminen kestää muutamia päiviä ja niiden toimittaminen takaisin työvoimaneuvojalle tuntuu työläältä. Matkan varrella Pentin työinto on jo koetuksella. Hän saa kuitenkin ensimmäisen paperisodan kunnialla suoritettua ja päätös yhdistelmätuen myöntämisestä kolahtaa postiluukusta parin viikon kuluttua työhaastattelusta.

Asumistuen takaisinperintä lannistaa

Työpaikka tarkoittaa, että Pentti saa ensimmäistä kertaa vuosiin palkkakuitin Kelan ja sosiaalitoimen päätösten sijaan. Vaikka työaika on säädösten mukaan vain 85 % normaalista työajasta, tuntuu palkkaraha ruhtinaalliselta. Se on myös sopivasti alle 1 704 euroa kuukaudessa eli Pentin tulot eivät vaikuta hänen avopuolisonsa työmarkkinatuen määrään. Yksi pieni edistys byrokratialoukkujen purkamisessa tapahtuikin viime vuonna, jolloin puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen lieveni.

Pentti nauttii työstään ja iloitsee, että hänen ei tarvitse täyttää ”työtön, työtön” -kaavakkeita eikä toimittaa tiliotteita ja vuokrakuitteja sosiaalitoimiston etuuskäsittelijöille. Vasta toisen kuukauden alussa työkaveri kysäisee Pentiltä sattumalta, onko hän tarkistuttanut asumistuen määrän. Eipä tietenkään! Ilman työvoimaneuvojan ohjeita Pentti oli vallan unohtanut ilmoittaa Kelaan muuttuneet tulot eli asumistukea on maksettu liikaa. Koska Pentti tarvitsee apua lomakkeiden täyttämisessä, hän lähtee kesken päivän Kelan toimistoon. Kelan palveluneuvojan opastuksella hän täyttää asumistukihakemukseen tietoja ”välitarkistuksen aiheuttavasta muutoksesta”. Palveluneuvoja varoittaa, että päätöksen tekemisessä saattaa kestää parikin kuukautta. Tämä tarkoittaa tietysti, että Pentiltä tullaan tulevaisuudessa perimään takaisin kolmen kuukauden asumistuet.

Asumistuen ja työllistymisen yhteensovittaminen on erityisesti alue, jossa Mika Vuorelan ansiokkaasti kuvaama ”institutionaalinen lannistaminen” on päässyt kukoistamaan. Lannistamisen kulttuurin ydin on Vuorelan mukaan siinä, että etuudensaajilla on muita kansalaisia heikommat ehdot työllistymiselle. Välttääkseen takaisinperintää ja maksujen viivästymistä asumistukea saavan henkilön ei kannata ottaa vastaan lyhytaikaista, keikkaluonteista työtä. Myös vuoden pituisen työsuhteen jäljet voivat olla lannistavia.

Tarjolla pitkäaikaista paperityötä

Kun Pentin 12 kk:n yhdistelmätukioikeus on loppumaisillaan, ei työnantaja uusi hänen työsopimustaan. Koska seuraavan kuukauden toimeentulosta ei ole tietoa, Pentti marssii ensimmäisenä työttömyyspäivänä työvoimatoimistoon. Työvoimaneuvoja tekee maksulausunnon Kelaan, josta tulee päätös viikon kuluttua. Viimeinen palkka riittää hädin tuskin seuraavalle kuukaudelle, koska Pentti päättää ostaa viimein uudet talvikengät ja käytetyn polkupyörän.

Ensimmäinen työmarkkinatuki on maksussa puolentoista kuukauden kuluttua. Sosiaalitoimistossa pyydetään selvitystä viimeisen kuukauden palkkatuloista, joiden oletetaan riittävän myös seuraavalle kuukaudelle. Kelalle pitää maksaa takaisin liikaa maksettua asumistukea 40 euroa kuukaudessa. Yhdistelmätukeen Pentillä ei ole enää oikeutta eikä kokemus byrokratialoukusta houkuta tekemään epävarmoja keikkahommia vuokratyöfirman kautta. Kokoaikaiseen työsuhteeseen ei kannusta ajatus siitä, että puolison työmarkkinatuki alenisi. Niin Pentin arki palaa taas vuoden jälkeen tutulle radalleen: kerran kuukaudessa täytetty kaavake Kelaan ja kahden kuukauden välein hakemus sosiaalitoimistoon.

Rakenteellisen pitkäaikaistyöttömyyden oloissa kaikkia työttömiä ei saada töihin kannustamalla. Ennestään alhaisten perusturvaetuuksien tason alentaminen ei myöskään ole kannustavaa, päinvastoin se voi lannistaa. Hiilamon mukaan työhön voitaisiin kannustaa purkamalla byrokratialoukkuja ja investoimalla sosiaalisiin mahdollisuuksiin, kuten kuntien tarjoamiin työpaikkoihin. Vuorela esitti artikkelissaan Lannistamisesta kannustamiseen (2008), että työllistyvillä henkilöillä olisi mahdollisuus saada määräaikaisesti sekä tulonsiirtoja (kuten asumistukea) että ansiotuloja enemmän kuin nykyiset tulorajat sallivat. Ehkä Penttikin uskaltaisi silloin kokeilla siipiään keikkailevana rakennusmiehenä.

Tuuli Hirvilammi
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisälukemista:

• Hiilamo, Heikki (2011) Uusi Hyvinvointivaltio. Helsinki: Into kustannus
• Vuorela, Mika (2008) Lannistamisesta kannustamiseen. Työtä haluaville mahdollisuuksia työllistymiseen. Teoksessa Hirvilammi, Tuuli & Laatu, Markku (toim.) Toinen Vääryyskirja – Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 41-54.

Terveys 2011 on osa jatkokertomusta. Tutkimukseen kutsutaan osallistumaan ne henkilöt, jotka kutsuttiin myös kymmenisen vuotta sitten toteutettuun Terveys 2000 -tutkimukseen. Lisäksi tutkimuksen otokseen poimitaan uusia nuoria aikuisia, jotka eivät kuuluneet aikaisemman tutkimuksen piiriin.

Yhteensä tutkimus kohdistuu yli 10 000 suomalaiseen, ja sen otos edustaa suomalaista 18 vuotta täyttänyttä aikuisväestöä. Tutkimus sisältää haastattelun, laajan terveystarkastuksen erilaisine mittauksineen sekä kyselylomakkeita eri aihepiireistä. Seuranta-asetelman lisäksi Terveys 2011 on myös itsenäinen poikkileikkaustutkimus, jonka avulla saadaan kuva suomalaisten terveydentilasta ja hyvinvoinnista keskimäärin sekä esimerkiksi sosioekonomisen aseman mukaan.

Vieläkin vanhempaa seurantaa edustaa otos henkilöistä, jotka on tutkittu ensin vuosina 1978–1980 Kelan Mini-Suomi-tutkimuksessa, sitten Terveys 2000 -tutkimuksessa ja lopulta vielä Terveys 2011 -tutkimuksessa. Näiden henkilöiden osalta pian on siis koossa ainutlaatuinen useita vuosikymmeniä kattava seuranta-aineisto!

Aineistoa kerätään tämän vuoden elokuusta vuoden loppuun, ja ensimmäisten analyysien pariin päästäneen jo ensi vuonna. Silloin alamme saada vastauksia monenlaisiin tärkeisiin ja jännittäviinkin kysymyksiin. Kymmenen vuotta sitten kerätyn Terveys 2000 -aineiston pohjalta on tehty lukemattomia tieteellisiä ja kansantajuisia julkaisuja ja se on toiminut terveys- ja sosiaalipolitiikan tärkeänä tietopohjana. Uuden aineiston pitkittäisluonne korottaa aineiston tieteellisen kiinnostavuuden toiseen potenssiin.

Aineiston pohjalta voidaan vastata hyvin monipuolisiin kysymyksiin. Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta on kiinnostavaa saada tietoa esimerkiksi seuraavanlaisista asioista:

• Onko kotona asuvien vanhusten keskimääräinen toimintakyky parantunut vai heikentynyt viimeisen 10 vuoden aikana?
• Miten avioliitossa pysyneiden terveydentila on kehittynyt verrattuna avioliitosta eronneiden terveydentilaan?
• Ovatko hampaiden säännöllisen harjauksen sosioekonomiset erot kaventuneet vai laventuneet?
• Millaisia ovat väestöryhmien väliset erot mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyssä?

Kuinka sinä hyödyt tutkimuksesta?

Kuulutko sinä tutkimuksen otokseen? Osallistuthan! Osallistumalla edesautat kansanterveyden kehitystä ja terveyden determinantteja koskevan tiedon kertymistä. Lisäksi saat terveydentilastasi monipuolista tietoa, jota voit verrata mahdollisiin aiemmin kerättyihin tietoihisi sekä suomalaisten keskiarvoihin. Olet myös mukana tuottamassa kansainvälisestikin poikkeuksellisen arvokasta seuranta-aineistoa.

Etkö kuulu otokseen? Piakkoin saat joka tapauksessa lukea kiinnostavaa tietoa suomalaisten terveyden kehittymisestä. Jos olet tutkija, tervetuloa joukkoihin! Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luovuttaa aineistoja veloituksetta tutkijoiden käyttöön päteviä tutkimussuunnitelmia vastaan.

Jenni Blomgren
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi