Kuva: Kelan kuva-arkisto

Sairauspäivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti edellisen vahvistetun verotuksen työtulojen mukaan. Kotihoidon tuella lastaan hoitavalla ei verotuksessa vahvistettuja työtuloja päivärahan määräytymisen tarkasteluvuonna ole kuitenkaan välttämättä ollut lainkaan taikka ne ovat vähäisiä. Tuon verotusvuoden tulot ovat saattaneet koostua tyystin vanhempainpäivärahoista tai pelkästä kotihoidon tuesta, joita ei kuitenkaan hyväksytä ansiosidonnaisen sairauspäivärahan laskentaperustaksi. Perhevapaalla oleva putoaa tällöin sairauspäivärahan minimirahalle, joka vuonna 2010 on noin 22 euroa arkipäivältä. Lisäksi minimipäiväraha maksetaan vasta 55 kalenteripäivän omavastuuajan jälkeen, kun normaalisti omavastuuaikaa ovat vain sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää.

Vastaavat säännökset koskevat myös muita pienituloisia ja tulottomia ryhmiä kuin kotivanhempia. Näiden ryhmien sairauspäiväraha poistettiin vuonna 1996 kokonaan pohjautuen siihen ajatukseen, että ihmiset, joilla ei ennen sairastumistaan ollut tuloja, eivät niitä tarvitse myöskään sairastuttuaan. Vuonna 2002 säännöksiä lievennettiin siten, että tulottomat ja pienituloiset voivat saada minimipäivärahan, mutta vasta tuon 55 päivän omavastuuajan jälkeen. Vähimmäismääräisen sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on sosiaaliturvan uudistamista pohtineen SATA-komitean ehdotusten listalla, mutta nähtäväksi jää, kuinka ehdotuksen lopulta käy.

Sairauspäiväraha voidaan myöntää myös edeltävän etuuden perusteella, jos tämä etuus on työttömyysetuus, opintoraha tai kuntoutusraha ja etuutta on maksettu sairastumista edeltävän neljän kuukauden aikana. Työttömyysetuutta saaneilla sairauspäiväraha on vähintään 86 prosenttia työttömyyskorvauksesta. Opiskelijoilla päiväraha on vähintään opintorahan suuruinen, kuntoutusrahaa saaneilla vastaavasti. Perhe-etuutta ei sen sijaan nykyjärjestelmässä hyväksytä tällaiseksi edeltäväksi etuudeksi. Edellä mainitut voimassa olevat säännökset saattavat johtaa kohtuuttomilta kuulostaviin tilanteisiin.

Esimerkki 1. Henkilö A, joka on hoitanut lastaan kotona melkein kolme vuotta ja juuri palaamassa töihin, sairastuu pitkäaikaiseen sairauteen vähän ennen hoitovapaansa loppua. Hänen sairauspäivärahakseen tulee tällöin tuo minimipäiväraha, joka lisäksi maksetaan vasta 55 päivän omavastuuajan jälkeen. Sen sijaan jos henkilö A olisi ehtinyt palata töihin ja sairaus olisi todettu vasta hänen oltuaan töissä vähintään kuukauden verran, hänen päivärahansa voitaisiin juuri työnteon aloittaneita koskevan poikkeussäännön mukaan laskea näiden uusien työtulojen mukaan, mikäli työ olisi jatkunut vähintään puoli vuotta. Ero päivärahan suuruudessa voi keskituloisellakin olla useita kymmeniä euroja päivässä, mikä tekee jo viikossa satoja euroja. Aikamoinen lovi lapsiperheen budjetissa!

Esimerkki 2. Kotihoidon tuella lapsiaan hoitava henkilö B sairastuu. Sen vuoden lopussa, jolloin henkilö B on ollut perhevapailla vajaat kaksi vuotta, lääkäri keskustelee hänen kanssaan ohimennen sairausloma-asioista. Henkilö B ei kuitenkaan koe sillä hetkellä tarpeelliseksi ryhtyä hakemaan sairauspäivärahaa – hänhän hoitaa nyt lapsiaan eikä halua mieltää itseään ensisijaisesti sairaaksi vaan olettaa palaavansa lähiaikoina töihin. Seuraavan vuoden alussa käy ilmi, että sairaus onkin pitkäkestoisempi kuin aiemmin on luultu, ja sairauspäivärahan hakeminen on sittenkin ajankohtaista. Tällöin havaitaan, että henkilö B on oikeutettu – 55 päivän omavastuuajan jälkeen – vain minimipäivärahaan, koska päivärahan laskennan perustana olevana verovuonna henkilön B tulot koostuivat ainoastaan vanhempainpäivärahoista ja kotihoidon tuesta. Jos henkilö sen sijaan olisi hakenut sairauspäivärahaa jo edellisen vuoden puolella, päivärahan laskennan perustana käytetty verovuosi olisi ollut vuotta aikaisempi, jolloin henkilö B oli työelämässä ja ansaitsi työtuloja.

Erotus saattaa jälleen olla useita kymmeniä euroja päivässä. Tosiasia on, että tällaisessa tilanteessa kotivanhemman kannattaa miettiä keinoja, joilla sairauspäivärahaa saisi jotenkin suuremmaksi. Hän voisi esimerkiksi ensin ilmoittautua työttömäksi ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saadakseen – tuo korvaushan lasketaan perhevapaa-aikaa edeltävien tulojen perusteella. Riittävän kauan työttömänä oltuaan henkilö voisi hakeutua sairauspäivärahalle, joka nyt myönnettäisiinkin työttömyyskorvauksen määrään sidottuna. Sosiaaliturvajärjestelmän ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kannustaa ketään tämäntyyppiseen kikkailuun.

Sairastumisen jälkeen menot usein kasvavat. Lisäksi lapsiperheiden talous on usein viritetty tiukimmilleen juuri hoitovapaa-aikana. Useimmin kotona lapsia hoitaa äiti, ja monissa perheissä lasketaan tarkkaan, kuinka kauan perheellä on varaa lasten kotihoitoon ennen kuin äidin täytyy palata työelämään. Äidin sairastuminen ja etenkin sen epäonninen ajoittuminen voi ajaa perheen yllättävään ahdinkoon. Kuinka moni hoitovapaalla oleva tai sen sopivaa pituutta aprikoiva mahtaa osata ennakoida hoitovapaan aikana sairastumisen taloudellisia seurauksia?

Haasteena yksinkertaistaminen

Kotivanhempien heikko sairausturva on yksi esimerkki siitä, kuinka järjestelmän monimutkaisuus ja hajanaisuus voi johtaa yllättäviin ja epäoikeudenmukaisilta kuulostaviin tilanteisiin. Kaikkia eteen tulevia tilanteita on mahdotonta ennakoida siten, että osaisi toimia etukäteen itselleen edullisella tavalla, jotta olisi myöhemmin oikeutettu etuuteen, jota ei aikaisemmin edes osannut aavistaa tarvitsevansa. Vähintäänkin tähän tarvittaisiin melkoista sosiaaliturvan asiantuntemusta.

Kyse ei ole sosiaaliturvan väärinkäytöstä. Ihmiset pyrkivät luontaisesti turvaamaan ja yleensä maksimoimaankin toimeentulonsa käytettävissä olevilla välineillä. Universaali sosiaaliturvajärjestelmä saa oikeutuksensa osittain siitä, että jakoperusteet koetaan reiluiksi ja helposti ennakoitaviksi. Haastetta on siis sekä kansalaisten sosiaaliturvaosaamisen lisäämisessä että järjestelmän viemisessä yhä selkeämpään ja oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Tiedätkö sinä, onko selustasi turvattu sairastumisen varalta?

Jenni Blomgren
Erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Sosiaalilainsäädännössä sen sijaan Muumiperheeseen katsottaisiin kuuluvan yksi jos toinenkin Muumilaakson asukas. Esimerkiksi asumistukilain määrittelemään ruokakuntaan lukeutuisivat Muumiperheen lisäksi muun muassa Muumiperheen siipien suojaan otettu Nipsu, joka näyttää nauttivan alituiseen Muumitalon jääkaapin antimista, sekä heidän luokseen väliaikaisesti sijoitettu näkymätön Ninni. Sisarukset Niisku-neiti ja Niisku katsottaisiin samaksi ruokakunnaksi, vaikka heillä olisi erilliset vuokrasopimukset. Lapsilisäasioissa ongelmallisia olisivat Pikku Myyn elatuskuviot. Pikku Myystä maksettavaan lapsilisään oikeutettua henkilöä määriteltäessä jouduttaisiin tarkastelemaan hänen huollon ja hoidon tosiasiallista tilannetta – kuuluisiko Pikku Myykin Muumitalon ruokakuntaan, vai mahdollisesti sisarpuolensa Mymmelin elatuksen varaan?

Mutta miten kävisi Muumiperheen elatussuhteiden, kun Muumipeikko aikuistuisi? Miten hänen opintoetuudet määräytyisivät, jos hän korkeakouluopinnot aloittaessaan vielä asustelisi Muumitalossa vanhempiensa kanssa? Entäs jos hän opiskellessaan ammattioppilaitoksessa asustelisikin yksinään? Muumipeikon turvautuessa toimeentulotukeen, vanhempien taloudessa asuminen vaikuttaisi aikuisen Muumipeikon toimeentulotuen perusosaan. Mutta entä miten Muumipeikon luona vanhuudenpäiviään viettävien Muumimamman ja -papan toimeentulotuki laskettaisiin – kuinkas sitten kävisikään?

Muumilaakson asukkaat asuvat onneksensa kovin kaukana sosiaalilainsäädännön perhekäsitteen sokkeloissa piilevistä möröistä. Toisin on tilanne Suomen erilaisilla ja monimuotoistuneilla perheillä.

Onko perheen koolla väliä?

Sosiaalilainsäädännössä perheen tosiasiallista tilannetta tai kokoa ei aina oteta huomioon. Esimerkiksi lasten kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea määrättäessä huomioon otetaan perheen koossa vain 4 henkilöä – perheen todellisesta koosta huolimatta. Rajaus tehtiin aikoinaan vastaaman lapsen päivähoitomaksun määräämisessä käytettyä perheen määritelmää. Sittemmin päivähoitomaksun määräytymisen sääntelyä on muutettu ottamaan perheen muutkin jäsenet huomioon. Lakia lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta puolestaan ei.

Elättää, ei elätä..

Sosiaalioikeudessa joidenkin perheenjäsenten oletetaan elättävän toisensa, toisten taas ei. Jotkut etuudet ovat puolison tuloista riippuvaisia, toiset eivät ole. Esimerkiksi työmarkkinatukeen sovelletaan puolison tuloihin sidottua tarveharkintaa – peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan puolestaan ei.

Elatusolettama ei aina ole yhtenäinen, edes yhden etuuden piirissä. Muiden kuin korkeakouluopiskelijoiden vanhempien tulot otetaan huomioon opintorahaa myönnettäessä, jos opiskelija on alle 20-vuotias (asui hän vanhempiensa luona tai itsenäisesti) mutta korkeakouluopiskelijan opintotukea myönnettäessä vanhempien tuloja ei oteta lainkaan huomioon, vaikka opiskelija asuisi kotona. Toisin sanoen, se, onko opintotuki yksilö- vai perhekohtainen, riippuu etuudensaajan oppilaitoksesta. Vanhempien luona asuminen ja vanhempien tulot vaikuttavat täysi-ikäisen opiskelijan tuloihin alentavasti, vaikka tämä ei kuitenkaan vaikuta perhe-etuuksien tulorajaan nostavasti. Muun muassa päivänhoitomaksun suuruutta arvioitaessa vanhempiensa luona asuvaa täysi-ikäistä lasta ei lueta perheeseen, mutta kun tämä hakee esimerkiksi työmarkkinatukea, vanhempien tulot vaikuttavat etuuteen. Sosiaaliturvan uudistamista valmistellut SATA -komitea onkin ehdottanut, että sekä vanhempien että puolisoiden tuloihin sidotusta tarveharkinnasta luovuttaisiin työmarkkinatuessa. Sen lisäksi, että tarveharkinnasta luopuminen edistäisi etuuden yksilökohtaisuutta perustuslain hengessä, se vähentäisi komitean mukaan etuuden hallinnollista taakkaa ja helpottaisi sen toimeenpanoa. Lainsäädännön selkeyttämisestä olisi siis hyötyä paitsi etuuden hakijalle, myös lain toimeenpanijalle. Julkisen talouden näkökulmasta on kuitenkin vaarana, että muutokset osaltaan myös lisäisivät sosiaalimenoja.

Uusi ministeri – uutta toivoa?

Uusi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula mainitsi 24.5. pitämässään tiedotustilaisuudessa perhe- ja tulokäsitteen yksinkertaistamisen yhtenä konkreettisena asiana joka voitaisiin vielä tällä hallituskaudella toteuttaa. Puheessaan ministeri viittasi Kelan lukuisiin erilaisiin perhekäsitteisiin. Hallituskautta on kuitenkin vajaa vuosi enää jäljellä ja rahaa on niukasti. SATA-komitean loppuraportissa todetaan, että esimerkiksi työmarkkinatuen tarveharkinnasta luopuminen lisäisi työmarkkinatukimenoja arviolta noin 23 milj. € (brutto) ja vanhempien tulojen huomioon ottamisesta luopuminen lisäisi menoja arviolta noin 7 milj. € (brutto). Talousarvioehdotukset on toimitettu valtionvarainministerille ja budjettiriihi häämöttää kesälomien jälkeen. Syksymmällä nähdään, kuinkas sitten kävikään.

Maija Faurie
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi