Viime vuosikymmeninä suomalaisten keskimääräisen eliniän piteneminen on liittynyt etenkin sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen, mikä puolestaan johtuu pitkälti elintapojen myönteisestä kehityksestä. Kansainvälisesti verrattuna suomalaisten kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on kuitenkin edelleen suurta. Sen sijaan esimerkiksi syöpäkuolleisuus on Suomessa verraten pientä.

Epäterveelliset elintavat uhkaavat kuitenkin edelleen kansanterveyttä. Alkoholinkulutus näyttää seurailevan alkoholipolitiikan muutoksia ja näkyy suoraan alkoholikuolleisuudessa. Alkoholiin liittyvä kuolleisuus on Suomessa lähes kaksi kertaa niin suurta kuin Ruotsissa. Tupakointi, jolla on moninaisia negatiivisia terveysvaikutuksia, on vähenemisestään huolimatta edelleen suhteellisen yleistä: miehistä 22 prosenttia ja naisista 16 prosenttia tupakoi päivittäin.

Kasviksia syödään suosituksia vähemmän, liikuntaa ei harrasteta riittävästi, ja ylipainoisten osuus väestöstä jatkaa kasvuaan. Ylipainoisuuden seurauksena esimerkiksi diabetesta sairastavien osuus on noussut jyrkästi viimeisten vuosien aikana. Nyt jo kymmenen prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä sairastaa diabetesta.

Kansanterveys ja Kelan etuudet

Kansalaisten terveydentilan kehitys luonnollisesti vaikuttaa myös terveysperusteisten sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Kuitenkin muutokset etuuksia saavien osuuksissa heijastelevat kansanterveyden kehityksen lisäksi ja oikeastaan sitä enemmän muutoksia esimerkiksi etuusjärjestelmässä, väestörakenteessa, asenteissa ja työllisyystilanteessa. Terveyden roolia kehityskuluissa on lopulta vaikea todentaa.

Esimerkiksi sairausvakuutuksen lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä on aikavälillä 1995–2010 kasvanut 63 prosentista 71 prosenttiin. Kasvu kertoo muun muassa lääkekorvausjärjestelmän muutoksista, yhteiskunnan medikalisaatiosta, diagnoosikäytäntöjen muutoksesta sekä teknologisesta kehityksestä, mutta yhteys väestön sairastavuuden muutoksiin ei ole selkeä. Toisaalta tehokas lääkitseminen on kiistatta ollut osaltaan yhteydessä suomalaisten eliniän pidentymiseen.

Lääkkeiden erityiskorvausoikeudet (eli oikeudet saada korvausta 72 tai 100 prosenttia lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta) sairauksittain tarkasteltuna näyttävät olevan suoremmin yhteydessä kansanterveyteen ja sairastavuuteen, vaikka nekin tosin kertovat diagnoosikäytäntöjen muutoksista. Esimerkiksi verenkiertoelinten sairauksien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien haltijoiden osuus suhteessa väestöön on ollut hienoisessa laskussa, kun taas esimerkiksi erityiskorvausoikeuksia diabeteslääkkeisiin on yhä useammalla. Nämä kehityskulut ovat jokseenkin yhteneväisiä edellä mainittujen kuolleisuus- ja diabetestrendien kanssa.

Entä sairauspäivärahat? Sairauspäivärahan saamisen ajattelisi heijastelevan väestön terveydentilan – tai ainakin työkykyä uhkaavan pitkäaikaissairastavuuden – kehitystä. Tämäkään asia ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen. Esimerkiksi korkean työttömyysasteen aikana sairauspäivärahapäivien kertymä väestötasolla voi olla pienempi kuin paremman työllisyystilanteen aikana, sillä työttömät eivät yleensä hakeudu sairauspäivärahalle. Lama-aikana työttömyyden pelko voi lisäksi kannustaa työllisiä pysyttelemään sairaanakin työssä. Vastaavasti työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuvien määrä riippuu työkyvyn lisäksi osittain muun muassa työttömyystilanteesta sekä siitä, millaisia vaihtoehtoisia työstä poistumisen reittejä kulloinkin on käytettävissä.

Eli näkyykö vai eikö näy?

Terveysperusteisten etuuksien käyttö sekä niihin kuluvat summat riippuvat siten moninaisista tekijöistä, joista terveys on vain yksi. Vastaus otsikon kysymykseen on siis: huonosti – jos lainkaan. On kiinnostavaa seurata erilaisilla osoittimilla yhtäältä kansanterveyden ja elintapojen kehitystä sekä toisaalta sitä, miten kansalaiset käyttävät terveyteen liittyviä sosiaaliturvaetuuksia. Pelkällä terveysperusteisten etuuksien trendivertailuilla ei kuitenkaan voida päätellä juuri mitään siitä, miten kansalaisten terveydentila on kehittynyt.

Jenni Blomgren
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoa:

• Blomgren J, Mikkola H, Hiilamo H, Järvisalo J. Suomalaisten terveydentila ja terveyteen liittyvät etuudet: indikaattoriseuranta 1995–2010. Helsinki: Kela, Nettityöpapereita 28, 2011.
• Timo Partio. Kolmannes Kelan menoista terveyteen liittyviin etuuksiin. Helsinki: Kela, Tilastokatsaus 3.9.2010.

Erityiset kiitokset positiivisesta palautteesta saavat ajattelemaan, eikö Kelalta sitten osata odottaa mitään hyvää? Onko oletus se, että Kela valvoo ja vahtii terveydenhuollon työntekijää, lääkäriä ja farmaseuttia, lähettää huomautuksia ja virhemaksukehotuksia ja ruikuttaa kalliista lääkkeistä? Onko parasta mihin Kela pystyy nutturapäinen narina viitehintajärjestelmällä saavutetuista säästöistä?

Ehkäpä niin.

Apteekkien toteuttamaa lääkekorvausjärjestelmää seurataan Kelassa tiukasti tarkastuksin. Aiemmin lääkekorvaussääntöjen kannalta virheellinen lääketoimitus tuli kokonaan apteekin maksettavaksi, mutta taannoin liian aikaisesta tai liian suuresta lääketoimituksesta perittävä maksu muuttui 50 euron virhemaksuksi. ”Virhemaksu” -nimitys kirvoitti apteekeilta kiperääkin palautetta. Kukapa haluaisikaan virheitään ruodittavan Kelalta saapuvissa kirjeissä, varsinkin, kun tietää yrittäneensä parhaansa?

Lääkehoidossa taas tuntuu joskus, ettei siinä Kelan mielestä ole mikään kohdallaan. Kela valittaa syöpälääkkeiden kalleutta ja niiden kustannusten jatkuvaa kasvua. Kas, psykoosilääkkeissä säästetään, koska Hintalautakunta on pakottanut ne viitehintajärjestelmään. Mutta kun ACE-estäjien osalle potilaista aiheuttamaa yskää ehkäistään määräämällä ACE-estäjien sijaan kuusi kertaa kalliimpia ATII-salpaajia, rahaa menee taas hukkaan. Ja niin poispäin, loputtomasti.

Olisi kuulkaa ihanaa kirjoittaa, että meistä Kelassa on tosi mukavaa, että lääkekorvausjärjestelmä hoituu ammattitaidolla. Tai että apteekkilaiset noudattavat korvaussääntöjä tunnollisesti ja hyvin.

Olisi myös mukavaa kirjoittaa, lääkehoidossakin on havaittavissa positiivisia valopilkkuja. Että tulehduskipulääkkeistä on siirrytty vähemmän mahahaittoja aiheuttavaan kipulääkkeeseen, parasetamoliin. Tai että perinteisiin tulehduskipulääkkeisiin verrattuna kalliita koksibeja ei enää määrätä ollenkaan niin paljon kuin ennen. Tai että viimeinkin rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttö on kääntynyt laskuun.

Nythän minä sen kaiken oikeastaan kirjoitin. Mielipiteeni apteekkien työstä eivät perustu mihinkään tutkimukseen, ihan vain arkikokemukseen ja alan tuntemukseen. En vain ole tullut sanoneeksi sitä ennen näinkään julkisesti. Edellä mainitut muutokset lääkekulutuksessa (skeptikko – vai pitäisikö sanoa kelalainen – nostaa päätään), voivat tietenkin olla vain tilastoharhaa tai kenties hoidon huononemista ja vielä vähemmän varmaa on, säilyvätkö muutokset vielä ensi vuonnakin. Tuore tilastotieto vuodelta 2009 kuitenkin viittaa positiivisiin muutoksiin.

Hienoa, apteekkiväki! Lääkkeiden toimitus ja korvausjärjestelmän toteutus on erinomaisissa käsissä!

Ihanaa, lääkärit, ihanaa! Olette hoitaneet potilaita hyvin. Lääkehoidon seuranta ei taida ollakaan ihan puutteellista!

Leena K Saastamoinen
Erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi