Yleinen asumistuki ja opiskelijan pätkätyöt – monimutkainen yhtälö?

Tulot vaikuttavat yleiseen asumistukeen eri tavalla kuin opintotukeen.   Joulukuun puolessavälissä eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen, joka muutti opiskelijan tukia radikaalisti. Opintotuen tasomuutosten lisäksi lähes kaikki opiskelijat siirretään ensi elokuussa asumislisästä yleisen asumistuen piiriin. Muutoksen perusteluna oli asumisen tukien yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen poistamalla yksi etuus Kelan valikoimasta. Järjestelmä ei kuitenkaan muuttunut opiskelijan kannalta yksinkertaisemmaksi, päinvastoin. Opiskelijan sosiaaliturva koostuu […]

Jatka lukemista


Asumistuen kohoavat kustannukset – miten työtulojen suojaosan käyttöönotto vaikutti?

Viime vuoden syyskuusta alkaen korkeintaan 300 euron työtulot eivät ole vaikuttaneet yleiseen asumistukeen. Tämän suojaosan merkitys asumistuen kustannusten kasvuun on vähäisempi kuin muilla lakimuutoksilla.   Kirjoitin yleisen asumistuen kohoavista kustannuksista jo pari kuukautta sitten. Tarkastelin sitä, kuinka paljon yleisen asumistuen kustannusten noususta selittyy vuoden 2015 lakimuutoksilla. Tulosten mukaan yleisen asumistuen kustannukset olisivat olleet vuoden 2016 […]

Jatka lukemista


Asumistuen menot kasvavat – mikä neuvoksi?

Kelalla on asumistuessa merkittävä rooli, koska Kela maksaa yleistä asumistukea, eläkkeensaajien asumistukea, opintotuen asumislisää ja sotilasavustuksen asumisavustuksia. Asumismenoja korvataan myös perustoimeentulotukena, joka ensi vuoden alussa siirtyy Kelan hoidettavaksi. Asumistukeen liittyy monta ajankohtaista kysymystä. Eläkkeensaajien asumistuen liittäminen yleiseen asumistukeen kariutui viime vuoden budjettiväännön yhteydessä, mutta nyt on vireillä opiskelijoiden siirtäminen kokonaan yleisen asumistuen piiriin samassa yhteydessä, […]

Jatka lukemista


Asumistuen kohoavat kustannukset – miten yleisen asumistuen vuoden 2015 lakiuudistus vaikutti?

Viime päivinä keskustelua ovat herättäneet asumisen tukien lisääntyvät kustannukset (ks. esim. Helsingin Sanomat 21.8.2016). Viime vuonna Kela maksoi asumisen tukia (yleinen asumistuki, eläkkeensaajan asumistuki, opintotuen asumislisä ja sotilasavustuksen asumisavustus) yhteensä 1,7 miljardia euroa. Yleisen asumistuen kustannukset olivat yli puolet näistä kokonaiskustannuksista. Yleisen asumistuen kustannukset kasvoivat tukilajeista eniten vuoteen 2014 verrattuna, noin 24 prosenttia. (Kela 2016.)

Jatka lukemista


Kuinka käy eläkeläisten toimeentulon? – Hallitusohjelman toimenpiteiden vaikutusten arviointia

Viime perjantaina (14.8.2015) valtionvarainministeriö julkisti ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi. Budjettiehdotuksessa konkretisoituvat ne toimenpiteet, joista sovittiin kevään hallitusohjelmassa. Eläkeläisten osalta näitä ovat erityisesti: Kansaneläkeindeksin jäädyttäminen 2016. Tämä koskee kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia toimeentulotukea lukuun ottamatta. Vuosien 2017–2019 indeksikorotukset ”äärimaltillisen palkkaratkaisun mukaisesti”. Eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen ja eläkeläisten siirtäminen yleisen asumistuen piiriin. Takuueläkkeen tasokorotus, johon käytetään 30 milj. euroa. […]

Jatka lukemista