Olemmeko tuhon tiellä?

Oletko joskus osoittanut mieltäsi? Oletko joskus nähnyt mielenosoituksen? Satuin olemaan Lontoossa juuri sinä päivänä viime maaliskuussa, kun kaduille marssi puoli miljoonaa ihmistä osoittamaan mieltä hallituksen kaavailemia budjettileikkauksia vastaan. Itse asiassa osuin paikalle vasta, kun suurin osa mielenosoittajista oli jo suunnannut koteihinsa ja jäljelle olivat jääneet ne, joille tärkeintä ei ole sanoma, vaan toiminta. Kaduilla oli roskaa, maalia, revittyjä kylttejä ja kauppojen ikkunoita oli rikottu. Liikkeet olivat kiinni ja ovet suljettu varmuuden vuoksi kettingeillä. Mellakkapoliiseja oli lähetetty paikalle useita partioita. Sireenit ulvoivat ja taivaalla lenteli valonheittimellä varustettu helikopteri. Näky oli mieleenpainuva.

Lontoon mielenosoitus oli suurin maassa järjestetty mielenosoitus vuosikymmeneen. Paikalle oli tullut väkeä kaukaakin osoittamaan turhautumistaan hallituksen toimintaa kohtaan. Hallituksen linja pysyi kuitenkin kovana, säästöjä pitää saada ja menoja leikata.

Nyt Englannissa mellakoidaan taas. Vaikka syy mielenilmauksiin ei ole ainoastaan suunnitelluissa säästötoimenpiteissä, vaikuttavat ne kuitenkin vahvasti taustalla. Kynnys tuhota yhteistä omaisuutta, harjoittaa väkivaltaa ja osoittaa kaikkinaista välinpitämättömyyttä muita yhteiskunnan jäseniä kohtaan on matala jo valmiiksi syrjäytyneillä työttömillä nuorilla, jotka elävät ilman tuloja yhteiskunnan marginaalissa ja joiden tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä.

Luottamus murenee

Yhteiskunnasta syrjäytyminen on vaarallinen ilmiö. Sen vaarallisuutta on vaikea ymmärtää niin kauan, kun se ei vyöry eteemme kaduilla ja toreilla. On kuitenkin olemassa merkkejä siitä, että tilanne on muuttumassa myös Suomessa. Lisääntynyt maahanmuuttajiin kohdistuva väkivalta on yksi osoitus siitä, että luottamus muihin ihmisiin ja yhteiskunnan instituutioihin on murenemassa. Koetaan, että oikeus pitää ottaa omiin käsiin.

Mistä luottamuspula sitten johtuu? Viime aikoina maassamme on puhuttu paljon kansan tahdosta ja siitä, missä määrin se näkyy esimerkiksi uuden hallituksen muodostamisessa. Eduskuntavaalien tulos antaa vahvoja viitteitä siitä, että kansa haluaa muutosta suuntaan tai toiseen. Viitteitä on myös siitä, että muutoksia on tulossa. Mutta ovatko ne kansan tahdon mukaisia? Tutkijat ovat havainneet, että poliitikot tekevät usein aivan erilaista politiikkaa, kuin mitä kansa haluaa. Esimerkiksi tutkija Johanna Kallio on tuonut tämän esille omassa väitöskirjassaan. Kansan tahto ei jostain syystä näy tehdyssä politiikassa. Tämä johtaa väistämättä luottamuspulaan.

Mihin on varaa ja mihin halua?

Voidaan tietysti ajatella, että kansan tahdon ja tehdyn politiikan kohtaamattomuus johtuu siitä, että kansa ei ymmärrä yhtä hyvin talouden realiteetteja kuin asiaan perehtynyt virkamies tai poliitikko. Veroille halutaan vastinetta, mutta aina ei ymmärretä, mitä kaikkea verorahoilla jo nyt kustannetaan. Toiveiden ja todellisuuden välissä on usein miljoonien eurojen kokoinen kuilu. Toisaalta rahan puutteeseen vetoaminen on päättäjille helpompaa kuin tehdyn politiikan perustelu arvovalinnoilla. Tutkija Johannes Kananen puhuu ”meillä ei ole varaa –politiikasta”. Meille kerrotaan, että raha ei kasva puissa. Valtion kassa on tyhjä. Velkasaldo kasvaa. Olemme tuhon tiellä. Jostain pitää säästää. Koko ajan.

Vakavissaan voidaan kysyä, olemmeko tuhon tiellä? Jos meillä ei ole varaa tai halua taata kaikille mahdollisuutta elää turvattua ja ehkä jopa onnellista elämää, mihin se johtaa? Mitä ovat valmiita tekemään ne ihmiset, jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta? Ne, jotka eivät koe saavansa tästä yhteiskunnasta mitään hyvää.

Viimeaikaiset uutiset Iso-Britanniasta ovat masentavia. Helsingin Sanomissa (11.8.) Gareth Reader, 30-vuotias nuori Brixtonista toteaa, että ”luottamus on se, mistä Britanniassa on kyse. Ja sitä ei kenelläkään ole juuri nyt. Hallitus ei tule koskaan myöntämään olleensa väärässä.” 21-vuotias Rosie Hopkins Claphamista uskoo elävänsä tulevaisuudessa ”pelon yhteiskunnassa”.

Itse haluaisin elää hyvinvoivassa yhteiskunnassa.

Minna Ylikännö
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

2 ajatusta “Olemmeko tuhon tiellä?”:sta

  1. Vodafonella on miljardien verovelat Brittien valtiolle, joita kukaan ei vaivaudu perimään. Samaan aikaan sosiaaliturvaa leikataan miljardeilla ja on arvioitu, että pelkästään Lontoossa jää leikkausten takia yli 80 000 ihmistä kodittomiksi.

    Ihmekö tuo, etteivät ihmiset pysty elämään tällaisessa yhteiskunnassa. Suomessa ei ole juuri nähty mellakoita, mutta Kelan ihmisoikeusrikosten uhreiksi joutuneet tekevät kyllä usein itsemurhia päätösten takia. Nämä itsemurhat eivät vain nouse otsikoihin.

  2. On erittäin surullista, jos heikossa asemassa olevat yksilöt päätyvät itsemurhaan. Se kertoo osaltaan siitä, että mielenilmaisuja ei pidetä vaikuttavana keinona parantaa omaa tai muiden asemaa.
    Sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla riittävän selkeä, jotta yksilöiden oikeudet tulisi turvattua. Lisäksi viranomaisilla tulisi olla riittävästi harkintavaltaa, jotta ei ajauduttaisi järjettömiin tilanteisiin ja yksilön jaksamisen äärirajoille. On täysin nurinkurista, että luomme byrokratiaa, joka kääntyy lopulta itseämme vastaan.
    Suomessa on vallalla ajatus, että kun säästetään, säästötalkoisiin pitää kaikkien hallinnonalojen osallistua yhtä lailla. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että sosiaalietuuksien ja -palveluiden taso heikkenee. Tänään Helsingin Sanomissa ministeri Päivi Räsänen ehdottaa, että subjektiivista oikeutta lasten päivähoitoon rajoitettaisiin.
    Nyt kaivattaisiin ehdottomasti aiempaa vahvempaa periaatteellista keskustelua siitä, millaisessa hyvinvointivaltiossa haluamme tulevaisuudessa asua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *