Terveydenhuollon veljeskiista

Yli kolme vuosikymmentä Suomen julkisesti rahoitetun terveydenhuollon veljespari on elänyt rinta rinnan. Vanhempi mutta pienikokoisempi heistä on Kelan sairausvakuutus ja, noin vuosikymmenen nuorempi ja huomattavasti kookkaampi on nykymuotoinen kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito.

Vaikka veljekset ovatkin luonteeltaan erilaiset, niin ovat toisiaan sietäneet kohtuullisesti, toistensa puutteita paikkaillen. Joskus pinnan alla on kytenyt, ja silloin tällöin leimahtanutkin, kiistanpoikasia. Pientä herjaa on heitetty, mutta niinhän oikeissakin perheissä.

Hiljattain nuorempi veli on kuitenkin ryhtymässä kunnon kapinaan. Vanhempaa veljeään hän ei enää siedäkään rinnallaan, vaan haluaa ryhtyä hoitamaan koko talon itse. Nuori veli syyttää vanhempaa muun muassa siitä, että sekä rahallisia että muita resursseja ohjautuu liikaa yksityisiin palveluihin, ja että Kelan kautta ohjautuva rahoitus tuottaa ”monikanavaisuusongelman” joka näkyy eri tavoin. Nuorempi veli on hiljattain saanut raskaan sarjan äänenkannattajakseen työryhmän, jonka nimissä on julkaistu asiasta raportti.

Raportti ei lähde korjailemaan monikanavaisuusongelmia suoraan, vaan siinä ehdotetaan joidenkin sairaanhoitovakuutuksen etuuksien rahoituksen siirtämistä kuntien valtionosuuksiin. Nämä olisivat ensivaiheessa korvaukset lääkärinpalkkioista, tutkimuksesta ja hoidosta, hammaslääkäripalkkioista ja terveydenhuollon matkoista sekä tietyt kuntoutusetuudet.

Raportissa ei kerrota, miten vastaavat palvelut aiotaan järjestää. Raportti ei myöskään nojaa varsinaisiin potilastutkimuksiin, saati tutkimuksiin, joissa olisi osoitettu, mitä kuntapäättäjät ja kansalaiset todella tahtovat tässä asiassa. Luulisi, että reilun miljoonan korvauksia saaneen kotitalouden mielipiteet kiinnostaisivat poliittisia päätöksentekijöitä?  Tätä asiaa ei nostettu juurikaan vaaliteemaksi, eikä siitä ole käyty perusteellista julkista keskustelua. Aiotaanko se salakuljettaa kulissien takaa suoraan poliittiselle näyttämölle?

Siitäpä vanhempi veli pillastumaan. Yksityisen lääkäripalvelun, tutkimuksen ja hoidon, sekä hammashuollon korvauksiin käytetään vuosittain vain pari prosenttia julkisen terveydenhuollon menoista. Niillä aikaansaadaan kuitenkin merkittävä palveluntuotanto, jonka alueellisesti ja sosiaalisesti tasapuolinen korvaaminen julkisilla palveluilla ei hevin onnistu epäyhtenäisessä, hajautetussa kuntarakenteessa.  Valtionosuuksia ei myöskään voida korvamerkitä terveydenhuollon menoihin.

Sairausvakuutusta strategisesti kehittämällä julkinen sektori voisi hyödyntää yksityistä palveluntuotantoa potilaan kannalta nykyistä paremmin ja alueellisesti tasapuolisemmin. Korvausten poistaminen sen sijaan tarkoittaisi sitä, että valtakunnallinen julkishallinnon kosketuspinta yksityiseen palvelutuotantoon menetetään kokonaan. Strategisen kehittämisen lisäksi menetetään tällöin myös kattavat yksityisten palvelujen seurannan ja tilastoinnin välineet.

Raportissa väitetään, että julkinen sairausvakuutus tuottaa eriarvoisuutta, mutta väitettä ei tueta analyysitiedoilla. Sen sijaan tilastot osoittavat, että yksityisiä palveluja käytetään kaikissa tuloluokissa, jolloin niiden poistaminen iskee kaikkein kovimmin alhaisiin tuloluokkiin.  Pieni- ja keskituloisten mahdollisuudet käyttää näitä palveluja heikkenisivät, mutta monikanavaisuus ei poistuisi, sillä yksityinen sektori palvelee kuten ennenkin. Käyttö siirtyy kuitenkin yhä enemmän etuoikeutetun hyvätuloisen luokan piiriin. Näin ollen toimenpide uhkaakin pahentaa kahtiajakoa ja huonontaa yhteiskunnan tasa-arvoa, mikä sotii työryhmän ja ministeriön omia päämääriä vastaan.

Monikanavaisuudesta myös sen verran, että Kela hoitaa sairausvakuutusta ja kaikkia muitakin asioitaan yhdessä yhtenäisessä palvelujärjestelmässä. Kansalainen voi asioida missä päin maata tahansa, ja valita itse esimerkiksi lääkäripalveluntuottajansa. Sen sijaan julkisessa terveydenhuollossa asioita hoidetaan erittäin monessa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yksikössä, jotka eivät toimi keskenään saumattomasti, valinnanvapaus on edelleen erittäin rajoitettu.

Sairausvakuutusta olisi voitu käyttää ja kehittää tietoisena osana maan terveydenhuollon kansallista strategiaa. Nyt halutaan heittää lapsi pesuveden mukana.

Mikael Forss
johtaja
etunimi.sukunimi@kela.fi

3 ajatusta “Terveydenhuollon veljeskiista”:sta

  1. Veljeskiistassa ei tappelun tuoksinassa muisteta kansalaistaan ja hänen oikeuttaan saada hyvää ja laadukasta hoitoa. Sairausvakuutus antaa kansalaisille mahdollisuuden valita hoitopaikkansa, joskin omavastuu on sitten korkea. STM:n raportisssa halutaan myös korvaukset sairauden vuoksi tehdyistä matkoista siirtää kuntien päätettäväksi. Voidaan vain kysyä, millaista jälkeä syntyy, kun valtakunnallinen ja kustannuksiltaan tehokas sairausvakuutuksen matkakorvausjärjestelmä lopetaan ja sairausmatkat siirretään päätettäväksi 337:lle kunnanvaltuustolle. Todennäköisesti joissain kunnissa päätetään tukea potilaiden matkoja, toisissa kunnissa valtuutetut löytävät rahan käytölle parempia kohteita.

  2. Kansalaisten kannalta on kummallista, että pikkuveljeltä saa apua subjetiivisen oikeuden nojalla (ks sv-laki). Sen sijaan ison veljen apu riippuu siitä, sattuuko isolla veljellä olemaan rahaa ja priorisoinnit kohdallaan (ks budjettirajoitteiset oikeudet).
    Pikkuveli on kuitenkin vain pikkuveli, aika vähän siltä apua saa ja pitää vielä maksaa omavastuut päälle. Tärkeää olisi saada varmuus ison veljen avusta.
    Veljesten ero ei siis ole vain rahoituksessa, vaan kansalaisten oikeuksissa. Niin kauan kun pikkuveljen veljenpojat ja ison veljen veljenpojat käyvät vain rahoitusvarjonyrkkeilyä ja unohtavat kansalaisten oikeudet, oikeisiin johtopäätöksiin on vaikea päästä.

  3. Veljekset, pelatkaa yhteen maaliin!

    Ehkä en ole vielä täysin selvinnyt eilisen Suomi –Ruotsi-matsin euforisista tunnelmista. Seuraava käsitykseni voi olla liian tunnepitoinen: Suomi voitti, koska Leijona-veljekset ymmärsivät pelata yhteen ja samaan maaliin; ja tuo maali oli Ruotsin maali, ei oma maali.

    STM:ssä, Kelassa, THL:ssä, Stakesissa, sen edeltäjissä ja varsin monissa muissa työpaikoissa tieto- ja tutkimuspainotteista ansiotyötä 36 vuotta tehneenä ja varsin monia kuntia menestyksellisesti konsultoineena vakuutan 100 %:n (itse)varmuudella, että olen oikeassa, kun sanon: Se, mitä kunnolliset työteliäät ja rationaaliset suomalaiset arvostavat ja tarvitsevat, on objektiivista, terveeseen järkeen ja mieleen nojautuvaa yhteismitallista tietoa, jonka avulla saumaton työnjako ja yhteistyö saadaan luistamaan niin kuin Leijonien peli eilen, vähintäänkin kansallisella tasolla. Näin kansakunnat ja muut veljeskunnat menestyvät. Ei niin, että nautimme poliittisten ideologioiden ja kaupallisen kilpailun nimissä toistemme kampittamisesta, kuten tapahtui aivan liikaa 1900-luvulla. En hyväksy edes Ruotsia poikkeukseksi, vaikka se on niin monesti meitä kurmuuttanut.

    Kaksi veljestä eli Kelan hoitama yksityiseen palvelutuotantoon nojautuva sairausvakuutus sekä kuntien hoitama ”sosialisoitu” muu terveydenhuolto ja sosiaalitoimi ovat 1900- luvun yhteiskuntapoliittisten kokeilujen lapsia. Nuo lapset oli kai siitettävä, koska muuten ei olisi voitu testata, kumpi menestyy paremmin. 1900-luvulla monet uskoivat, että sosialismi voittaa. Vielä useammat uskoivat, että sosialismi ei voita. Eikä voittanut.

    On korkea aika ottaa opiksi 1900-luvun kokemuksista. Ehdottomasti suurin 1900-luvun voittaja Suomessa ja koko Euroopassa oli vapauden ja vaurauden (veriveljiä nekin) kasvu. Kasvun edellytyksenä oli ja on objektiivinen tosi tieto ja oikea vankka ja varma tiede sekä ennakkoluuloton ja innovatiivinen terve järki ja innosta terve punaposkinen mieli. Nuo edellytykset sosialismi tukahdutti joka paikkaan tunkemansa politiikan alle ja kompastui lopulta omaan tyhmyyteensä, väkivaltaiseen ihmisten kohteluun sekä totuuksien tarkoitukselliseen vääristämiseen; samaan eliittitautiin, johon finanssikapitalismi toivottavasti myös pian kompastuu. Kuka kaipaa tuommoisia oliota? Ehkä ne, jotka valtaansa pönkittääkseen haluavat kehittää tyhmän, (o)saamattoman höynäytettyjen ja höynäyttäjien yhteiskunnan.

    Eräs Suomen yhteiskuntapolitiikan suurimmista tyhmyyden ilmentymistä on perusteeton uskomus, että terveydenhuollosta saadaan – kuin ihmeen kaupalla -toimiva, jos sairausvakuutuskorvaukset hoidosta, matkoista jne. lakkautetaan ja ”säästyvät” rahat (n. 500 miljoonaa euroa vuodessa) maksetaankin kunnille, jotka upottavat rahat jonnekin sekavan järjestelmän uumeniin. Tuon mahdollisen järjestelyn usein kuultu terveystaloustieteellinen perustelu on kuin mustasta aukosta: ”Yhden rahoituskanavan” järjestely on parempi kuin nykyinen kahden kanavan (tai ”veljeksen”) järjestely. Jos tuo perustelu olisi tosi, kommunismi olisi jo ajat sitten voittanut kisan monikanavaista markkinataloutta vastaan, koska kommunistimaissa oli vain ”yksi rahoituskanava”. Todellisuudessa on kyse yhdestä maailmanhistorian suurimmista valheista. Kaikki tiesivät ja tietävät nytkin, että nimenomaan sosialisoiduissa ”yhden” kanavan järjestelmissä kukoistavat virallisen ”yhden” kanavan rinnalla tai pikemminkin sen takana pimennossa korruptio, nepotismi, muu tuttavan kauppa ja suoranainen rikollisuus eli lyhyesti sanoen mielivalta.

    Mielivaltaa voidaan pukea sosiaali- ja terveydenhuollossa kätevästi myös termin ”yksilöllinen tarveharkinta” alle. Tätä termiä kunnissa ja muuallakin nyt sovelletaan tarpeettoman paljon. Niin sovellettiin kommunistimaissakin, joissa puolue-eliitti harkitsi yksilöllisesti ihmisten tarpeet vapauteen ja vaurauteen – ja asetti aina itsensä etusijalle. Näin voi käydä – ehkä on jo käymässä Suomen sosialisoiduissa terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Asia ei tiedetä, koska kunnollisten kunnallisten tietojärjestelmien kokonaisvaltaista kehittämistä on Suomessa poliittisista syistä tarkoituksella laiminlyöty vuosikymmeniä.

    Terveydenhuollon toimivuuden edistämiseksi välttämätöntä tietojärjestelmien standardointi on poliittisista syistä tarkoituksellisesti estetty. Näin on aiheutettu suomalaisille veronmaksajille satojen miljoonia euroja turhia kuluja vuodessa.
    Todellisuudessa Suomen kunnallinen terveydenhuolto ja sosiaalitoimi ei ole yksikanavainen järjestelmä. Se on ainakin sadan kanavan sekava järjestelmä, jossa rahat ja tieto ovat yhteensopimattomia. Paljon likempänä rationaalista yhden kanavan järjestelmää on Kelan hoitama sairausvakuutus. Ja jos se lakkautetaan ja siirretään Kelan kautta nyt kulkevat rahat ja tieto kunnille, tuloksena on sadan yhden kanavan järjestelmä. Suomalaisten mahdollisuudet saada kunnollista terveydenhuoltoa heikentyvät ja byrokratia kasvaa.

    Hyvin toimivan yhden kanavan järjestelmän tärkein edellytys on standardoitu keskitetty tietojärjestelmä. Sellainen on mahdollista luoda Suomen terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen, mutta ei nykynäkymin kunnalliselle puolelle. Esim. Stakes ja THL ovat selvin sanoin ja teoin tehneet selväksi, että ne eivät halunneet eivätkä halua olla mukana luomassa hyvin toimivia terveydenhuollon tietojärjestelmiä. Ehkä ainoai varteenotettava reaalimaailman vaihtoehto on Kela. Sosiaali- ja terveysministeriö, hallitus ja eduskuntakin voisivat jo tinkiä ainaisista poliittisista peleistään ja ottaa oppia Suomen Leijonilta. Kiekon saa parhaiten maaliin yhteispelillä. Yhteispelissä on todella tiedettävät, kenen lavasta kiekko lähtee ja kenen lapaan kiekko tulee, eikä lauottava kiekkoa summamutikassa jonnekin jonkun ideologian tai puolueohjelman mukaisesti.

    Yst. terv.

    Timo Karjalainen
    VTM
    työtön työnhakija

    timo.karjalainen@kolumbus.fi
    p. 050 323 5471

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *