Finanssikriisi puhutti sosiologeja

Erään poliittiseen sosiologiaan kuuluvan lähestymistavan mukaan kriisit avaavat mahdollisuuksien ikkunan, jonka puitteissa olemassa olevia toimintatapoja ja järjestelmiä voidaan muuttaa. Suomessa vuosien 1990–1993 lamaa on joissakin tulkinnoissa pidetty juuri tällaisena mahdollisuuksien ikkunana ja ”suunnanmuutoksen” mahdollistajana. Se, missä määrin vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntoluottojen subprime-kriisistä syntynyt globaali finanssikriisi toimii muutoksien veturina, on edelleen epäselvä ja riippuu monesta tekijästä.

Osallistuin heinäkuun puolivälissä Göteborgissa järjestetyssä sosiologian maailmankongressissa paneelikeskusteluun, joka käsitteli finanssikriisin vaikutuksia valtion, markkinoiden ja kotitalouksien suhteisiin Pohjoismaissa. Globaali finanssikriisi on vaikuttanut eri Pohjoismaihin eri tavoin. Islannin tilanne on oma lukunsa. Valtio on ottanut haltuunsa jo useamman pankin ja talousahdinko pisti myös maan hallituksen vaihtoon vuoden 2009 alussa. Finanssikriisi iski myös Tanskaan kovemmin kuin esimerkiksi Suomeen tai Ruotsiin. Suhtautuminen kriisin vaikutuksiin vaihtelikin panelistien välillä riippuen siitä, mitä maata he edustivat. Ennen kaikkea Suomen ja Ruotsin, mutta myös Norjan osalta tilanne nähtiin hallittavana – etenkin 1990-luvun alkuun verrattuna.

Suomen ja Ruotsin talouslamat 1990-luvun alussa eroavat nykyisestä finanssikriisistä niin syiden, toimenpiteiden kuin välittömien seurausten osalta melko selvästi. Nykyisen kriisin syyt löytyvät pitkälti maamme rajojen ulkopuolelta – istuva tai sitä edeltävät hallitukset eivät sitä toimillaan aiheuttaneet. Sen sijaan 1990-luvun lama oli pitkälti omien poliittisten päätösten tulosta. Lisäksi korjausliikkeet olivat väärät, jolloin lama vain syveni. Toimenpiteiden osalta 1990-luvun alussa budjettipäällikkö Raimo Sailaksen leikkuri puhui kovaa kieltä. Vastaavasti syksystä 2007 lähtien on nähty maailmanlaajuinen Keynesin paluu, jonka oppien mukaisesti valtiot toisensa perään tekivät investointipaketteja elvyttääkseen taloutta.

Göteborgissa islantilaisprofessori Guðný Björk Eydal mainitsi, että maan talousahdingon ratkaisemiseksi islantilaisia pyydettiin katsomaan, millä tavoin Suomi on pystynyt nousemaan 1990-luvun alun tilanteesta maailman kilpailukykyisemmäksi maaksi. Eydalin mukaan islantilaiset olivat tarkastelleet Suomen reagoimista lamaan ja totesi, ettei Islanti tule tekemään yhtä kovia sosiaalietuuksia koskevia leikkauksia, koska ne olisivat sosiaalisesti kestämättömiä.

Siinä, missä leikkaukset toisessa maassa nähdään ”sosiaalisesti kestämättömiksi”, toisessa maassa ne saatetaan nähdä ”vastuupolitiikaksi”. Näin kävi Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin niitä, jotka ajoivat lamaleikkausten korjaamista, julistettiin ”jakopolitiikoiksi” ja niitä, jotka puolsivat tiukkaa budjettikuria ”vastuupolitiikoiksi”. Lamaa seuranneen kymmenvuotisen ”vastuupolitiikan” tuloksena köyhiksi luokiteltujen kotitalouksien määrä kaksinkertaistui ja lapsiköyhyysaste kolminkertaistui. Samaan aikaan tuloerot nousivat ja tulonsiirtojen uudelleenjakava vaikutus laski 1970-luvun tasolle. Siinä kumman määritelmä – suomalaisen poliittisen retoriikan vai islantilaisprofessorin – on osuvampi, ei liene epäselvyyttä.

Vielä Göteborgissa uskoin, ettei Suomessa lähdetä leikkausten tielle. Toisaalta parikin suomalaista oli sitä mieltä, että leikkaukset alkavat vasta ensi kevään vaalien jälkeen. Epäilin väitettä kahdesta syystä. Ensinnäkin kunnilta ei voi juuri leikata enää mitään, perustoimeentuloturvaetuuksistakin voi leikata lähinnä niukkuutta, eikä ansiosidonnaisiin kosketa ilman työmarkkinajärjestöjen lupaa – jäljelle jäisi verojen korotukset. Toiseksi epäilin vaalien merkitystä. Onko Suomessa niin parlamentaristinen päätöksentekojärjestelmä, että hallituspuolueet kirjaavat leikkauslistat seuraavaan hallitusohjelmaan? Ei taida olla – kyllä ikävät hommat annetaan muille.

Ehti kulua tasan viikko Göteborgin paneelista, kun ikävien hommien spesialistina tunnettu valtiosihteeri Raimo Sailas nosti leikkaustarpeet poliittiseen keskusteluun SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa. Nähtäväksi jää mitä ja milloin alkaa tapahtua. Jonkinlaisena poliittisen retoriikan tutkijana minua kiinnostaa myös se, kuinka osuviin sanallisiin kehyksiin toimenpiteet – tai niiden tekemättömyys – tällä kertaa puetaan.

Se on selvää, että vaihtoehtoja on olemassa ja niillä jokaisella on seurauksensa. Kelan tutkimusosaston julkaisusarjassa tullaan syksyllä 2010 julkaisemaan finanssikriisiä ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta koskevia näköaloja käsittelevä kirja, joten paljastetaan nämä seikat vasta kirjan julkkareissa. Sitä ennen hikoillaan kesä pois alta.

Mikko Niemelä
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *