Uppoavatko matkakorvaukset soten rahapussin pohjalle – pääseekö Lapissa enää hoitoon?

Sairausvakuutuksen matkakorvaus on luultavasti etuus, jossa alueelliset erot ovat kaikkein suurimmat. Vastuu matkakustannuksista saattaa siirtyä ainakin osittain Kelalta maakunnille. Miten sote-alueiden rahoitus saadaan suunniteltua niin, että se on oikeudenmukaista myös matkakorvausten näkökulmasta?  

Asukasta kohti laskettuna sairausvakuutuksen korvaamat matkakustannukset vaihtelivat kunnittain Utsjoen 524 eurosta Kauniaisten 22 euroon vuonna 2015. Maakuntatasolla tarkasteltuna ero tasoittuu Kainuun 138 eurosta Uudenmaan 37 euroon.

Etenkin Lappi ja Kainuu erottuvat muista alueista

Karttakuviossa alla esitetään matkakorvaustietoja vuodelta 2015. Alueiden välillä on eroja sekä siinä, kuinka suuri osa asukkaista saa matkakorvauksia että siinä, kuinka paljon korvauksia yhdestä matkasta maksetaan.

Matkakustannukset kartalla 2015

Kun Sallassa 44 prosenttia asukkaista oli saanut matkakorvauksia, useimmissa Etelä-Suomen kunnissa osuus oli alle 10 prosenttia. Yhdestä yhdensuuntaisesta matkasta maksettiin korvauksia Etelä-Suomessa keskimäärin noin 40 euroa ja Lapissa korkeimmillaan yli 150 euroa.

Kalleimmat matkat olivat kuitenkin Ahvenanmaan saariston pienessä 300 asukkaan Kumlingessa: peräti 726 euroa, mitä selittää kalliiden helikopterimatkojen suuri osuus.

Taksimatkan keskihinta vaihteli Utsjoen 290 eurosta Helsingin, Turun ja Tampereen sekä kahden pienen ahvenanmaalaiskunnan noin 30 euroon.

Matkakustannukset 2015 maakunnittain

Lähde: Kelasto-raportti Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat (NIT130A). Tiedot on luokiteltu matkustajan kotikunnan mukaisesti.

Miten maakuntien saama rahoitus olisi matkakorvausten näkökulmasta oikeudenmukaista?

Matkakorvaukset ovat tietenkin pieniä verrattuna itse sairaanhoidon kustannuksiin. Esimerkiksi erikoissairaanhoitoon liittyvien matkakorvausten määrä suhteutettuna sairaanhoidon kustannuksiin vaihteli vuonna 2012 HYKSin ja TYKSin 2 prosentista Lapin keskussairaalan 8 prosenttiin. Keskimäärin osuus oli 4 prosenttia. (Tillman 2016).

Eroa on myös hoitomuodoittain: Häkkisen ym. (2014) mukaan matkakustannusten osuus sydäninfarkti- ja tekonivelleikkauspotilailla ensimmäisen hoitojakson kokonaiskustannuksista oli 1–2 prosentin luokkaa, kun taas esimerkiksi dialyysipotilailla matkakulut saattavat olla jopa suuremmat kuin itse hoitokäynnin kustannus (Tillman ja Maunula 2015).

Sote-uudistuksessa rahoitusvastuun matkakustannusten korvaamisesta on suunniteltu siirtyvän maakunnille, joita rahoittaa pääasiallisesti valtio. Rahoitus saatetaan jakaa ns. tarveperusteisen kapitaatiomallin mukaisena. Siinä pääpaino olisi väestön ikärakenteella ja sairastavuudella, ja asukastiheyden merkitys olisi vain noin yhden prosentin suuruinen. Riittääkö tämä?

Jos matkakorvauksia ei huomioida rahanjaossa riittävästi, tarkoittaa tämä sitä, että etenkin Lapin ja Kainuun alueilla itse sairaanhoitoon jää käytettäväksi muuta maata suhteellisesti pienempi osa, kun matkakulut ovat suuremmat.

Kasvaako tällöin houkutus jättää kauimpana asuvia heikommalle hoidolle vaiko kenties halu järjestää heille palveluja lähemmäs? Tosin etenkin Lapissa etäisyydet taitavat olla niin pitkät, että tämäkään ei liene realistista. Tai luoda omia kulkumuotoja, kuten Ruotsin tapaan ns. sairaalabusseja.

Yksi vaihtoehto voisi olla allokoida ainakin siirtymävaiheen ajan rahat matkakorvauksiin aiemmin toteutuneiden korvausmenojen jakautumisen perusteella ja kehittää mittareita, joilla etäisyystekijät saataisiin huomioitua.

Myös itse matkat voivat muuttua. Sotessa potilaan valinnanvapaus lisääntyy ja palveluntarjoajia saattaa tulla lisää. Korvataanko matkakulut potilaan valitsemaan hoitopaikkaan vaiko vain lähimpään? Jälkimmäinen voi rajoittaa valinnanvapauden tosiasiallista hyödyntämistä etenkin heikommassa asemassa olevilla. Toisaalta jokin kohtuus valinnan vuoksi tehdyissä matkoissakin olisi syytä olla.


Päivi Tillman

tutkija, Kelan tutkimus

Petri Roponen
pääsuunnittelija, Kelan tilastot

Hennamari Mikkola
tutkimusprofessori, tieto- ja viestintäyksikön päällikkö, Kela

Lisätietoja karttasovelluksesta:
Petri Roponen, etunimi.sukunimi@kela.fi

Lue lisää:

 

Ajatus “Uppoavatko matkakorvaukset soten rahapussin pohjalle – pääseekö Lapissa enää hoitoon?”:sta

  1. Sote-uudistuksen yksi kustannussäästömahdollisuuksista liittyy juuri matkakustannuksiin. Toisena ääripäänä on mahdollisuus kustannusten paisumiseen. Aiempi käytäntö, jossa valtio on korvannut matkat, on johtanut siihen, että palvelut kannattaa keskittää silloinkin kun matkakulut kasvavat merkittävästi, koska sairaanhoitopiirien ei ole tarvinnut matkakuluista välittää kun ne eivät ole itse niitä joutuneet maksamaan. Sellainen tilanne on saattanut johtaa osaoptimointeihin. Potilaita on voinut kannattaa siirrellä pitkiäkin matkoja ennemmin kuin palkata hoitohenkilökuntaa lähemmäs.

    Jos sote-uudistuksessa myös asumistukien korvaaminen siirrettäisiin ainakin osin maakuntien vastuulle (vastaavasti kuin toimeentulotuessa osan kuluista maksaa valtio ja osan kunnat), tilanne kustannusjaon kannalta ehkä osin tasapainottuisi, koska ne kunnat, joissa on pienimmät matkakulut, ovat yleensä asumistukikustannuksiltaan kalleimpia per asukas. Karkeasti sanottuna: mitä tiiviimpi asutus, sitä korkeammat asumistukimenot ja pienemmät sairausvakuutuksen matkakorvaukset – ja mitä väljempi asutus, sitä alemmat asumistukimenot ja korkeammat matkakorvaukset. Noiden asiaiden kustannukset menevät siis valtakunnassa tavallaan käänteisesti ainakin karkealla tasolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *