2030-luvun sosiaalipolitiikka

Pekka Kuusen klassikkoteos 60-luvun sosiaalipolitiikka (Kuusi 1961) oli käsikirja, jonka opit toimivat tiekarttana Suomen toisen maailmansodan jälkeiselle rakennemuutokselle ja hyvinvointivaltion rakentamiselle. Teos alleviivasi sosiaalipolitiikan keskeistä roolia tarkoituksenmukaisesti toimivan talouden näkökulmasta. Kuusen teesit toteutuivat hänen omankin arvionsa mukaan suurelta osalta, kuten kirjassa oli esitetty. (Tuomioja 2002.)

Kuusen myöhemmässä klassikkoteoksessa Tämä ihmisen maailma esitetty tulevaisuusvisio on ainakin vielä toistaiseksi toteutumatta. Kuusi esitti teoksessaan, että automaation edetessä työajan lyhentäminen tulisi väistämättömäksi joukkotyöttömyyden torjumiseksi. Tämän seurauksena myös ansiotyön asema ihmisen kokonaiskäyttäytymisessä tulisi asteittain vähenemään. (Kuusi 1982, 467.)

Viimeisen parinsadan vuoden aikana teknologisen kehityksen kielteisistä vaikutuksista työllisyyteen on varoiteltu säännöllisin väliajoin (esim. Ricardo 1821; Marx 1867; Keynes 1930; Ad Hoc Committee 1964; Gorz 1982; Leontief 1983; Rifkin 1995). Historiallinen evidenssi viittaa kuitenkin työllisyyden vakaaseen kehitykseen vähintään pitkällä aikavälillä.

Historiallisesta näytöstä huolimatta digitaalisissa teknologioissa ja keinoälyssä saavutetut läpimurrot ovat johtaneet jälleen keskusteluun mahdollisesta työn lopusta. Vaikka uusien teknologioiden arvioidaankin suoriutuvan pian yhä monimutkaisemmista manuaalisista ja kognitiivisista työtehtävistä, ovat asiantuntija-arviot pitkän aikavälin työllisyysvaikutuksista polarisoituneet voimakkaasti.

Loppuuko työ tälläkään kertaa?   

Taloustieteellisen selitysmallin mukaan teknologia toisaalta hävittää työpaikkoja, mutta samalla teknologisen kehityksen ajatellaan johtavan myös innovaatiopohjaisten alojen laajenemiseen ja työn kysynnän lisääntymiseen näillä aloilla.

Työvoimakustannusten laskemisen ja tuotannon tehostumisen katsotaan puolestaan johtavan tuotannon laajenemiseen ja kuluttajahintojen laskuun, jotka molemmat lisäävät omalta osaltaan työn kysyntää. (kts. esim. Stewart, De & Cole 2015, 1.)

Työn määrän ei siis katsota olevan vakio. Monet taloustieteilijät ovat kutsuneet tätä oletusta työn määrän joustamattomuudesta lump-of-labour-virhekäsitykseksi (Miller & Atkinson 2013, 2).

Vaikka edellä esitetty dynamiikka vaikuttaakin historian valossa johdonmukaiselta, ovat Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee (2014, 181) myös tuoneet esille, ettei ole olemassa mitään rautaista lakia, jonka mukaisesti teknologian pitäisi synnyttää uusia työpaikkoja automaattisesti.

On myös viitteitä siitä, että digitaaliset innovaatiot eivät synnytä merkittävällä tavalla uutta työtä, vaikka ne voivatkin synnyttää merkittävää taloudellista arvoa (Berger & Frey 2015; Ford 2015, 175–176).

Brynjolfsson ja McAfee ovat perustelleet uusien teknologioiden vähäisempiä työllisyysvaikutuksia havainnolla tuottavuuden ja työllisyyden välisen kytköksen katkeamisesta 2000-luvun alussa (great decoupling). Tähän on kuitenkin vastattu, että tuottavuus ja työllisyys eivät ole koskaan olleetkaan kytköksissä (Miller & Atkinson 2013, 12–17).

”Etlan arvion mukaan
Suomen työpaikoista 35,7 %
on suuressa automaatioriskissä.”

Digitaalisten innovaatioiden kohdalla pienetkin erot johtavat tuotteiden täysin erilaiseen taloudelliseen arvottamiseen. Tämä yhdistettynä digitaalisten hyödykkeiden valtaviin skaalaetuihin ja väitettyyn työvoiman vähäisempään tarpeeseen voi johtaa Winner-Take-It-All-talouteen ja vaurauden keskittymiseen (Brynjolfsson & McAfee 2014: 147–162).

John Maynard Keynesin (1930) lanseeraama teknologisen työttömyyden käsite on palannut viime vuosien aikana yhä voimakkaammin julkiseen keskusteluun. Keskeisenä syynä tähän on Oxfordin tutkijoiden Carl Benedikt Freyn ja Michael A. Osbornen (2013) arviot digitaalisten teknologioiden mahdollisuuksista korvata ihmistyötä lähitulevaisuudessa.

Freyn ja Osbornen mukaan Yhdysvaltojen työpaikoista jopa 47 % olisi suuressa automaatioriskissä tulevien parin vuosikymmenen aikana. Freyn ja Osbornen metodologiaa hyödyntäneiden Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkijoiden Mika Pajarisen ja Petri Rouvisen arvion mukaan Suomen työpaikoista 35,7 % on suuressa automaatioriskissä (Pajarinen & Rouvinen 2014).

Samaa metodologiaa karkeammalla ammattiluokittelulla hyödyntänyt Bruegelin (2014) tutkimus puolestaan arvioi EU-maiden keskimääräiseksi automaatioriskiksi 54 %.

Teknisten mahdollisuuksien tarkastelu ei esimerkiksi Pajarisen ja Rouvisen mukaan kuitenkaan implikoi massatyöttömyyttä, vaikka he odottavatkin merkittäviä muutoksia työllisyyteen.

Uhattuna ensisijaisesti työtehtävät, eivät työpaikat

Julkisessa keskustelussa näyttää kuitenkin säännönmukaisesti unohtuneen, että edellä esitetyt ennusteet ovat teknologia-asiantuntijoiden mielipiteisiin perustuvia arvioita teknologisista mahdollisuuksista.

Teknologia-asiantuntijoiden ja -yritysten innostuksesta huolimatta teknologiset pullonkaulat voivat olla luultua hankalampia. Uusien teknologioiden käyttöönotto on yritystasolla hidas prosessi, lainsäädäntö ei välttämättä mahdollista uusien innovaatioiden hyödyntämistä, ihmiset voivat vastustaa uusia teknologioita, kuten robottihoivaa, ammattiliitot vastustavat sääntelemättömän työn lisääntymistä, leikkaukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen voivat hidastaa läpimurtojen tekemistä ja heikon kokonaiskysynnän vallitessa uusiin teknologioihin investoiminen ei ole välttämättä yrityksille edes kannattavaa.

Tilannekuva muuttuu entisestään, jos Freyn ja Osbornen ammattipohjaisen arvion sijaan hyödynnetään tehtäväpohjaista lähestymistapaa, jossa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin eri ammateissa suoritettavia työtehtäviä. Se saattaakin olla tarkoituksenmukaisempi tapa arvioida automaatioriskiä, sillä työtehtävät vaihtelevat voimakkaasti eri ammattien sisällä (Autor & Handel 2013).

”Ennusteet ovat arvioita
teknologisista mahdollisuuksista.”

Melanie Arntz, Terry Gregory ja Ulrich Zierahnin (2016) tehtäväpohjaista lähestymistapaa hyödyntävä tutkimus päätyikin tulokseen, että ainoastaan 9 % OECD-maiden työpaikoista olisi suuressa automaatioriskissä lähitulevaisuudessa, sillä useimmat työt sisältävät tehtäviä, joiden automatisoiminen on edelleen hankalaa. Suomen osalta heidän arvionsa on 7 %.

Konsulttifirma McKinseyn tutkimuksen (Chui, Manyika & Miremadi 2015) mukaan lähes puolet Yhdysvaltojen työministeriön luokittelun mukaisista työtehtävistä olisi automatisoitavissa jo nykyteknologioilla.

Työpaikkojen sijaan uhattuna vaikuttaisivatkin olevan erityisesti työtehtävät. Useat asiantuntijat epäilevätkin, että työpaikkojen katoamisen sijaan yhteistyö koneiden ja ihmisten lisääntyy tulevaisuudessa (esim. Autor 2015; Valenduc & Vendramin 2016: 23–28).

Toisaalta myös tätä näkemystä on kritisoitu vedoten siihen, että tietotekniikan eksponentiaalinen (Mooren laki) kehittyminen johtaa siihen, että yhteistyö jää lyhytaikaiseksi (esim. Ford 2015, 121–126).

Pelastaako koulutus?

Teknologisen kehityksen eksponentiaaliseen vauhtiin ja digitaalisten teknologioiden läpitunkeutuvuuteen vedoten on myös väitetty, että koulutus ei enää tule voittamaan kilpajuoksua teknologiaa vastaan ja yhä useammat ihmiset kohtaavat nowhere left to run -skenaarion.

Jos uhattuina ovat erityisesti matalaa koulutusta vaativat tehtävät ja toisaalta uudet työtehtävät ovat yhä monimutkaisempia, ei koulutuksesta ole välttämättä helpottamaan tilannetta (Arntz, Gregory & Zierahn 2016, 23).

Koulutusta koskevista kriittisistä arvioista huolimatta lienee selvää, että työtehtävien voimakas mullistus edellyttää työvoiman mahdollisimman joustavaa liikkuvuutta työllisyyden ja koulutuksen välillä.

Ennustettavat työt vähenevät

Jonkinasteinen konsensus on saavutettu kuitenkin siitä, millainen työ/työtehtävät ovat uhattuna.

Asiantuntijat nostavat poikkeuksetta esille, että nimenomaan rutiininomaisen ja ennustettavan työn osalta ihmistyön tarve vähenee tulevaisuudessa. Toisaalta koneoppimisen sovellukset ovat tunkeutumassa myös ei-rutiinitöiden alalle, mistä tunnetuin esimerkki lienee itseään ohjaavat ajoneuvot.

Jako kognitiivisten ja manuaalisten töiden välillä ei ole myöskään enää niin ratkaiseva. Luovuutta, sosiaalisia taitoja ja joustavuutta painotetaan poikkeuksetta tulevaisuuden työelämän menestystekijöinä.

Maailman talousfoorumi (2016) ennakoi omassa raportissaan, että etenkin naisten työmarkkina-asema heikentyisi automaation painottuessa etenkin naisvaltaisille aloille.

Kriittinen synteesi

Edellä esitetyn perusteella lienee perusteltua väittää, että työelämän epävarmistuminen vaikuttaa erittäin todennäköiseltä, vaikka teknologinen kehitys ei johtaisikaan massatyöttömyyteen. Teknologisen työttömyyden merkittävää lisääntymistä vähintäänkin lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä ei voine kuitenkaan sulkea täysin pois, jos teknologisia läpimurtoja saavutetaan kuljetus- ja logistiikka-alojen kaltaisilla työllistävillä aloilla.

Digitaalisen työelämän epävarmistumista lisännee omalta osaltaan myös niin sanotun alustatalouden yleistyminen, mistä oppikirjaesimerkkinä käytetään usein Uber-sovellusta. Uberisaatio voi tarkoittaa uusia työmahdollisuuksia, mutta sirpaloituvien työsuhteiden ja sääntelemättömän itsensä työllistämisen riskejä ovat myös heikompi sosiaaliturva ja heikommat mahdollisuudet suunnitella tulevaisuutta. (Valenduc & Vendramin 2016, 29–38; OECD 2016, 3–4.)

Nämä havainnot alleviivaavat sitä, että 2030-luvun sosiaalipolitiikan tulisi turvata työvoiman mahdollisimman joustava liikkuvuus epävarmempien työsuhteiden, itsensä työllistämisen ja koulutuksen välillä.

”2030-luvun sosiaalipolitiikan tulisi turvata
työvoiman mahdollisimman joustava liikkuvuus
epävarmempien työsuhteiden, itsensä työllistämisen
ja koulutuksen välillä.”

Epävarmojen työtulojen, vajaatyöllisyyden ja teknologisen työttömyyden lisääntymisen ilmeinen seuraus on ihmisten ostovoiman heikentyminen. Ostovoimaa voi omalta osaltaan heikentää myös palkkojen joustaminen alaspäin kilpailun kovetessa työmarkkinoilla. Kilpailua puolestaan koventaa entisestään se, että myös tietotyö on jatkossa entistä helpommin ulkoistettavissa kehittyviin maihin.

Ostovoiman heikentyminen tarkoittaisi samalla yritysten voittojen laskemista ja sitä kautta tuotannon pienenemistä. Tällaisessa taloudellisessa ympäristössä ihmiset muuttavat kulutustottumuksiaan pitkän aikavälin tulojen mukaisiksi ja yritykset eivät investoi.

Ihmisten ostovoiman turvaaminen entistä velkavetoisemmalla kulutuksella ei ole varmastikaan mielekäs vaihtoehto, jos tulevaisuuden finanssikriisit halutaan välttää.

Jos digitaalinen talous tarkoittaa (työ)elämän ja makrotalouden epävarmistumisen lisäksi vaurauden keskittymistä entisestään, kuten on esitetty, ovat myös oikeudenmukainen tulonjako ja eriarvoisuuden lisääntyminen sosiaalipoliittisia kysymyksiä, jotka tulevat väistämättä jokaisen poliitikon eteen.

Sosiaalisten ongelmien lisäksi eriarvoisuuden lisääntymisellä voi olla kielteisiä vaikutuksia myös talouskasvuun (Cingano 2014; Ostry, Berg & Tsangarides 2014).

2030-luvun tiekartta

Vaikka Pekka Kuusen ja monen muun hänen aikalaisensa voidaan perustellusti katsoa liioitelleen diagnooseissaan silloisen teollisuusautomaation seurauksia työllisyyteen, on Kuusen analyysi tulevaisuuden sosiaalipolitiikan haasteista helppo allekirjoittaa vuonna 2016. Kuusen sanoin

”[…]yhteiskunnalta tullaan edellyttämään olennaisesti nykyistä joustavampaa ja tehokkaampaa kykyä työvoiman koulutuksen, työtehtävien, työpaikkojen, työaikojen ja sosiaalietuuksien keskinäiseen, jatkuvasti uudistuvaan yhteissäätelyyn.”

Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan on väitetty muuttaneen ihmisten näkemystä sosiaalipolitiikan roolista rasitteesta tarkoituksenmukaisesti toimivan talouden keskeiseksi osatekijäksi.

Väitän, että digitaalisessa taloudessa sosiaalipolitiikka tulee kytkeä jälleen elimelliseksi osaksi kestävää talouskehitystä. 2030-luvun sosiaalipolitiikan tulee nimittäin ratkaista kysymys, kuinka työmarkkinoiden joustavuus ja makrotalouden vakaus turvataan niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin kestävällä tavalla.

”Digitaalisessa taloudessa sosiaalipolitiikka
tulee kytkeä jälleen elimelliseksi osaksi
kestävää talouskehitystä.”

Kansainvälisessä keskustelussa monet ovat nähneet vastauksena tähän kysymykseen perustulon, mutta muitakin vaihtoehtoja löytynee (Pulkka 2016). Esimerkiksi muutaman vuoden kuluttua Suomessa käyttöönotettava kansallinen tulorekisteri mahdollistaa reaaliaikaisen tulojen seurannan, mitä tultaneen hyödyntämään sosiaaliturvan ja muiden tulojen joustavammassa yhteensovittamisessa.

John Maynard Keynes visioi Kuusen tavoin vuonna 1930 julkaistussa esseessään Economic Possibilities for our Grandchildren, että tuottavuuden kasvun myötä ansiotyön merkitys tulisi vähenemään ja ihmisten tarvitsisi työskennellä 2030-luvulla enää 15 tuntia viikossa. Taloudellisen ongelman ratkettua ”ongelmaksi” muodostuisi se, kuinka ihmiset voisivat käyttää vapaa-aikansa mielekkäällä tavalla.

Ei olekaan yllättävää, että laaja keskustelu ihmistyön tarpeen vähenemisestä on nostanut Keynesin ja Kuusen visiot jälleen teknologiamurroskeskustelun keskiöön (esim. Bregman 2016).

Vaikka teollisen kapitalismin historia onkin ollut työajan lyhentymisen historiaa (Lee, McCann & Messenger 2007), enteilee hiljattain solmittu kilpailukykysopimus, että työajan lyhentämisen kaltaiset ratkaisut eivät ole reaalipolitiikkaa aivan lähitulevaisuudessa.

Jos uudet teknologiat kuitenkin lunastavat lupauksensa tuottavuuden kasvusta, tarkoittaa se myös sitä, ettei poliittisen mielikuvituksenkaan rajoja lähitulevaisuuden sosiaalipolitiikkaa hahmottaessa tulisi padota tämän hetken todellisuudesta käsin. Keynesin (1936) sanoin: “The difficulty lies, not in the new ideas, but in escaping from the old ones[…]”.

 

Ville-Veikko Pulkka
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

 

Lähteet

Ad Hoc Committee (1964): The Triple Revolution. International Socialist Review. 24:3, 85–89. Saatavilla <https://www.marxists.org/history/etol/newspape/isr/vol25/no03/adhoc.html>, luettu 29.7.2016.

Arntz, Melanie, Gregory, Terry & Zierahn, Ulrich (2016): The Risk of Automation for Jobs in OECD Countries: A Comparative Analysis. OECD Social, Employment and Migration Working Papers No. 189. Paris: OECD Publishing. Saatavilla <http://dx.doi.org/10.1787/5jlz9h56dvq7-en>, luettu 2.8.2016.

Autor, David & Handel, Michael (2013): Putting Tasks to the Test: Human Capital, Job Tasks, and Wages. Journal of Labor Economics 31:2, 59–96.

Autor, David (2015): Why Are There Still So Many Jobs? The History and Future of Workplace

Automation.  Journal of Economic Perspectives 29:3, 3–30. Saatavilla <https://www.jstor.org/stable/pdf/43550118.pdf>, luettu 29.7.2016.

Berger, Thor & Frey, Carl Benedikt (2015): Industrial Renewal in the 21st Century: Evidence from U.S. Cities. Regional Studies. Saatavilla http://www.oxfordmartin.ox.ac.uk/downloads/academic/regional_studies_industrial_renewal.pdf, luettu 29.7.2016.

Bregman, Rutger (2016): Utopia for Realists. The Case for a Universal Basic Income, Open Borders and a 15-hour Week. The Correspondent.

Bruegel (2014): Chart of the Week. 54 % of EU Jobs at Risk of Computerisation. Saatavilla <http://bruegel.org/2014/07/chart-of-the-week-54-of-eu-jobs-at-risk-of-computerisation/>, luettu 29.7.2016.

Brynjolfsson, Erik & McAfee, Andrew (2014): The Second Machine Age. Work, Progress, and Prosperity in a Time of Brilliant Technologies. New York: W.W. Norton & Company.

Chui, Michael, Manyika, James & Miremadi, Mehdi (2015): Four Fundamentals of Workplace Automation. Saatavilla http://www.mckinsey.com/business-functions/business-technology/our-insights/four-fundamentals-of-workplace-automation, luettu 29.7.2016.

Cingano, Federico (2014): Trends in Income Inequality and its Impact on Economic Growth. OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 163. OECD Publishing. Saatavilla <http://dx.doi.org/10.1787/5jxrjncwxv6j-en>, luettu 29.7.2016.

Ford, Martin (2015): Rise of the Robots. Technology and the Threat of a Jobless Future. New York: Basic Books.

Frey, Carl Benedikt & Osborne, Michael (2013): The Future of Employment: How Susceptible Are Jobs to Computerisation? University of Oxford. OMS Working Paper. Saatavilla <http://www.oxfordmartin.ox.ac.uk/downloads/academic/The_Future_of_Employment.pdf>, luettu 29.7.2015.

Gorz, André: Työttömyyden kulta-aika. Teoksessa Rahkonen, Keijo (toim.): Eläköön työttömyys!: kirjoituksia työstä, ekologiasta, vapaudesta. Kansan Sivistystyön Liitto, Helsinki 1982, 29-40.

Keynes, John Maynard (1936[1991]) The General Theory of Employment, Interest, and Money. New York: Harcourt.

Keynes, John Maynard (1963[1930]): Economic Possibilities for our Grandchildren. Essays in Persuasion. New York: W.W. Norton &  Co., 358–373.
Saatavilla <http://www.econ.yale.edu/smith/econ116a/keynes1.pdf>, luettu 29.7.2016.

Kuusi, Pekka (1961): 60-luvun sosiaalipolitiikka. Porvoo: WSOY.

Kuusi, Pekka (1982): Tämä ihmisen maailma. Porvoo: WSOY.

Lee, Sangheon, McCann, Deirdre & Messenger Jon C. (2007): Working Time Around the World. Trends in Working Hours, Laws and Policies in a Global Comparative Perspective. Oxfordshire: Routledge.

Leontief, Wassily: National Perspective: The Definition of Problems and Opportunities. Teoksessa The Long-Term Impact of Technology on Employment and Unemployment. National Academy of Engeneering, 1983, 3–7.

Marx, Karl (1867/2013): Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. Helsinki: TA-Tieto.

Miller, Ben & Atkinson, Robert D. (2013): Are Robots Taking Our Jobs, or Making Them? The Information Technology & Innovation Foundation September. Saatavilla <http://www2.itif.org/2013-are-robots-taking-jobs.pdf>, luettu 29.7.2016.

OECD (2016): Automation and Independent Work in a Digital Economy. Policy Brief on the Future of Work. Paris: OECD Publishing. Saatavilla https://www.oecd.org/employment/emp/Policy%20brief%20-%20Automation%20and%20Independent%20Work%20in%20a%20Digital%20Economy.pdf, luettu 29.7.2016.

Ostry, Jonathan D., Berg, Andrew & Tsangarides, Charalambos G. (2014): Redistribution, Inequality, and Growth. IMF Staff Discussion Note. Washington: IMF. Saatavilla http://www.imf.org/external/pubs/ft/sdn/2014/sdn1402.pdf, luettu 29.7.2016.

Pajarinen, Mika & Rouvinen, Petri (2014): Computerization Threatens One Third of Finnish Employment. ETLA Brief No 22. Saatavilla <http://pub.etla.fi/ETLA-Muistio-Brief-22.pdf>, luettu 29.7.2016.

Pulkka, Ville-Veikko (2016): A Free Lunch with Robots – Digital Working Life and Basic Income. Transfer: European Review of Labour and Research. Tulossa.

Ricardo, David (1821): On the Principles of Political Economy and Taxation. Lontoo: John Murray. Saatavilla <http://www.econlib.org/library/Ricardo/ricPCover.html>, luettu 29.7.2016.

Rifkin, Jeremy (1995): The End of Work: The Decline of the Global Labor Force and the Dawn of the Post-Market Era. New York: Putnam.

Stewart Ian, Debapratim, De & Cole, Alex (2015): Technology and People: The Great Job-Creating Machine. Report, Deloitte LPP. Saatavilla http://www2.deloitte.com/uk/en/pages/finance/articles/technology-and-people.html, luettu 29.7.2016.

Tuomioja, Erkki (2002): Pekka Kuusi ja 60-luvun sosiaalipolitiikka Suomen suunnannäyttäjinä. Janus 10:4. Saatavilla <http://tuomioja.org/kirjoitukset/2003/01/pekka-kuusi-ja-60-luvun-sosiaalipolitiikka-suomen-suunnannayttajina-artikkeli-janus-sosiaalipolitiikan-ja-sosiaalityontutkimuksen-aikakauslehti-402/>, luettu 29.7.2016.

Valenduc Gérard & Vendramin, Patricia (2016): Work in the Digital Economy: Sorting the Old from the New. ETUI Working Paper 2016.03. Brussels: ETUI aisbl. Saatavilla <http://www.ftu-namur.org/fichiers/Work_in_the_digital_economy-ETUI2016-3-EN.pdf>, luettu 2.8.2016.

World Economic Forum (2016): The Future of Jobs. Employment, Skills and Workforce Strategy for the Fourth Industrial Revolution. Global Challenge Insight Report. January 2016. Saatavilla <http://www3.weforum.org/docs/WEF_Future_of_Jobs.pdf>, luettu 29.7.2016.

 

2 ajatusta “2030-luvun sosiaalipolitiikka”:sta

  1. Ongelma on siinä, että poliittisessa järjestelmässä toimivien asenteet estävät sellaisten sosiaalipoliittisten uudistusten tekemisen, jotka parantaisivat kaikkien hyvinvointia. Perustulo on monelle vastenmielinen ajatus ennen kaikkea moraalisista syistä. Tämä moralismi johtaa jäykkään sosiaalipolitiikkaan, joka kampittaa myös talouskasvua. Poliitikoilla voi olla niinkin pinnalliset yhteiskunnalliset käsitykset, että työttömyys selitetään yksinomaan laiskuudella.

    Jonkinlaisella hivutuksella voitaisiin tosin kenties tehdä sellaisia vähittäisiä muutoksia, jotka mahdollistaisivat joustavamman siirtymisen erilaisten elämänvaihdeiden välillä. Vähäisen työnteon mahdollistavat muutokset esimerkiksi työmarkkinatukeen ja toimeentulotukeen ovat esimerkki tällaisesta hivutuksesta.

    Tällä hetkellä valtava määrä henkistä pääomaa makaa toivottomuuden vallassa kotonaan, kuka sairaseläkkeen, kuka toimeentulotuen varassa. Ottaen huomioon Suomen väestön vääristyneen ikärakenteen, edessä on ennen pitkää katastrofi, jos nuoret ihmiset syrjäytetään kotiin hautomaan itsemurhaa. Juustohöylääminen samalla kun aidot uudistukset jätetään tekemättä pahentaa tilannetta.

    Poliittisille päättäjille olisi teroitettava sosiaalipoliittisten uudistusten tärkeyttä ja korostettava ennen kaikkea niiden merkitystä talouskasvun kannalta, sillä inhimillinen kärsimys ei montaa päättäjää kiinnosta, jos kärsijöinä on vääränlaisia ihmisiä, kuten maahanmuuttajia tai syrjäytyneitä. Sosiaalipolitiikkaa pidetään rasitteena, eikä sen merkitystä toimivan yhteiskunnan turvaajana ymmärretä.

  2. Vuoteen 2030 ulottuvassa tiekartassa pitäisi ottaa huomioon myös maahanmuuton vaikutus, koska emme elä suljetussa systeemissä. Näin ollen kaipaisi vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

    – Kuinka maahanmuutto tulee vaikuttamaan sosiaalitukien eli tulonsiirtojen määrään ?
    – Kuinka maahanmuutto tulee vaikuttamaan veroasteeseen ?
    – Kuinka maahanmuutto tulee vaikuttamaan työllisyysasteeseen ?
    – Kuinka maahanmuutto tulee vaikuttamaan asuntotilanteeseen ?

    Kysymykset ovat hankalia monestakin syystä. Ensinnäkään emme tietenkään tiedä maahanmuuton suuruutta etukäteen kuten emme tiedä myöskään Suomen talouden kehitystä. Samoin automaatiokehityksen vaikutus työmarkkinoihin on kysymysmerkki Jos asiaa katsoo tämän hetken vinkkelistä niin kovin hyvältä ei näytä, koska talous näivettyy edelleen ja velkaantuminen jatkuu. Tämän lisäksi automaatio uhkaa viedä suuren osan työpaikoista eikä korvaavista töistä ole tietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *