Leskeneläke puntarissa: oikeutta, kohtuutta ja toimeentulon turvaa

Vuoden 2017 alussa voimaantuleva eläkeuudistus ei vielä sisällä muutoksia perhe-eläkkeisiin. Eläkeuudistusta koskeneessa sopimuksessa sovittiin, että perhe-eläketurvan kehittämisestä tehdään selvitystyö vuoden 2016 loppuun mennessä. Sen jälkeen neuvotellaan ja päätetään mahdollisista muutoksista perhe-eläkejärjestelmään.

Selvitystyön ja neuvottelujen tueksi tarvitaan tietoa perhe-eläkkeiden hyvinvointivaikutuksista. Käynnissä olevassa tutkimushankkeessamme selvitämme perhe-eläkkeiden merkitystä toimeentulolle ja terveydelle sekä edelleen sitä, millaisia riskejä mahdollisiin perhe-eläkkeiden uudistamissuunnitelmiin voi sisältyä. Hankkeessa tehdään seurantatutkimus käyttäen laajoja rekisteriaineistoja.

Uudistuksia pohdittaessa on myös hyvä selvittää, millaista kannatusta ne saisivat kansan keskuudessa. Kysyimme 3 600 suomalaiselta leskeneläketurvaan liittyviä mielipiteitä tammi–helmikuussa 2016 osana Taloustutkimuksen Suomi tänään -kirjekyselyä. Vastaajat olivat 15–79-vuotiaita. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan saatuja vastauksia.

Leskeneläketurvalla laajaa kannatusta – päivittämistä nykyaikaan kuitenkin toivotaan

Kyselyssä vastaajille esitettiin erilaisia väittämiä leskeneläkkeistä ja pyydettiin arvioimaan, ovatko he väittämien kanssa samaa vai eri mieltä. Kuviossa 1 esitetään väittämien kanssa täysin tai osittain samaa mieltä olevien prosenttiosuudet.

Valtaosa vastaajista, 83 prosenttia, pitää kohtuullisena sitä, että aviopuolison kuolema ei aiheuta leskelle merkittävää tulotason laskua. Vastaajista niin ikään lähes 80 prosenttia pitää oikeana sitä, että leskeneläkkeet tasaavat naisten ja miesten välisiä eroja eläkkeissä.

Tällä hetkellä avoliitossa eläneillä ei ole leskeneläkeoikeutta. Avoliittojen määrä on neljänkymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt huomattavasti. Vuonna 1970 noin 2,5 prosenttia yhdessä asuvista pariskunnista oli avoliitossa, kun vuonna 2015 avoliitossa eli jo 26 prosenttia.

Vastaajista yli 60 prosenttia on sitä mieltä, että avoliitosta leskeytyneillä tulisi olla samat oikeudet (eli leskeneläketurva) kuin avioliitosta leskeytyneillä.

Perhe-eläkkeiden uudistamissuunnitelmissa on pohdittu leskeneläketurvan määräaikaistamista. Tällä hetkellä työeläkejärjestelmän leskeneläkettä voidaan maksaa leskelle hänen kuolemaansa saakka (ellei leski solmi uutta avioliittoa alle 50-vuotiaana). Kyselymme valossa ajatukset määräaikaistamisesta eivät saa kannatusta, sillä 71 prosenttia vastaajista pitää oikeana sitä, että leski saa työeläkejärjestelmän leskeneläkettä kuolemaansa saakka.

Kriittisemmin suhtaudutaan siihen, että kaikki, myös yksin asuvat, osallistuvat leskeneläketurvan rahoittamiseen; oikeana tätä pitää vähemmistö kaikista vastaajista, 38 prosenttia.

 

Kuvio 1. Täysin tai osittain samaa mieltä väittämien kanssa olevien osuudet, %.

 

160614 leskenelake-blogikuva

 

Työeläkeoikeuden jakaminen yhtenä vaihtoehtoisena kehittämismallina

Naisten työeläke on keskimäärin 66 prosenttia miesten eläkkeestä.

Lasten kotona hoitamiseen käytetty aika on yksi merkittävä syy naisten ja miesten välisiin eläke-eroihin, joita leskeneläkkeet ovat tasanneet.

Eläkeiän köyhyysriski koskee Suomessa erityisesti yksin asuvia iäkkäitä naisia. Nicholas Barr kiinnitti arvioissaan Suomen eläketurvasta vuonna 2013 tähän huomiota ja toi myös esille mahdollisuuden eläkekertymän ositustyyppiseen jakamiseen puolisoiden kesken.

Ajatus ei ole uusi; eläkeoikeuksien osittamista pohdittiin myös työryhmissä jo yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Kyselyn mukaan kaikkein myönteisimmin suhtaudutaan työeläkeoikeuden jakamiseen hoitovapaan ajalta: naisista 63 prosenttia ja miehistä 66 prosenttia on sitä mieltä, että eläkeoikeutta voitaisiin jakaa tässä tilanteessa vapaaehtoisesti. Lakisääteiseen jakamiseen olisi valmis naisista 20 prosenttia ja miehistä 14 prosenttia (taulukko 1).

Valmiutta jakamiseen olisi myös tilanteessa, jossa toinen puoliso on pakotettu jäämään ansiotyön ulkopuolelle (esimerkiksi lapsen pitkäaikaisen sairauden tai vammautumisen takia): vapaaehtoisen jakamisen kannalla on naisista 59 prosenttia ja miehistä 61 prosenttia, lakisääteiseen jakamiseen myönteisesti suhtautuu naisista 20 prosenttia ja miehistä 17 prosenttia.

Jakaminen avioerotilanteessa herättää enemmän kritiikkiä. Naisista 52 prosenttia ja miehistä 55 prosenttia on sitä mieltä, että tässä tilanteessa työeläkeoikeutta ei voisi jakaa puolisoiden kesken, mutta vapaaehtoiseen jakamiseen olisi tässäkin tilanteessa valmis noin 40 prosenttia sekä nais- että miesvastaajista.

 

Taulukko 1. Mielipiteet työeläkeoikeuden jakamisesta aviopuolisoiden kesken eri tilanteissa (avioerossa, hoitovapaan ajalta, puoliso on pakotettu jäämään ansiotyön ulkopuolelle), %

 

 

 

Naiset

Avioero Hoitovapaan ajalta Puoliso pakotettu jäämään ansiotyön ulkopuolelle
Ei voida jakaa 52,0 17,1 21,1
Voidaan jakaa vapaaehtoisesti 39,7 62,5 58,9
Voidaan jakaa lakisääteisesti 8,3 20,4 19,9
Miehet
Ei voida jakaa 55,1 19,4 22,0
Voidaan jakaa vapaaehtoisesti 38,3 66,3 60,8
Voidaan jakaa lakisääteisesti 6,6 14,3 17,3

Puoli vuosisataa takana, mitä edessä?

Työeläkejärjestelmään perhe-eläkkeet tulivat vuoden 1967 alusta, kansaneläkejärjestelmään paria vuotta myöhemmin.

Nyt lähes 50 vuoden ikään ehtineellä leskeneläketurvalla voi sanoa olevan vahva kannatuspohja kansan keskuudessa. Oikeana ja kohtuullisena pidetään, että toisen puolison kuollessa leski ei joudu taloudelliseen ahdinkoon ja pystyy pitämään kohtuullista elintasoa yllä omaan kuolemaansa saakka.

Uudistamista kaivataan leskeneläketurvan vanhentuneisiin perhekäsityksiin. Avoliitosta leskeytyneiden turvan parantamisen kannalla on valtaosa vastaajista.

Kun ottaa huomioon, että Suomen työeläkejärjestelmä on rakentunut vahvasti yksilön ansioihin perustuvaksi, tulokset vastaajien erittäin myönteisestä suhtautumisesta työeläkeoikeuden jakamiseen ovat hieman yllättäviä. Toisaalta kannatusta työeläkeoikeuden jakaminen sai tilanteissa, joissa toinen puoliso on jäänyt hoitamaan yhteisiä lapsia tai on pakotettu jäämään ansiotyön ulkopuolelle.

Vuoden 2005 eläkeuudistus toi mukanaan parannuksia perhevapaiden aikaisiin eläkekarttumiin, mutta vuoden 2017 eläkeuudistuksessa perhevapaita käyttäneiden eläketurvan kehittäminen jäi täysin vaille huomiota.

Aika näyttää, mihin suuntaan perhe-eläketurvaa tullaan lähivuosina kehittämään. Toivottavasti pitkään perhevapailla olleiden, useimmiten naisten, eläketurvan parantaminen ja sukupuolten välisten eläke-erojen tasaaminen otetaan kehittämismallien pohdinnassa vahvasti huomioon.

Eläkejärjestelmän tulee turvata toimeentulo vanhuuden, työkyvyttömyyden sekä puolison ja perheen huoltajan kuoleman varalta – tälle perustalle tulee myös uudistamistyön edelleen rakentua.

Nykyistä perhe-eläkejärjestelmää ja erityisesti leskeneläkkeitä kohtaan on kohdistunut kritiikkiä, joka on perustunut väitteisiin taloudellisesta optimoinnista ja tuhansien eurojen suuruisten leskeneläkkeiden maksamisesta. Keskimääräiset leskeneläkkeet ovat kuitenkin pieniä, ja valtaosa leskeneläkkeiden saajista on iäkkäitä naisia.

Tulostemme perusteella leskeneläkkeet nähdään tarpeellisena ja kohtuullisena toimeentuloturvan tuojana tilanteessa, jossa toinen puoliso ja perheen huoltaja kuolee.

Kun perhe-eläkejärjestelmän uudistamista koskevia neuvotteluja käydään, toivoa sopii, että aikamme henki ei heijastele Pekka Kuusen vuonna 1961 kuvaamia ajan tunnelmia: ”leskien ja orpojen puutteen äärellä kaavamainen sosiaalipolitiikkamme henkii kollektiivista kylmyyttä”.

Lämmintä kesää tutkimusblogimme lukijoille!

 

Karoliina Koskenvuo
tutkimustiimin päällikkö, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

Elina Ahola
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

 

Ajatus “Leskeneläke puntarissa: oikeutta, kohtuutta ja toimeentulon turvaa”:sta

  1. Olen myös huolissani eläkeläisen köyhyysriskistä mutta ei kai tässä ole kyse ensisijassa naisasiasta vaan työeläkejärjestelmän luonteesta joka tulee esiin sukupuolten keskiarvoeroissa. Työeläke muodostuu elinikäisansioiden perusteella joten pienituloisuuden seuraukset ovat yhteisiä kaikille pienituloisille. Eläkemielessä pienituloisuus voi syntyä vaikka siten, että on 20 vuotta akateemisessa virassa ja loput kotona tai sitten siitä, että on 40 vuotta pienituloinen työntekijä, jopa mies. Toisin sanoen: jos pitää naisten ja miesten eläke-eroja ongelmana, tulisi olla valmiutta uudistaa koko eläkejärjestelmä. (Kannatan korkeaa kansaneläkettä lisättynä osin vapaaehtoisella nykyistä matalammalla ansioeläkkeellä.)

    Kyselystä tehdyt johtopäätökset ovat outoja. On selvä, että vastaajat kokevat empatiaa leskeä kohtaan; on ikävä, että lesken taloudellinen asema heikenee. Kuitenkin vain vähemmistö on valmis asettumaan puolison tilalle maksajaksi. Olisi pitänyt kysyä suoraan: ”Tahdonko asettua naapurinrouvan huoltajaksi edesmenneen puolison tilalle?” Tuskinpa toden tullen kovinkaan moni likka vastaisi myöntävästi rouvan kosintaan vaikka itse asiassa para’aikaa suorittaa naapurin rouvalle leskeneläkettä omasta työeläkemaksustaan.

    Kysymyksen sanamuoto ”puolison kuolema .. aiheuta…tulotason laskua” on pedantisti ottaen väärä sillä kait lesken oma tulotaso keskimäärin nousee kun oikeus etuuksiin muuttuu puolison kuoltua.

    Avoliittoon en liittäisi kuin minimioikeudet. Avioliitto on juridisena sopimuksena odottamassa niitä, jotka tosissaan toisiinsa suhtautuvat. Sen sijaan työeläkkeen molemminpuolinen jakaminen voisi kuulua yhdeksi avioehtosopimuksen pykäläksi, jos se olisi lain mukaan mahdollista. Tilanteessa, jossa miesten ansiot ovat keskimäärin naisten ansioita korkeammat, tämä lisäisi jokin verran eläkevastuuta ja samalla erityisesti yksinäisten maksuosuutta koska naiset elävät pitempään. Naisten osuus eläkkeistä on pitemmän eliniän vuoksi suurempi kuin keskimääräisten eläkkeiden vertailu näyttäisi osoittavan.

    1960-luvun alun leskien ja orpojen tilanne oli toinen eikä siihen vetoaminen ole asiallista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *