Kelan kuntoutujien näkemyksiä valinnanvapaudesta

Kela järjestää ja rahoittaa vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta alle 65-vuotiaille henkilöille, joilla on huomattavia vaikeuksia arjen toiminnoista suoriutumisessa ja osallistumisessa. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöllisissä fysioterapiapalveluissa otettiin käyttöön asiakkaan valinnanvapaus virallisesti vuonna 2011. Tarkastelimme tuoreessa työpaperissa kyselytutkimuksella vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapian asiakkaiden näkemyksiä valinnanvapaudesta.

Valtaosa kuntoutujista saa fysioterapiaa vähintään kerran viikossa, ja keskimäärin fysioterapian saanti oli kestänyt 13,5 vuotta. Kuntoutujat tekevät palveluntuottajan valinnan pääosin joko itsenäisesti tai yhdessä läheisten tai ystävien kanssa. Yli 40 prosenttia kuntoutujista ei ole vaihtanut palveluntuottajaa kertaakaan. Tämä kertoo siitä, että kuntoutuksen jatkuvuutta arvostetaan.

Valinnanvapautta pidetään erittäin tärkeänä

Valinnanvapautta pidetään kuitenkin yleisesti hyvin tärkeänä (Kuvio 1). Jakaumien perusteella suhtautuminen valinnanvapauteen vaihtelee hieman eri ryhmittäin. Esimerkiksi naiset ja koulutetummat pitävät valinnanvapautta hieman tärkeämpänä kuin miehet ja vähemmän koulutetut.

160517 pitkanen-kuvio1 (2)

Kuvio 1. Vastaukset väittämään ”Minulle on tärkeää, että saan itse valita minua kuntouttavan fysioterapeutin” (n = 1 704).

Valinnanvapaus mahdollistaa itselle sopivan tuottajan valinnan

Tärkeimmät valintaan vaikuttavat tekijät ovat kuntoutujien mielestä palveluntuottajan erikoisosaaminen, kuntoutujien omat käsitykset terapian laadusta ja vaikuttavuudesta sekä aikaisemmat kokemukset palveluntuottajista (kuvio 2).

Kuntoutujat arvostavat eri tekijöitä valintoja tehdessään, joten valinnanvapaus mahdollistaa jokaiselle kuntoutujalle itselleen sopivan vaihtoehdon valitsemisen omien kriteereidensä mukaan. Kuntoutujat ovat myös olleet valmiita vaihtamaan palveluntuottajaa laadullisten tekijöiden vuoksi.

160517 pitkanen-kuvio2 (2)

Kuvio 2. Kolme tärkeintä tekijää, joiden vastaajat kokivat vaikuttavan palveluntuottajan valintaan (n = 1 537).

 

Vertailukelpoinen tieto kehittäisi valinnanvapautta

Yli puolet kuntoutujista kokee tiedon löytäminen ja sopivan fysioterapeutin valitseminen pääosin helpoksi, joskin noin viidesosa kokee vaikeuksia (kuvio 3.)

Jakaumien perusteella esimerkiksi ne, jotka ovat aikaisemmin vaihtaneet palveluntuottajaa, kokevat tiedon löytämisen vaikeahkoksi. Tämä on tärkeä havainto, sillä kyseiset kuntoutujat ovat vaihtamisen vuoksi joutuneet etsimään aktiivisemmin tietoa eri tuottajista.

160517 pitkanen-kuvio3 (2)

Kuvio 3. Vastaukset väittämään ”Tiedon löytäminen ja sopivan fysioterapeutin valitseminen on helppoa” (n = 1 687).

 

Yli puolet vastaajista ilmoitti saavansa tietoa eri tuottajista parhaiten terveydenhuollon ammattilaisilta. Lisäksi tietoa saadaan erityisesti Kelasta sekä ystäviltä ja sukulaisilta.

Jatkossa asiakkaan valinnanvapautta voitaisiin kehittää tarjoamalla vertailukelpoista tietoa eri tuottajista. Esimerkiksi kuntoutujien aiempien kokemusten kokoaminen ja jakaminen voisi helpottaa valinnan tekemistä.

 

Visa Pitkänen
tutkija
visa.pitkanen@kela.fi

Piia Pekola
tutkija
piia.pekola@kela.fi

 

Pitkänen, V. ja Pekola, P. Asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta. Tulokset fysioterapiaa saaville vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaille tehdystä kyselystä. Työpapereita 95. Kela 2016.

Tutkimus lyhyesti (SlideShare)

Ajatus “Kelan kuntoutujien näkemyksiä valinnanvapaudesta”:sta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *