Oikeutta varhaiskasvatuspalveluihin ei kannata rajata lailla

Seurattuamme eduskunnassa käytyä keskustelua hallituksen lakiesityksestä subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden kaventamiseksi, havaitsimme että suomalaisen ja pohjoismaisen päivähoitomallin vertailu ontuu, koska lasten kotihoitovaihtoehtoja muissa maissa ei käsitellä.

Suomi profiloituu kotihoitomaana, jossa tuetaan alle 3-vuotiaiden lisäksi ainoana Pohjoismaista myös heidän vanhempien sisarustensa hoitoa kotona. Viime vuoden aikana kotihoidon tuen hoitorahaa maksettiin 68 400 lapsesta, jotka olivat vähintään 3 vuotta (40 prosenttia kaikista tuen hoitorahan saajista). Vuoden 2014 viimeisen päivänä lapsimäärät ovat pienemmät, koska muutoksia lapsen i’issä ja tarpeissa tapahtuu toki koko vuoden aikana. Toisaalta päivähoitoon osallistuvien määrä tiedetään vain vuoden viimeiseltä päivältä, ei koko vuodelta (Haataja & Valaste 2014).

Ei siis ihme, että 0-5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuspalvelujen käyttö on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin. Vuonna 2013 Suomessa 1–2-vuotiaista lapsista päivähoidossa oli noin 40 %, muissa Pohjoismaissa noin 70–90 %.  Toisin kuin Suomessa, muissa Pohjoismaissa lähes kaikki yli 3-vuotiaat osallistuvat varhaiskasvatukseen kodin ulkopuolella.

Kuvio. Päivähoidossa olevien lasten osuus eri ikäryhmissä Pohjoismaissa (Lähde: Nososco 2014, sivu 60)

Kuvio. Päivähoidossa olevien lasten osuus eri ikäryhmissä Pohjoismaissa (Nososco 2014, sivu 60)

Ruotsissa vuoden iästä alkaen lapsille on tarjottava vähintään 15 tuntia varhaiskasvatusta kohtuullisin (förskola, dagis) maksuin, joilla on katto, kuten Suomessakin. Lisäksi 3 vuotta täyttäneille tulee tarjota vähintään 525 tuntia maksutonta esikoulua vuodessa (eli n. 15 tuntia viikossa), jolloin vain ilmaisen esikoulun ylittävästä ajasta peritään maksu. Suomessa oikeus maksuttomaan esikouluun on vain 6-vuotiailla (700 tuntia eli 5 tuntia päivässä), muuten varhaiskasvatus on maksullista.

Ruotsissa kotona lastaan hoitavien, työttömien jne. toivotaan tuovan jo vuoden ikäiset, mutta erityisesti 3 vuotta täyttäneet lapset osa-aikaiseen esikouluun. Työttömyys aiheuttaa perheessä erilaista huolta ja murhetta. Pitääkö työttömyyden aiheuttaa muutos myös lasten olosuhteissa, eli siirtymisen tutusta kokoaikaisesta ryhmästä osapäiväiseen viimeistään kahden kuukauden kuluttua – jos kunnassa näin päätetään? Subjektiivisten oikeuksien laajuushan vaihtelisi käytännössä kunnittain.

Hallituksen esittämää varhaiskasvatuksen rajaamista on käsitelty myös aiemmassa tutkimusblogissa.

Suomessa on useita nuoria työkyvyttömyyseläkettä saavia vanhempia, joilla on pieniä lapsia. Hallituksen esityksessä eläkkeelle siirtymiseen (myös kuntoutustuki on eläke) ei huomata liittyvän ennakoimattomuutta. On pitkäaikaissairauksia, joissa työ- ja toimintakyky vaihtelevat, välillä voidaan olla työssä ja välillä kuntoutustuella. Kuntoutus toisin kuin eläkkeelle siirtyminen mainitaan olosuhteeksi, jonka perusteella lapsella olisi oikeus tarpeen mukaan 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Miten kuntoutus ymmärretään? Kuntoutuminen voi kestää vuosia, mutta varsinaisia kuntoutuspäiviä tai tunteja viikossa tai kuukaudessa olla vain muutama. Hallituksen esitykseen ei sisälly arvioita siitä, kuinka monen lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta vanhemman työkyvyttömyydellä voi olla vaikutusta.

Suomalaiset vanhemmat hoitavat siis nykyisinkin yleensä vanhempia sisaruksia kotona, jos kotona hoidetaan alle 3-vuotiasta lasta. Hallituksen esityksessä subjektiivisten päivähoito-oikeuksien rajaamisen taloudelliset vaikutusarviot perustuvat vuoden 2004 syyskuussa tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 24 kuntaa. Arvioinnin mukaan subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen vaikuttaisi vain noin 11 000 lapseen – elleivät kunnat harkitse toisin. Sen sijaan ei arvioida, moneenko perheeseen vaikutukset ulottuisivat ja vuoden aikana?

Kotona hoidettavilla alle 3-vuotiaan sisaruksilla ei ole Suomessa oikeutta laadukkaisiin varhaiskasvatuspalveluihin, ei edes osa-aikaisesti, elleivät vanhemmat luovu sisaruksista maksettavista hoitorahasta ja hanki palveluja lapsilleen. Eikö perheitä pitäisi paremminkin kannustaa kuin rajoittaa palvelujen käytössä? Kannattaako suomalainen, maailmalla esikuvaksi tullut, lasten subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen, kumota ja saattaa kokopäiväisen hoitotarpeen osalta tarveharkintaiseksi? Syntyykö tästä kaikkine seurantamekanismeineen todella säästöjä?

Anita Haataja
johtava tutkija

Karoliina Koskenvuo
erikoistutkija

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet:

4 ajatusta “Oikeutta varhaiskasvatuspalveluihin ei kannata rajata lailla”:sta

  1. Kiitos tärkeästä ja ajankohtaisesta blogikirjoituksesta!

    Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmansa (neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta 27.5.2015). Uudistuksen lähtökohta on ”perheiden monimuotoisuus ja lapsen edun edistäminen”. Ohjelman mukaan ”vahvistetaan vanhemmuutta ja matalan kynnyksen palveluita”. ”Palvelut järjestetään lapsi- ja perhelähtöisesti hallintorajat ylittäen. Myös koulua ja varhaiskasvatusta kehitetään tukemaan lapsen hyvinvointia.” Hallitusohjelma korostaa lisäksi kotouttamista, jota se tehostaa esimerkiksi lisäämällä kielen opetusta ja lasten osallistumista varhaiskasvatukseen.

    Jos pitäisi keksiä palvelu, joka matalalla kynnyksellä ja kustannustehokkaasti vastaa hallituksen huutoon, se olisi suomalainen subjektiivinen päivähoito-oikeus ja sen sisällä toteutettu varhaiskasvatus. Silti ensi töikseen hallitus päätti kuitenkin kehittää ”varhaiskasvatusta, joka painottuu pedagogiikkaan” ryhmäkokoja kasvattamalla siinä määrin, että laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen on jatkossa täysin mahdotonta. Se, mikä oli ennen peräti laitonta, on nyt hallituksen mukaan tätä pedagogisesti korkeatasoista varhaiskasvatusta. Ensimmäinen kehittämistoimi vastaavasti vanhemmuuden vahvistamisessa oli subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen. Normeja taas purettiin sieltä, missä laki oli ennestäänkin väljä: päivähoitolaki takasi laadun minimitason, mutta siitäkin sai seuraamuksetta ja lähes määrättömästi poiketa tilapäisyyden varjolla.

    Joskus aikanaan ”vain paras oli lapsille kyllin hyvää” ja normeilla pyrittiin turvaamalla heikoimpien ja hiljaisten – lasten, vanhusten, työntekijöiden, luonnon – asemaa. Ajat ovat selvästi toiset. Esimerkiksi kuusivuotiaalle esiopetusikäiselle saa jatkossa antaa iltapäivähoitoa käytännössä kuka vain ja missä vain. Ryhmäkokokaan ei hallitusta sanottavasti kiinnosta, koska esiopetusta täydentävän päivähoidon kasvatuksellista merkitystä ei nähdä. Näillä linjauksilla autoilua tukeva hallitus voisi purkaa normeja esimerkiksi liikenteessä siten, että suojatiellä jalankulkijaan törmääminen ei ole enää edes moitittavaa, jos törmää vain vähän ja lisäksi katuu törmätessään.

    Suomessa on ainutlaatuinen koulutusinnovaatio, joka vastaa kerralla sosiaali-, työvoima-, perhe- ja koulutuspoliittisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin tuloksellisesti. Lisäksi koulutusmalli, erityisesti päivähoito ja varhaiskasvatus, tukevat alueellista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Suomalaista koulutusjärjestelmää kadehditaan maailmalla ja varhaiskasvatuksen osaamista viedään mm. Aasiaan. Suomen toimet ovat parhaillaan täysin päinvastaisia kuin koulutukseen investoivissa maissa. Suomalaiset perheet osallistuvat jo ennen hallituksen kaavailemia heikennyksiä varhaiskasvatukseen huomattavasti vähemmän kuin OECD-maat keskimäärin. Jatkossa tuskin haluaa päiväkoteihin lapsiaan laittaa ellei ole pakko. Aika monella tämä pakko on, joten ehkä on viisaampaa jättää lapset kokonaan tekemättä. Sekään ei auta kadotettua ikäluokkaa – niitä, jotka tulevina vuosina menettävät ainulaatuisen lapsuutensa kuluttamalla aikaa jättiryhmissä. Suomea ollaan laittamassa kuntoon rapauttamalla koulutusjärjestelmästämme sekä kivijalka että huippu. Valtakunta on jo jakautunut innovatiivisiin, koulutus- ja sivistysmyönteisiin ja köyhiin (sekä aineellisesti että henkisesti) kuntiin.

    Leikkaukset varhaiskasvatuksessa tulevat kalliiksi eikä niihin Suomella ole varaa. Varhaiskasvattajat ovat kauhun sekaisin tuntein seuranneet hallituksen edesottamuksia, sillä he kyllä tietävät, mitä päätöksistä seuraa. Nyt kävi juuri niin kuin sopi odottaa; alueelliset ja perheiden väliset räikeät erot ovat tulevaisuudessa arkipäivää. Koulut eivät enää kykene kuromaan lasten taustojen välisiä eroja kasvatuksen keinoin vaan erityisopetuksen lisääntyminen ja syrjäytymisen aalto vyöryvät jatkossa hallitsemattomina yli Suomen. Koulutusjärjestelmän rapautuminen tulee näkymään myös yleisessä turvallisuudessa. Lasten luokkayhteiskunta ja syrjintä ovat jo ovella – nyt on viimeinen hetki perua kohtalokkaiksi käyvät päätökset. Varhaiskasvatuksen opettajat ja hoitajat surevat tulevaa työmäärää, mutta ennenkaikkea sitä työtä, joka jää pakon edessä tekemättä. Koska varhaista tukea ei voida jatkossa antaa, tukitoimet kasautuvat aikanaan koulun vastuulle. Jättiryhmissä pystytään enää valvontaan ja etäältä huuteluun, joten varhaiskasvatuksen sijaan kannattaa kenties puhua lasten(teho)tarhauksesta.

    Hallitus on pessyt päätöksestä kätensä jättäen kunnat selviämään miten taitavat. Ainahan voi tehdä paremminkin kuin nippa nappa lakia hipoen. Voi toki, mutta kunnat tekevät sen jatkossa vähäisemmällä valtiontuella. Vaikka varhaiskasvatuksen laatu ja ehdotetut säästötoimet eivät yksinkertaisesti mahdu samaan kuvaan, osa kunnista on pakotettu hallituksen kiristyksen kautta alittamaan vanhan lain. Se, mikä oli neljäkymmentä vuotta laittomaksi katsottu tilanne liian vähäisen henkilöstömäärän vuoksi, on jatkossa opetusministerin mukaan ”laadukasta varhaiskasvatusta”. Näin voisi ollakin, mikäli ryhmät nykyään olisivat jotenkin helpompia kuin vielä 70- tai 90-luvulla. Todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen; ryhmät ovat hyvin heterogeenisia ja moninaisia. Ryhmissä on paljon erilaista tukea tarvitsevia lapsia. Tulevaisuudessa siis ne, joilla on ennestään vähän, on tulevaisuudessa hallituksen siunauksella entistä vähemmän. Laadukas varhaiskasvatus tasaisi lasten välisiä eroja tehokkaammin kuin mikään myöhempi koulutusaste.

    Siinä hallitus on oikeilla jäljillä, että kaikki lapset eivät tarvitse kokopäivähoitoa. Puolipäiväinen varhaiskasvatus riittää, ellei hoidon tarvetta ole. Vanhemmuus ei kuitenkaan vahvistu käskemällä. Masentunut pienen vauvan äiti ei muutu aktiiviseksi eikä pitkäaikaistyötön isä läsnäolevaksi ja vuorovaikutteiseksi, vaikka hallitus kuinka piiskaansa heiluttaisi. Nämä perheet eivät saavu aamuvarhaisella muutaman tunnin kestävään kikkakerhoon. Kunnat tietävät tämän, ja siksi useat kunnat toimivat jatkossakin viisaasti tarjoten varhaiskasvatuksen lisäksi päivähoitoa sitä tarvitseville. Oikea-aikainen pedagoginen sekä tarvittaessa myös lastensuojelullinen tuki on yhteiskunnan etu. Päivähoito on varsin yleinen, ellei yleisin lastensuojelullinen tukitoimi. Palveluohjauksella taas kyetään ohjaamaan perheet sopivien palvelujen äärelle. Perheen omien voimavarojen tukemista, kasvatuksellista tukea ja ohjausta jatkossakin kyttäämisen, kyykyttämisen ja byrokratian sijaan. Osa lapsista/perheistä tarvitsee jatkossakin kokopäivähoitoa lapselle – vaikka vanhempi olisi kotona. Toivottavasti myös asiaa parhaillaan pohtivat Jyväskylä, Oulu ja Kuopio päätyvät lapsi- ja perheystävällisten, koulutusta arvostavien kuntien joukkoon.

    Kunnat joutuvat hallituksen lyhytnäköisen politiikan maksumiehiksi, sillä valtionapua leikataan hallituksen linjan mukaisesti. Voisi ajatella, että valinnanvapaus on varsin näennäinen. Kunnat joutuvat kuitenkin myös maksamaan leikausten seuraukset, mikäli päätyvät leikkamaan. Ryhmäkoot onkin tässä taloudellisessa tilanteessa viisainta edelleen toteuttaa suhdeluvulla 1:7, jolloin maksimiryhmäkoko on 21/ 3-6v. lasta. Myös subjektiivisesta päivähoito-oikeutta kannattaa noudattaa, sillä muutoin

    -ryhmäkoot kasvavat hallitsemattomasti, jopa 8+8+8 tai 13+13+13 puolipäiväistä entisen 21 sijaan. Pahimpia (ja käytännössä todennäköisimpiä) ovat osa- ja kokopäivälasten sekaryhmät esim. 13+8+8lasta/3 aikuista. Tämä ei ole varhaiskasvatusta vaan lasten säilyttämistä, valvomista ja tehotarhausta.
    -tilat on mitoitettu terveysviranomaisten mukaan edelleen maksimissaan 21:lle lapselle, joten melu ja stressitaso nousee ja infektiot lisääntyvät
    -tuen tarpeita ei kyetä havaitsemaan ajoissa eikä varhaista tukea antamaan: tämä lisää erityisopetuksen kustannuksia räjähdysmäisesti.
    -byrokratia lisääntyy. Opetusministerin mukaan kaikille tuen tarpeessa oleville on myönnettävä jatkossakin paikka. Säästöjä ei siis synny. Mutta kuka tarpeen jatkossa määrittelee? Kulut lisääntyvät, kun asiantuntijat käyttävät aikaansa turhaan byrokratiaan.
    -erilaiset lapsen taustaan liittyvät riskitekijät (esim. lapsiköyhyys tai vanhempien päihde-/mielenterveysongelmat) todentuvat, kun suojaavat tekijät esim. muut turvalliset ihmissuhteet tai korjaavat kokemukset puuttuvat. Päiväkoti on aiemmin toiminut näiden lasten elämän varaventtiilinä, mutta hallituksen ehdottamilla mitoituksilla toteutettua päivähoitoa ei riskilapsille voi enää suositella; varhaiskasvatus ei jättiryhmissä toteudu eivätkä ihmissuhteet ole pysyviä.
    -kouluissa siirrytään jatkossa takaisin eristävään erityisopetuksen järjestämistapaan, koska tuen tarpeisiin ei ole pystytty ajoissa puuttumaan. Tämä on varhaiseen tukeen nähden taantumuksellista, tehotonta ja kallista. Halvin ”erityisopetuksen muoto” olisi hyvä yleinen tuki eli laadukas opetus. Parhaan tuoton koulutusinvestoinnissa saa varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen investoimalla.

    Jos ei lapsista välitä, kannattaisi miettiä edes tätä:
    -Yksittäisen kunnan ja koko Suomen mainetappio on melkoinen, mikäli romutamme varhaiskasvatuksen myötä koulutusjärjestelmäämme. Sekä perheet että varhaiskasvattajat karkaavat niihin kuntiin, joissa varhaiskasvatus toteutuu jatkossakin. Toisaalta – hallituksen toivomia koulutusviennin esteitä ei tarvitse virkamiesvoimin miettiä, mikäli ei ole enää mitä myydä.

    Toivon, että hallitus perääntyy näennäissäästöjä aiheuttavat päätöksensä, joilla ei ole kansalaisten tai kuntien tukea. Sitä odotellessa toivon mahdollisimman monen vanhemman/asiantuntijan/kansalaisen allekirjoittavan varhaiskasvatuksen laatua turvaamaan pyrkivän kansalaisaloitteen 1634. Allekirjoittaa kannattaa, mikäli haluaa turvata alueellista tasa-arvoa tai mikäli ei kannata lasten luokkayhteiskuntaa.

    • Sitä vaan mietin blogin luettuani että onko muissa Pohjoismaissa saatu lapset varhaiskasvatukseen juuri subjektiivisen oikeuden avulla? Käsittääkseni ei. Siksi olisi tuloksekkaampaa siirtää mielipidevaikuttamisen energia vaikka siihen miten meille saataisiin maksuton 15 tuntia varhaiskasvatusta kuten Ruotsissa. Ns Kallialan malli on mielestäni tässä hyvä.

      Osallistumisen laajuus ei tule yksistään siitä että ollaanko varhaiskasvatuksessa yli 20 tuntia vai ei. Myös osa- aikainen varhaiskasvatus on osallistumista, myös muissa Pohjoismaissa. Usein siinä on tukena vanhempien lyhyemmät työpäivät tai osa- aikatyö. Meillä on paljon työelämään liittyviä piirteitä jotka ruokkivat on/off -malleja työssäkäynnin suhteen.

      Ei onni ja autuus ole pelkästään siinä oikeudessa että lapsi voi olla varhaiskasvatuksessa yli 20 tuntia viikossa. Tukea pitää antaa myös kotiin jos on esim lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen ongelmia tai uupumusta. Siihen juuri nuo kokonaisvaltaisemmat lapsia perhepalvelut olisivat tarpeen. Samoin kuin työpaikkojen perheystävällisyys.

      • Kiitos kommentista. Ns. Kallialan mallissa tarjottaisiin ymmärtääksemme kaikille 3-5 -vuotiaille lapsille neljä tuntia maksutonta varhaiskasvatusta päivässä ja tämän päälle tulevat tunnit olisivat maksullisia. Hallituksen lakiesityksessä kyse on varhaiskasvatuksen ja päivähoidon rajaamisesta enintään 20 maksulliseen tuntiin viikossa. Ruotsissa maksutonta varhaiskasvatusta on tarjottava 3 vuotta täyttäneille vähintään 15 tuntia viikossa. Enintään ja vähintään eivät ole toistensa synonyymeja.

        Pidämme lakiin kirjattavaa rajausta ongelmallisena, koska vanhemmat eivät enää voisi valita lapsen ja perheen kannalta sopivinta hoitomuotoa. Se, että lailla taataan lapsille yhdenvertainen oikeus saada hyvinvointia ja kasvua tukevaa varhaiskasvatusta, ei tietenkään ole tae onnesta ja autuudesta – ei myöskään oikeus perusopetukseen ole tae hyvästä koulumenestyksestä. Olemme samaa mieltä siitä, että kokonaisvaltaisemmat perhepalvelut ovat tarpeen ja toivomme että uudistunut sosiaalihuoltolaki johtaa siihen, että perheet saavat aikaisempaa herkemmin apua arkeensa kotipalvelujen kautta.

        Anita Haataja
        Karoliina Koskenvuo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *