Sosiaalipolitiikka ja supistuva talous

Ekologisesti kestämätöntä nykykehitystä perustellaan Suomessa usein vedoten hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen. Esimerkiksi valtiovarainministeriön edustaja totesi Maailman tila 2010 –raportin julkistamiskeskustelussa 19.2.2010, että puheet kulutuksen vähentämisestä ja työajan lyhentämisestä ovat vaarallisia erityisesti hyvinvointipalveluiden ja eläketurvan kannalta. Samoin valtiovarainministeri Jyrki Katainen perusteli MTV3:n verkkosivuilla 21.3.2010, että kolmen uuden ydinvoimalaluvan myöntäminen on perusteltua nimenomaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta:

Jos meillä on liian kallista sähköä tai sitä ei saa riittävästi, niin silloin meillä on vähemmän työpaikkoja. Ja liian vähäinen määrä työpaikkoja tarkoittaa huonoa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Selvä johtopäätös siis on, että vastuullisen sosiaalipoliitikon kuuluu kannattaa ydinvoimaa ja taloudellista kasvua. Tilanteessa, jossa sosiaalimenojen osuus on 25,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ja sosiaaliturvan rahoitus perustuu pitkälti ansioverotukseen, tarvitaan mahdollisimman suurta bruttokansantuotetta sosiaaliturvan ylläpitämiseksi.

Kuitenkin samaan aikaan toisaalla eli ympäristökeskustelussa kiristetään ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvittavia päästövähennystavoitteita ja esitetään yhä useammin, että pelkästään nykyisen talouden viherpesulla tai teollisen tuotannon ekotehokkuuden kasvulla ei ratkaista kuudetta sukupuuttoaaltoa, biodiversiteetin köyhtymistä, valtamerien saastumista, puhtaan juomaveden puutetta, maanviljelykseen tarvittavan pinta-alan hupenemista eikä ilmastonmuutosta.

Nykyisin maapallon väestö kuluttaa luonnonvaroja 1,3 maapallon verran ekologisen jalanjäljen avulla mitattuna. Erityisesti korkean jalanjäljen rikkaissa läntisissä maissa tulisi esimerkiksi Maailman tila 2010 –raportin mukaan vähentää kulutusta ja luopua kulutuskeskeisestä kasvuajattelusta. Sekä maailman luonnonvarojen kulutus että tulonjako ovat tunnetusti hyvin eriarvoisesti jakautuneita, mikä aiheuttaa paineita vähentää kulutusta erityisesti rikkaissa hyvinvointivaltioissa.

Ennen pääsiäistä 26.–29.3.2010 kokoontui Barcelonassa noin 500 eurooppalaista tieteentekijää ja kansalaisjärjestöaktiivia pohtimaan talouskasvun supistamisen mahdollisuuksia (ks. tapahtuman verkkosivut). Suomennosta vailla oleva käsite ”degrowth” viittaa talouskasvusta luopumiseen kestävän ympäristön ja sosiaalisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Degrowth-keskustelu pyrkii vastaamaan tässäkin kirjoituksessa esitettyyn ristiriitaan siitä, että hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää talouskasvua, joka kuitenkin samalla heikentää elinympäristöä. Keskustelussa korostetaan luonnonvaroja säästävää kasvun purkamista erityisesti rikkaissa maissa, mikä rajallisella maapallolla tarkoittaa kasvuedellytysten luomista köyhemmissä maissa.

Sosiaalisesti kestävä talouden supistaminen tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltioiden tulee kehittää uudenlaisia sosiaaliturvan tuottamisen tapoja. Barcelonan konferenssissa työryhmien esitykset ovatkin käsitelleet talouskasvusta riippumattomia eläkejärjestelyjä, työajan lyhentämistä ja paikallistalouksien – ja yhteisöjen roolia. Lisäksi on esitetty ideoita minitoimeentulon ja toisaalta maksimitulon määrittämiseksi ja pohdittu verotuksen muuttamista niin, että sosiaalinen eriarvoisuus vähenisi. Kansainvälisesti tunnettuja talous- ja yhteiskuntatieteilijöitä yhteen kerännyt degrowth-keskustelu osoittaa, että kansalaisten hyvinvointi voidaan turvata ilman BKT:n kasvua – ja ilman kolmea uutta ydinvoimalaa.

Tuuli Hirvilammi
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *