Suomalaiset eläkkeet eurobyrokraatin silmin (osa 3)

Olli Kankaan blogikirjoitus julkaistaan kolmessa osassa peräkkäisinä päivinä. Ensimmäinen osa julkaistiin 1.12.2014 ja toinen osa 2.12.2013.

Toimeentulovaikeudet – Pohjoismaitten palautettu kunnia?

Toimeentuloa voidaan lähestyä myös kysymällä ihmisiltä suoraan, miten hyvin tai huonosti he tulevat nykyisillä tuloillaan toimeen. Näin on menetelty esimerkiksi Eurooppalaisessa sosiaalitutkimuksessa (European Social Survey, ESS), joka on eräs parhaita kyselytutkimuksia. ESS-kyselyjä on toistettu kahden vuoden välein vuodesta 2002 lähtien. Yhdistämällä eri vuosien aineistot saadaan kullekin maalle riittävästi havaintoja eläkeläisryhmiin, jotta luotettavia vertailuja voidaan tehdä. ESS -surveyssä vastaajilta on kysytty mm. sitä, kuinka vaikeaa tai helppoa heidän on nykyisillä tuloillaan tulla toimeen.

Koettujen toimeentulovaikeuksien ja materiaalisen deprivaation välinen yhteys on paljon selvempi kuin suhteellisen köyhyyden ja deprivaation (tai AROP-köyhyyden ja toimeentulovaikeuksien). Materiaalisen deprivaation ja koettujen toimeentulovaikeuksien tarkastelu antaa kenties todellisemman kuvan eläkeikäisten toimeentulosta kuin 60 prosentin tulorajaan perustuva tuloköyhyysmittari. Tässä asetelmassa Pohjoismaitten tilanne näyttää varsin hyvältä ja eläketurva kansainvälisesti katsottuna paljon paremmalta kuin AROP-tarkasteluissa. Suomessa materiaalinen deprivaatio kiusasi noin prosenttia kaikista yli 65-vuotiaista. Toimeentulovaikeuksia oli runsaalla 10 prosentilla. Vain Ruotsi, Tanska, Luxemburg ja Hollanti sijoittuivat Suomea paremmin kummallakin mittarilla. Etenkin Tanska näyttää olevien huolettomien eläkeläisten maa. Huolettomuutta mukavasti edesauttaa maan kansaneläke, joka on euromääräisesti kaksinkertainen meikäläiseen verrattuna.

Etelä-Euroopassa ja entisissä itäblokin maissa deprivaatio ja toimeentulovaikeudet ovat suuria muuhun Eurooppaan verrattuna. Tilanne näyttää näissä maissa paljon AROP-tarinaa pahemmalta. AROP-tarkastelun mallimaassa Unkarissa toimeentulovaikeuksia oli noin 40 prosentilla vastaajista ja lähes 20 prosenttia kärsi materiaalisesta puutteesta. Vastaavasti myös Tšekin ja Viron tilanne näyttää paljon pahemmalta kuin AROP-tarkastelussa.

Onnistunko sitten vakuuttamaan eurobyrokraattiystäväni näillä kuvilla ja todistamaan, että Suomen eläkejärjestelmä ei ole hullumpi – vaikka peruseläkkeemme kalpeneekin vertailussa juutteihin? En lainkaan. Hän vetoaa siihen, että yksin asuvien vanhempien ikäluokkien ennen kaikkea yksin asuvien vanhempien naisten tilanne on Suomessa tukala.  Koska vanhemmilla ikäluokilla ei ole ollut mahdollisuutta kartuttaa työeläkettä, köyhyys ja toimeentulo-ongelmat kiertyvät peruseläketurvan riittävyyteen tai riittämättömyyteen.

Yksin asuminen, yksin asuvat eläkeläiset ja toimeentulon ongelmat    

Pohjoismaissa normina on kahden palkansaajan malli. Jos kotitaloudessa on kaksi palkansaajaa, köyhyysriski on pieni mitattiinpa asiaa millä mittarilla tahansa. Sen sijaan yhden tulosaajan kotitaloudet ovat ainakin AROP-mittarilla ongelmissa olipa siten kyse eläkeläisistä tai nuoremmista väestöryhmistä. Yksin asuminen muodostaa Pohjoismaissa ns. uuden sosiaalisen riskin. Sama pätee myös eläkeläisiin, kuten oheisesta kuviosta nähdään.

Kuvio 3. Suhteellinen tuloköyhyys (AROP 60 %) ja toimeentulovaikeudet yksin asuvien ja parisuhteessa olevien yli 75-vuotiaitten naisten ja miesten keskuudessa Euroopassa 2010-luvulla (Eurostat ja ESS).

Klikkaa kuva suuremmaksi

Klikkaa kuva suuremmaksi

Pohjoismaissa yksinasuminen eläkeläisten keskuudessa on yleisempää kuin muualla Euroopassa. Muissa maissa, ennen muuta Etelä-Euroopassa kahden ja kolmen sukupolven kotitaloudet ovat yleisempiä. Tällä kotitalouden rakennetekijällä luonnollisesti on oma vaikutuksensa köyhyydestä saatavaan kuvaan meillä ja muualla.

Yksin asuminen näyttäisi olevan sukupuolta suurempi riskitekijä tuloköyhyyden selittäjänä. Toki sukupuolella ja sukupuoleen liittyvillä työhistorioilla on oma vaikutuksensa. Yksinasuvien naisten köyhyysriski on nelinkertainen, ja yksinasuvien miesten riski on kolminkertainen parisuhteessa oleviin nähden. Olipa sitten kyse yksinasuvista naisista tai miehistä suomalaiset köyhyysluvut ovat eurooppalaisittain korkeita¹. Sen sijaan kahden eläkeläisen taloudessa menee paremmin. Parisuhde toimii riskipoolina.

Koetuilla toimeentulovaikeuksilla mitattuna meikäläinen eläkejärjestelmä näyttäisi olevan suhteellisen hyvä. Toki vaikeuksien kokeminen yksinasuvien keskuudessa on yleisempää kuin vaikkapa Tanskassa, jossa kansaneläke on meikäläistä paljon parempi. Tai tarkalleen ottaen Tanskan kansaneläkkeen perusosa on vastaa suurin piirtein meikäläisen takuueläkkeen taso, mutta sen päälle tulee tulovähenteinen lisäosa, joka on noin 800 € yksinasuvalle ja noin puolet tuosta summasta pariskunnalle. Sen sijaan Suomi ei oleellisesti poikkea Ruotsista kummasta mittarista tahansa on kyse ja tarkasteltiinpa yksin asuvia tai parisuhteessa olevia.

Oliko eurobyrokraatti oikeassa?

Ehkä, ehkä ei. Vastaus riippuu paljolti siitä, mitä köyhyysindikaattoria käytetään. Niin ikään vastaus riippuu siitä, katsotaanko pelkästään tulonsiirtojen vaikutusta vai otetaanko huomioon myös työtulot ja yksityiset eläkkeet. Jos tarkastelu keskitetään vain julkisten järjestelmien toimintaan ja mittarina käytetään koettuja toimeentulovaikeuksia, Suomen eläkejärjestelmä näyttäytyy ihan kelvollisena, jopa hyvänäkin.

Jos taas käytetään 60 prosentin köyhyysrajaa, niin yksin asuvien eläkeläisten tilanne näyttää pulmalliselta. Tällä indikaattoreilla Suomi auttamatta joutuu EU:n eläke-eksperttien ’naming and shaming’ listalle. Yksin asuvien ongelmiinhan myös Nicholas Barr kiinnitti huomiota arvioidessaan Suomen eläkejärjestelmän toimivuutta viime vuonna julkaistussa raportissaan². Hänen lievä suosituksensa oli se, että yksin asuville maksettaisiin korkeampaa takuueläkettä kuin parisuhteessa oleville.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen rooli sosiaaliturvan kysymykset yleensä ja peruseläketurva erityisesti saavat tulevissa vaalikeskusteluissa. Nouseeko yksinasuvien köyhyys vaaliteemaksi? Jaksaako yksinasuvien eläkeläisten tilanne kiinnostaa Arkadianmäelle pyrkiviä? Ainakin eurobyrokraatti Suomenkin köyhyyslukuja kriittisesti silmäilee pohtiessaan, miten Eurooppa 2020-ohjelman köyhyystavoitteet voitaisiin saavuttaa.

Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

[1] Suvi Linnanvirta on analysoinut yksin pienituloisten eläkeläismiesten tuntemuksia tutkimuksessaan Yksin asuvien kansaneläkeläismiesten taloudellinen ja sosiaalinen. Helsinki: Kela 2014. Katsos myös Ilpo Airio (toim.) Toimeentuloturvan verkkoa kokemassa. Helsinki: Kela 2013.

[2] Barr: The pension system in Finland: Adequacy, sustainability and system design. Helsinki: ETK 2013.

4 ajatusta “Suomalaiset eläkkeet eurobyrokraatin silmin (osa 3)”:sta

  1. Monessa asiassa kannattanee seurata tanskalaisia, koska he tuntuvat olevan usein meitä askeleen edellä ja onnellisen hyväntuulisesti. Kunnon peruseläke ja vaatimattomampi pakollinen ansioeläke voisivat olla meilläkin paikallaan.

    Ansioeläkkeen rahoitus tuottaa nykyisin yksityisillä aloilla noin 23 %:n verokiilan palkkoihin. Kansaneläkkeen rahoituksen veropohja on laajempi eikä kohdistu samalla tavalla suoraan työntekoon.

    Nykyisin alimmat palkat ovat noin 8,5 euroa tunnissa mikä tuo vajaan 1300 euron kuukausipalkan ja runsaan 1200 euron eläkepalkan. Tästä vanhan mallin eläke 60 % on vajaat 750 euroa eli suurin piirtein takuueläke. Kuitenkin kahdeksankin euron tuntipalkasta menee täysi 23 %:n eläkemaksu, jota ilmankin pääsisi takuueläkkeelle. Tässä mielesssä työeläkejärjestelmä ei ole pienituloisten järjestelmä. Jos kaikesta ansiosta saisi jonkin verran eläkettä, vaikkapa 20 % nykyistä korkeamman takuueläkkeen päälle, tilanne olisi toinen.

    Vielä tulokäsitteestä. Sisältääkö keskitulo, mistä 60 %:n köyhyysraja lasketaan, eläkemaksut? Bruttopalkkaa ei ainakaan tulisi käyttää, koska se on meillä keinotekoinen raja eläkemaksujen välissä. Kun eläkemaksu on ”myöhennettyä palkkaa”, niin silloin tässä mielessä käytettävissä oleva ”palkka” on bruttopalkka miinus eläkemaksu. – On kuitenkin selvä, että 60 %:n eläke ilman sitä korottavaa kansaneläkettä luo automaattisesti pienituloisista palkansaajista sikiävän eläkeläisköyhälistön ellei pienituloisuuutta pidetä työuran poikkeusilmiönä.

  2. Kiitos kommentista

    Tanskalaiset itse häpeilemättä mainostavat EU:ssa ja muualla maailmalla, että heidän eläkejärjestelmänsä on maailman paras. Perusteet:
    1) riittävä perusturva (solidaarisuus)
    2) työeläke (joka ei ole sidottu tuloihin vaan työvuosiin; työstä palkitaan)
    3) kollektiiviset lisäeläkkeet, joilla laaja kattavuus (saavutetun tulotason takaaminen maksuperusteisilla ja rahastoiduilla eläkkeillä, jotka eivät rasita tulevaisuudessa julkista sektoria)
    4) yksilölliset eläkesäästöt (ihmisten oma varautumien kykynsä ja halunsa mukaan)

    Ovatpa jotkut muutkin samaa mieltä tanskalaisten kanssa: http://www.thelocal.dk/20141013/denmark-has-worlds-best-pension-system-study

    Mitä työeläkkeeseen ja pienituloisuuteen tulee, niin tulovälillä 1 000 – 2 500 €/kk suomalainen eläkejärjestelmä yhdessä asumistuen kanssa on aika tavalla tasaeläkejärjestelmä. Ks. esim. Juha Knuuti ja Suvi Ritola (2014): 01/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Kokonaiseläke 2014 (s. 37).

    Eurostatin keskitulo on nettomääräinen (ansiotulot, maksetut verot ja muut maksut plus saadut tulosiirrot), johon sitten nettomääräiset kotitalouskohtaiset tulot suhteutetaan laskettaessa köyhyysriskejä.

  3. Kiitos erityisesti vinkistä Knuuti & Ritolan selvitykseen. Kun itse maallikkona vetää hatusta on helpottava huomata ettei ole aivan väärässä: pienituloinen ei hyödy työeläkejärjestelmästä työelämän ulkopuolelle jättäytyneeseen verrattuna. Eikä kyse ole aivan pienituloisista sillä verotus huomioiden tasaeläke jatkuu lähes keskituloon asti.

    Tästä näkökulmasta korkeapalkkainenkaan työ ei lisää käteen jäävää eläketuloa jos työura jää perhesyistä vajaaksi.

    Näin työeläkeviestinnän sanoma siitä että jokainen palkka ansaitsee eläkettä ei pidäkään paikkaansa ellei ole eläkeviestijän palkkaluokassa pitkään (pop. huom.).

    Asian kääntöpuoli on, että kuten EK:n hiljan piirtämästä palkansaajan veroastekäyrästä ilmenee (piirsin vastaavan Talouselämä-lehteen parisen vuotta sitten), syntyy tuloverokertymä yli keskituloisilta. Siis vaikka suurituloinen saa hyödyn työeläkejärjestelmästä, hän veroissaan maksaa takuueläkkeet ja asumistuet. Jääkö järjestelmän nettohyödyksi ”Fortress Finlandin” ylläpito eläkerahastoissa?

    Kun seuraa asioita maallikkona ilman toimeksiantoa, niin kaikki ei aina tartu haaviin. Yksi väärinymmärrykseni oli aikoinaan kun kuvittelin yli 53-vuotiaan eläkemaksun korotuksen olleen maksun korotus. Näin ei kuitenkaan ole sillä kyseessä on maksun siirto ”työnantajamaksusta” ”työntekijämaksun” puolelle, siis aidosta palkanalennuksesta mistä työntekijä sitten saa ylisuhteisen korvauksen jos ehtii eläkkeelle. – Itse nautin tätä alennettua palkkaa mutta tuottavuuteni ei ole alentunut, päinvastoin, joten tässä lienee palkankorotusvaatimusperuste. – Tämä vain esimerkkinä korkeatasoisen eläkeviestinnän perillemenosta meikäläisen kovaan kalloon. Knuuti % Ritolan työhön syventyminen on avuksi kuten tämä blogikin.

    Oli miten oli niin viime kädessä oikeudenmukaisuus toteutuu vain yksilötasolla. Siinä mielessä Karoliina Koskenvuon blogikirjoituksessa esitetty leskeneläkkeen puolto on outo: paraneeko sukupuolierojen indikoima eläkejärjestelmän epäoikeudenmukaisuus lisäämällä naisten välistä epäoikeudenmukaisuutta vaikka näin tasattaisiinkin naisten ja miesten keskiarvoja?

  4. Kommentoin vielä eläkkeen- ja palkansaajan verotusta. Vasta nyt luin Knuuti & Ritolan mainion selvityksen kokonaan ja löysin sieltä juuri sellaisen asetelman jota olen itsekin yrittänyt laskeskella. Tässä on viran puolesta laskettu palkansaajan ja eläkkeensaajan verojen ja maksujen koostumus ja veroaste eri tulotasoilla (kuviot 2 ja 3 s. 29-31).

    Aluksi muutama huomio: (1) Kirkollisveroa ei tulisi lukea veroasteeseen, vaikka verottaja tämän vapaaehtoisen prosenttiliikkeen maksun vanhasta muistista periikin. Ikävä kyllä verottaja perii myös työttömyysvakuutusmaksun niiltä, jotka eivät ole kassan jäseniä ja ovat vailla oikeutta ansiosidonnaiseen päivärahaan. (2) Kuviosta näkyy selvästi, että kuntavero on progressiivinen vaikka eduskunnan takarivistä säännöllisesti muuta väitetään. (3) Palkansaajalla valtion verotus alkaa vasta vajaan 30 000 euron vuosituloista, vaikka taulukko alkaa vajaan 17 000 euron tuloista. Näin paljon viran puolesta tehtävät vähennykset vaikuttavat. Tosin Kelan sairaanhoitomaksu on kuntaveron tapaan perittävä valtionvero.

    Varsinainen filosofinen ongelma liittyy eläketulon ja palkkatulon veroasteen määrittelyyn. Viisaat lainsäätäjät ovat sihdanneet veroasteet suurin piirtein samalle tasolle (kuvio 2) mutta siten, että eläkemaksu (ja muut ansion vakuutusmaksut) on luettu palkansaajan veroiksi. Jos näin ei tehtäisi, olisi eläkkeensaajan veroaste selvästi palkansaajaa kireämpi.

    On kuitenkin mielekkäämpi ajatella, että ansiosidonnaiseen etuuteen oikeuttava maksu ei ole vero, vaan vakuutussäästö. Sillä ei suoraan rahoiteta yleisiä menoja kuten muilla verotuloilla ja edunsaajana on palkansaaja ansionsa suhteessa, ainakin kollektiivisesti. Työeläkeväki puhuu siirretystä palkasta, ei verosta. Tämmöistä siirrettyä palkkaa ei voi verottaa joten vapaasti verotettava tulo alkaa vasta näiden jälkeen.

    Näin eläkkeensaajan ja palkansaajan veroastevertailu tulisikin suorittaa palkansaajan osalta nettobruttotulosta, josta on vähennetty ansionvakuutusmaksut (eläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja kelan päivärahamaksu). Tällöin eläkkeensaajan kireämpi veroaste näkyy huutaen epäoikeudenmukaisuuttaan kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun nuotilla.

    Jos nyt sitten tahtoo pitää kiinni ansionvakuutusmaksujen veroluonteesta, on muistettava, että vastaavat ns. työnantajamaksut eivät luonteeltaan eroa ns. työntekijämaksuista. Kyse on palkansaajan ansaitsemista varoista jotka käytetään palkansaajan hyväksi. Työnantajan eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen summa on pyöreästi 20 % bruttopalkasta ja johdonmukaisuuden vuoksi nämä maksut tulisi lukea sekä tuloksi että veroksi. Tällöin palkansaajan verotettava tulo olisi 120 %-yksikköä mistä ansionvakuutusmaksut vajaat 30 %-yksikköä.

    Noin 120 %-yksikön bruttobruttotulo on siinä mielessä mielekäs käsite, että se sopii oikeudenmukaisuusvertailuihin pääomatulon kanssa. Pääomatulosta ei makseta ansiosidonnaisia maksuja, eikä se olekaan vakuutettua tuloa, joten se on kokonaan verotukselle altista. Yhdistetty yhteisövero + tulonsaajan pääomavero tuottavat välittömästi yhteiseen kassaan enemmän kuin vastaavasta katteesta maksettu vakuutettu ansiotulo.

    Sellaisen, joka tahtoo liittää maksut palkansaajan veroasteeseen tai joka moittii pääomatulojen muka alhaista veroastetta tulisi ottaa kanta ansionvakuutusmaksujen luonteeseen bruttopalkan molemmin puolin. En ole nähnyt aiheesta kuin omia kirjoituksiani joten ilmeisesti en palvele oikealla tavalla rajattua etua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *