Paljon puhetta, vähän tekoja? Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010

Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Sen tavoitteissa korostuvat oikeus ihmisarvoiseen elämään ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Ihmiselämän arvokkuuden periaatteita nostettiin esiin jo aiemmin lokakuussa 2009, jolloin Norjan kruununprinssi Haakonin, filosofi Pekka Himasen ja sosiaalisen investointipankin Operation Hopen perustaneen John Bryantin vetämä hanke Global Dignity järjesti maailmanlaajuisen Global Dignity –päivän. Samankaltaista huolta köyhien ihmisarvosta ja oikeuksista kantaa myös esimerkiksi Amnesty International kansainvälisellä Kuuluu kaikille –kampanjallaan.

Suomessa teemavuoden tapahtumat tuovat mukanaan ainakin paljon puhetta köyhyydestä. Köyhyydestä puhuminen ei sinänsä ole uusi asia. Julkiseen keskusteluun suomalainen köyhyys nousi 1990-luvun laman oloissa. Tuolloin kirkon ja kansalaisjärjestöjen aktiivinen toiminta ja ohjelmatyö välittyivät myös poliittiselle agendalle. Vuonna 1998 niin sanotun Nälkäryhmän esitys siitä, että vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen tulisi laatia ohjelma köyhyyden torjumiseksi, toteutui pääministeri Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa. Tämän jälkeen köyhyys on mainittu kaikissa myöhemmissä hallitusohjelmissa. Lisäksi Euroopan unionin avoimen koordinaation menetelmään sisältyvät köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaiset kansalliset toimintasuunnitelmat ovat tarjonneet ohjelmallista jatkuvuutta köyhyyden torjumiseksi.

Niin sanotuista köyhyyspaketeista muodostui 2000-luvun alusta lähtien uudenlaisen köyhyyspolitiikan lippulaivoja. Ne olivat köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaisia toimenpideohjelmia, joilla pyrittiin kohdistamaan apu ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukemiseksi”. Köyhyyspaketteja toteutettiin vuosina 2001, 2005 ja 2006. Köyhyyttä näillä paketeilla ei kuitenkaan onnistuttu torjumaan.

Tämän jälkeen suurimmat odotukset ladattiin valtioneuvoston kesäkuussa 2007 asettamaan sosiaaliturvan uudistamiskomiteaan (Sata-komitea), jonka tehtävänä oli laatia hallitusohjelman mukaisesti ehdotus sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen ”tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa”. Komitean loppumietinnössä köyhyyden torjuminen ei kuitenkaan nouse edes retorisella tasolla keskeiseksi päämääräksi. Esimerkiksi mietinnön tiivistelmästä köyhyyden vähentämisen tavoite on syystä tai toisesta jäänyt mainitsematta.

Voidaan tietysti vain arvailla, johtuuko köyhyydestä puhumattomuus siitä, että komiteassa oli tiedossa, että jo päätetyillä tai ehdotetuilla toimeentuloturvan riittävyyttä koskevilla toimenpiteillä ei ole mainittavia välittömiä köyhyyden vähentämisvaikutuksia.

Köyhyysaste on jämähtänyt Suomessa 1970-luvun tasolle. Tarvetta köyhyydestä puhumiselle siis on. Samalla kuitenkin tarvitaan myös kuuntelijoita, jotka ovat valmiita ja halukkaita myös tekoihin – toivottavasti myös sellaisiin, joita Sata-komitea ei saanut aikaan.

Mikko Niemelä
Erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Linkkejä:
www.stopkoyhyys.fi
www.2010againstpoverty.eu

4 ajatusta “Paljon puhetta, vähän tekoja? Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010”:sta

  1. Kun vuosi 2010 on EU:n köyhyyden ja sosiaalisen syrjinnän teemavuosi herättää ihmetystä se, kuinka hiljaa Suomessa ollaan virallisella ja erityisesti hallitustasolla tästä teemavuodesta ja sen tavoitteista. En ole nähnyt yhtään ohjelmaa tai toimenpidettä, jolla EU:n teemavuoden tavoitteita Suomessa edes jollain tavoin pyrittäisiin konkretisoimaan. Sen sijaan jatkuvasti kantautuu tietoja kuntien uusista säästöpäätöksistä, joilla palveluja karsitaan. Säästöpäätökset kohdistuvat mm. omaishoitajiin, sillä monet kunnat ovat irtisanoneet tai irtisanovat voimassa olevia omaishoitosopimuksia ja tarjonneet uusia sopimuksia heikommin ehdoin.
    SATA -komitean ehdotuksissa on paljon hyvä, mutta esitysten toteutus voitaisiin kiteyttää niin, että ”tehdään joskus jotain jos on rahaa”. On olemassa vaara, että nykyisen taantuman jälkeistä kautta pitää kulua vähintään 15 vuotta ennen kuin Suomessa aletaan miettiä, olisiko meillä varaa kohentaa sosiaaliturvaa. 1990 -luvun laman jälkeinen kehitys on tästä pelottavana esimerkkinä. Laman jälkeen seurasi nousukausi ja valtion tulot olivat useana vuonna ylijäämäisiä menoihin nähden, mutta lamadiskurssi esti jopa puhumasta sosiaaliturvan korjaamistarpeista ennen SATA -komitean perustamista. SATA -komitean saatua työnsä valmiiksi tulikin sitten sopivasti uusi lama, jolloin korjaukset tai niistä puhuminenkin voidaan siirtää vähintään 2020 -luvulle. Samaan aikaan kuitenkin yhä useampi suomalainen lapsi joutuu elämään köyhyydessä. Köyhien kansalaisten määrä tullee jo lähivuosina nousemaan yli miljoonaan. Suomi on hyvää vauhtia menossa kohti jyrkän kahtiajakautunutta yhteiskuntaa. Mikäli sosiaaliturvan korjauksiin ei pikaisesti ryhdytä ja aleta toteuttaa EU:n teemavuoden tavoitteita on kehityksen lopputulos väistämättä se, että Suomi alkaa yhä enemmän muistuttaa 1800 -luvun Englantia. Sehön oli ”paratiisi rikkaille ja helvetti köyhille”.
    Vielä on aikaa pysäyttää tämä kehitys! Se edellyttäisi ripeitä toimia suunnan muuttamiseksi ja tahtoa heikompiosaisten aseman parantamiseen. Ensimmäiseksi tulisi toteuttaa SATA -komitean esitykset. Tämän ohella perusturvaan tulisi saada pikaisesti tuntuva korjaus.

  2. Veikkaan, että teemavuosi ja siihen liittyvät tapahtumat tulevat toimimaan agendan asettajina, jolla köyhyys saattaa nousta julkiseen ja poliittiseen keskusteluun. Jos se siinä onnistuu, köyhyysteema voi nousta myös kevään 2011 eduskuntavaalien keskusteluissa esiin.

    Sata-komitean linjaukset vastaavat jossain määrin ainakin sosiaaliturvan yksinkertaistamispyrkimyksiin. Sen sijaan köyhyyden vähentämistoimet rajoittuivat suurimmaksi osaksi työllistämistä tukeviin aktivointitoimiin. Toki komitean loppumietinnössä todetaan, että ”vähimmäismääräisiin päivärahoihin on jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi perusteltua tehdä myös reaalitason korotuksia.” Kummallista, ja kuvaavaa, kuitenkin on, että ehdotukseen numero 1 (Perusturvan riittävyys ja toimeentulotuen tarpeen vähentäminen) liittyvät ainoat kustannuserät kohdistuvat aktivointitoimiin.

    Hämmästystä herätti myös se, että komitea ei esittänyt laskelmia, minkälaisia olisivat tasokorotusten köyhyys- ja kustannusvaikutukset, tai paljonko toimeentulotuen tarve vähenisi, jos asumistuen tai työttömyyden perusturvan tasoa (jonka puutteita toimeentulotuki nykyisin kompensoi) korotettaisiin. Laskelmia on varmasti tehty, ja niistä olisi voinut ainakin mainita.

    Toisaalta on mainittava, että en ole yhtään varma, auttaako köyhyydestä puhuminen, jos se johtaa köyhyyspakettien kaltaisiin toimenpiteisiin. Järjestelmätasolla ruotsalaiset professorit Walter Korpi ja Joakim Palme ovat maininneet, että ”mitä enemmän keskitymme auttamaan vain köyhiä, sitä vähemmän lopulta autamme heitä; mitä enemmän kohdistamme tuen yksinomaan köyhille, sitä vähemmän todennäköisesti lievennämme köyhyyttä…” Kyse on uudelleenjaon paradoksista, jonka mukaan laaja-alaisemmat universalistiset järjestelmät poistavat köyhyyttä ja eriarvoisuutta tehokkaamin kuin kuin kohdistavat järjestelmät.

    Vaikuttaa siltä, että Korven ja Palmen tulokset sopivat myös poliittisiin instrumentteihin. Köyhyyspolitiikalla, jossa tehdään köyhyyspakettien kaltaisia pieniä paikkailuja perusturvan puhkikuluneeseen tilkkutäkkiin, ei onnistuta torjumaan köyhyyttä.

    Kolmas ruotsalaisprofessori Bo Rothstein on vielä osoittanut, että köyhyyspolitiikan kaltaiset selektiiviset toimenpiteet korostavat taloudellisesti huono-osaisten erityisasemaa sosiaaliturvan saajina. Samalla ne hävittävät ajatuksen universalistisen hyvinvointivaltion ideasta, että sosiaaliturva on meitä kaikkia varten. Tällä on pitkässä juoksussa vaikutusta myös hyvinvointivaltion kannatusperustaan.

  3. Vai että hyvinvointi? Sos.turva? Minimitoimeentulo? Jne. Ja kissan viikset, keinotteluyhteiskunta tää on: Kun on tarpeeksi pöhlä, ei saa yhtään mitään. Edes töitä; Se mitä osaa ja TEKEE, ei meinaa mitään. Vain sos,tunnus meinaa, vaikka ei osaisi, eikä tekisi yhtään mitään. Jos sos.tunnus on vanha, on Vanhasen eläkerajat peestä.

  4. Ymmärtääkseni huoneenvuokralaista luovuttiin toisen maailmansodan jälkeen. Kuntien sosiaalivirastot ovat nyt ottaneet sen uudelleen käyttöön. Toimeentulotukiasiakkaita vaatditaan asumaan jos jonkinlaisisiin slummiasuntoihin, mikä vain halvimmalla lähtee. Tämänpäivän suomessa pitää voida hyväksyä esim. normaalikokoinen kaksio myös toimeentulotukiasiakkaan asunnoksi. Jos yhteiskunta ei kykene auttamaan tai tulemaan vastaan työn saannissa, niin riitävät varat elämiseen ja omassa kodissaan asumiseen tulee kuntien varata budjeteissaan ilman mitään keinotekoisesti asetettuja asumisnormeja tai asiakkaiden syyllistämistä ja eriarvoistamista. Pakkomuutatuksilla rajoitetaan perustuslain vastaisesti ihmisten itsemääräämisoikeutta. Mikään muu laki tai säädös tai käytäntö ei voi mennä perustuslain edelle. Päivärahoihin ja myös toimeentulotukeen tulee tehdä riittävän suuri korotus jotta perustuslain pykälä ”Julkisen vallan on turvattava jokaiselle RIITTÄVÄT sosiaali- ja terveyspalvelut” toteutuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *