Omaishoito – puutteellisesti tuettu hoitomuoto

Viime marraskuussa Kelan seminaarissa tarkasteltiin omaishoidon nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia. Alustuksissa tuli esiin se, että järjestelmä ei ole vielä vakiintunut osaksi kuntien palvelujärjestelmää. Omaishoito olisi yhteiskunnan kannalta edullinen hoitomuoto, mutta järjestelmää ei hyödynnetä riittävästi. Suurin osa omaishoitajista tekee hoivatyötä ilman virallista omaishoidon tukea, vaikka hoidettavan tarve voisi sitä edellyttää. Lainsäädännön mukaan omaishoitaja on kunnan kanssa omaishoitosopimuksen tehnyt hoitaja. Tätä laajemmin omaishoitajaksi voidaan määritellä sellainen henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti. Omaishoidossa voi olla kuka tahansa vauvasta vaariin, vaikka omaishoito usein mielletään vain ikääntyneiden hoitomuodoksi. Omaishoitoon kuuluu hoitoa, valvontaa, ohjausta ja avustamista, eli hoidettavan auttamista arjessa.  Monet toteuttavat omaishoitoa jopa toiselta paikkakunnalta käsin ja monet tekevät omaishoitotyötä ansiotyön ohella. Työssäkäyvien omaishoitajien määrä kasvaa ja tämä asettaa työelämänkin uusien tilanteiden eteen.

Järjestelmä on vielä aukollinen. Sitovia vaativia omaishoitotilanteita on Suomessa noin 60 000 ja kaikkiaan omaishoitajia on noin 300.000. Sopimuksen tehneitä omaishoitajia on kuitenkin vain 40.000. Miksi näin? Euroopan ihmisoikeuskomissaari kävi kesäkuussa 2012 Suomessa ja totesi raportissaan, että ”kunnasta riippuen asiakasmaksut vaihtelivat samoin kuin omaishoitosopimukset ja maksetut hoitopalkkiot. Kuntien vaikea tilanne nousi myös esille. Yksiselitteiset, selkeät hoidon ja palveluiden myöntämisperusteet tuntuivat usein puuttuvan. Komisaarin havaintojen mukaan kuntien välillä on eroja asiakasmaksuissa ja sopimuksissa. Johtopäätöksissään komissaari totesi, että kunnallisesta itsemääräämisoikeudesta huolimatta valtion on taattava hoidon minimitaso ja kustannusten kohtuullisuus eri kunnissa”. Komisaarin havainnot osoittavat, että tilanteet, asenteet ja talous vaihtelevat kunnittain. Aina ei tehdä sopimusta tehdä silloinkaan, kun kysymyksessä on sitova omaishoitotilanne.

Tulevaisuudessa omaishoito on väistämättä kasvava järjestelmä, koska asetettujen tavoitteiden mukaan laitoshoidossa on tulevaisuudessa vain 3 % yli 75 – vuotiaista. Tämä vastaa myös useiden ikääntyneiden toiveita. Ihmiset haluavat asua kotonaan luonnollisessa ympäristössä mahdollisimman pitkään jne.

Omaishoidolla voidaan siirtää tarvetta siirtyä kalliimpiin hoitomuotoihin. Tutkimusten mukaan omaishoito tuottaa vuosittain jopa miljardiluokan säästöt yhteiskunnan hoitokuluihin. Siksi onkin merkillistä, että omaishoidon asema on edelleen epävakaa ja selkiytymätön. Omaishoidon palkkiot ovat pieniä ja niitä verotetaan kohtuuttomasti. Omaishoitajat tekevät hoitotyötä kunnan puolesta, mutta heillä ei ole oikeutta samanlaisiin työterveyspalveluihin kuin kunnan työntekijöillä. Monilla omaishoitajilla on jopa vaikeuksia pitää lakisääteisiä vapaapäiviään. Palvelut omaishoidon tukemiseen ovat usein riittämättömiä. Omaishoidon tuki on sidottu kunnan määrärahoihin. Usein määräraha loppuu kesken vuoden.

Mitä sitten tulisi tehdä, jotta omaishoito voisi olla ratkaisu tuleviin ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin? Sosiaali- ja terveysministeriön ns. KOHO – työryhmä on valmistelemassa kansallista omaishoidon kehittämisohjelmaa. Työryhmän tuleviin esityksiin kohdistetaan paljon odotuksia. Mielestäni järjestelmän kehittäminen tulisi tapahtua alan järjestöjen, Kelan ja kuntien yhteistyönä. Järjestöt tuntevat parhaiten omaishoitajien tarpeet ja voivat siten tuoda ne sopivalla tavalla uudistustyöhön. Uudistuksessa kuntien ja valtion roolia omaishoidon tukemisessa muutettaisiin. Kuntien rooliksi tulisi edelleen tehdä hoitosopimuksia ja palvelusuunnitelmia. Niiden tulisi myös edelleen tukea omaishoitoperheitä palveluin. Järjestelmä rahoitus tulisi siirtää valtion vastuulle ja Kela voisi maksaa palkkiot. Rahoituksesta on monia vaihtoehtoja, mutta on selvää, että vain korvamerkitty, kohdennettu raha toisi järjestelmään sen tarvitsemaa vakautta ja pitkäjänteisyyttä. Muitakin hyötyjä saataisiin, kun kuntien kiinnostus tukea omaishoitajia palveluin todennäköisesti lisääntyisi. Nykyisiä hoitopalkkioita voitaisiin korottaa, mutta lopputulos olisi silti kustannusten kannalta plusmerkkinen. Omaishoito tuo aina säästöjä muihin hoitomuotoihin verrattuna.

Lähivuodet ratkaisevat onko Suomessa valmiutta tällaisiin määrätietoisiin ratkaisuihin omaishoidon vakiinnuttamiseksi. Omaishoidon tukikokonaisuuden parantaminen ja järjestelmän kehittäminen tulisi nähdä inhimillisenä sijoituksena ihmisten hyvinvointiin ja samalla myös säästötoimena, ei suinkaan kustannuksia lisäävänä. Omaishoidon parantamiseksi tarvittavat lisävarat ovat vähäisiä suhteessa järjestelmän vakiinnuttamisesta ja laajentamisesta koituviin etuihin.

Jos jaat nämä huolet ja ratkaisuehdotukset kanssani, niin ota ja vaikuta, että asiat etenisivät oikeaan suuntaan.

Yrjö Mattila
johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

7 ajatusta “Omaishoito – puutteellisesti tuettu hoitomuoto”:sta

  1. Tätä väitettä kuulee usein: ”Ihmiset haluavat asua kotonaan luonnollisessa ympäristössä mahdollisimman pitkään jne.”
    En ole nähnyt vielä yhtäkään tutkimusta, joka tukisi tätä väitettä. Vanhusten suurimpia ongelmia on yksinäisyys. Tämä on vain ilman todellisuuspohjaa oleva mantra, jota hoetaan joka paikassa. Lisäksi 3% tavoite laitosasumisessa on kestämätön, koska muistisairaidet lisääntyvät koko ajan, ja muistisairas ei voi turvallisesti asua kotonaan eikä missään muuallakaan. Pitäisi kehittää erilaisia, yhteisöllisiä asumismuotoja.
    Ja toinen juttu on nämä ”omaishoitajien tukitoimet”. Omalle omaishoitajalleni, aviomiehelleni, on tarjottu tukitoimina mm. keskellä päivää olevaa omaishoitajien vesijumppaa. Parasta omaishoidon tukea on pitää huolta, että omaishoitaja saa kunnon palkkion työstään. Kaikenlaiset diiba-daaba-tukitoiminnot voi unohtaa. Miten sitovassa omaishoitotyössä oleva voisi lähteä kesken päivän vesijumppaan, jos ei omaishoidettavalle ole järjestetty siksi aikaa hoitajaa?

  2. Asiaa ja niin ajantasaista!Omaishoitajana ja asioista jo vuosia taistelleena voin todellakin allekirjoittaa kirjoittajan tekstin.Kuntien omat kriiteeristöt on myöskin saatava muutettua niin että ne eivät riko lakia kuten nykyisin paljon tapahtuu.

  3. Kiitos hyvistä kommenteista Marja ja Tarja!
    Olen täysin samaa mieltä Marin kanssa siitä, että 3 % tavoite laitosasumisessa on kestämätön. Tästä huolimatta siihen pyritään ja itse asiassa ”tehostetun palvelusasumisen” paikat ovat käytännössä laitoksia, joissa kuitenkin asukkaiden pitää maksaa kaikki menonsa itse. Kunnilla on täydellinen vapaus päättää palveluasumisen maksuista, toisin kuin laitoksissa. Olen myös samaa mieltä palkkion nostamistarpeesta. Kuntien kriteeristöt on saatava yhtenäiseksi, kuten Tarja toteaa. Sen puolesta tehdäänkin nyt työtä.
    Jaksamista ja Hyvää Pääsiäistä Marille ja Tarjalle!

  4. On se kuulkaa tämä maailiman meno näin pieneskin pitäjäs kovaa. Jos luonteheni ei olis tämä mikä se on, niin voisin olla oikeen pahooskin mielis. Mutta, joskus sitä vain miettii, että mikä tarkootus tällä kaikella on ja toivooskin, että saisin olla sen näkemäs.
    Anoon kuulkaa oikeen palakan korootusta, tai sitähän ei saa palakaksi sanua se on vain tuki, niin määräajaksi. Halusin tuolla määräajalla tuora esille sen, etten minä suinkaan mikään ahanehtija oo. Mutta, ei menny läpi.
    Miettikää ny, nämä ihimiset jokka saa palakkaa kuukaures n. 3500 eurua, joilla on n. 7½ tunnin työpäivä, ei tartte yöaikahankaa kaarastaa, viikonloput vapaina, heillä on kymmenkunta pyhäpäivää vapaana vuores sekä kesä-talvi-syys-ja hiihtolomat kaupanpäälisiksi ja heille myös maksetahan siitäkin, että palaavat takaasin lomiltansa töihin. He voivat olla sairaslomilla murehtimatta, että kuinka työpaikalla hommat hoituu ja tätä rataa. Niin tällääset ihimiset karehtii omaashoitajalta, Arjen Sankarilta jolla ei ole mitään tuollaasta hienoutta mitä erellä luettelin joka tekee työtänsä jota ei saa työksi sanua, kun se on läheisestä huolehtimista 24/7.
    Yritin saara tukeni 686 eurosta (h-palkka 0,95 euroa) nousemahan 885 eurohon (h-palkka 1,22 euroa), mutta tämäkin on liikaa ilimeesesti. Jos hoirettavani laittaasin laitoshoitohon tilapäisesti se maksaas kunnallemme n. 640 eurua vrk ja jos hänet sijootettaas sinne, niin se maksaas n. 580 eurua voorokausi.

    No, ei suinkahan täs auta muu kun ruveta väsäämähän varsiluutaa, solis pian huivipäisillä koukkuleuvoolla kokoontumisajot 😀

  5. @mari heimala

    Omaishoito ei koske ainoastaan vanhuksia, vaan se kattaa myös vammaiset lapset ja nuoret. Myös heitä kutsutaan ihmisiksi.

  6. Kiitos kirjoituksesta Arja!
    Kaikki se mitä sanot, on valitettavan totta ja koskee koko Suomea. Kunnissa ei tajuta omaishoidon merkitystä eikä sen säästön merkitystä, mitä omaishoitajat tuottavat yhteiskunnalle. Vertailusi omaishoidon ja laitoshoidon kustannuksiin pätee myös yleisellä tasolla. Laskelmien mukaan omaishoidolla saadaan vuosittain peräti 2,8 miljardin euron säästö hoitomenoihin.
    Pyyntösi omaishoidon palkkion korottamiseksi ei juurikaan olisi tätä säästöä vähentänyt. Valitettavasti siihenkään pieneen korotukseen ei siis suostuttu. On edelleen jatkettava ponnisteluja omaishoitajien aseman parantamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *