Osmo Soinivaara kirjoittaa 4.5.2012 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä demokratiasta, hierarkiasta ja markkinoiden toiminnasta. Hänen kirjoituksensa on osin vastine Björn Wahlroosin kirjalle Markkinat ja demokratia ja osin yleisempää pohdintaa siitä, miten julkisia palveluita voitaisiin ja pitäisi tuottaa. Kokonaisuudessaan Soininvaaran kirjoitus on mielenkiintoinen ja haastaa ajattelemaan. Hän nostaa esimerkiksi esille sen, miksi julkisen sektorin on tärkeää tuottaa joko täysin ilmaisia tai vahvasti subventoituja palveluja. Lue lisää »
Viimeaikoina on keskusteltu runsaasti kahdesta asiasta: Euroopan taloudesta ja kuntauudistuksesta. Eurooppalaista taloutta ravisuttaa niin sanottujen kriisimaiden taloudellinen tilanne, joista Kreikka on suurimmassa pulassa. Kriisimaita yritetään auttaa lainarahalla. Suomessa sen sijaan on useita kriisikuntia, joiden taloutta ratkaisemaan piirrettiin uusi kuntakartta.
Resepti, jota noudatetaan Euroopassa, ei ole suosiossa suomalaisessa kuntakeskustelussa. ”Rahan kaataminen” kuntiin on tuomittu jo lähtökohtaisesti. Uusi kuntakartta on hallitusohjelman mukainen rakenteellinen resepti rakenteelliseen ongelmaan. Tällä muodostetaan ”vahvoja peruskuntia”, jotka pystyvät selviytymään taloudellisesti tehtävistään.
Ruotsalaiset ovat kekseliäs kansa. Patenttien määrä väkilukuun suhteutettuna on maailman korkeimpia. Samaa luokkaa kuin suomalaistenkin. Mutta epäilemättä ruotsalaisten keksinnöt ovat paljon parempia kuin meikäläisten. Suomalaisista keksinnöistä en nyt äkkiseltään keksi muita kuin akankannon maailmanmestaruuskisat – enkä tiedä onko sitä kukaan hoksannut patentoida.
Ruotsalaisten lista on paljon vaikuttavampi: dynamiitti, jakoavain, vetoketju, kuulalaakeri, kolmipisteturvavyö, Volvo ja JAS-Gripen. Listaan voisi vielä lisätä ainakin Greta Garbon ja Peppi Pitkätossun. Ja mikä ettei myös näkkileivän ja hapansilakan.
Jos ruotsalaiset ovat kansana kekseliäitä, niin ruotsalaiset sosiaalidemokraatit (SAP) ne vasta kekseliäitä ovatkin. Aluksi he keksivät kansankodin, jonka Ingvar Kamprad sisusti. Keksimisen alkuun päästyään sverigedemarit kehittivät myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin (den nordiska modellen).
Olen nyt onnellisesti viettänyt kolme kuukautta Tanskassa, maailman onnellisimmassa maassa, kuten tanskalaiset maataan mainostavat. Ja toden totta, mikäli European Social Surveyta (ESS) on uskominen, tanskalaiset ovatkin Euroopan onnellisin kansakunta.
Tanskalaiset ovat oman ilmoituksensa mukaan myös Euroopan terveimpiä kansoja. Lähes 90 % työikäisistä juuteista sanoo terveydentilansa olevan hyvä. Ruotsalaisilla ja norjalaisilla ei ole yhtä vahva usko erinomaiseen terveyteensä, suomalaista nyt puhumattakaan. Näin siitä huolimatta, että Svensson ja Haraldsen elävät pari vuotta ja jopa Virtanenkin vuoden Jørgenseniä pidempään.
Presidentinvaalihälyn väistyttyä poliittinen keskustelu siirtynee julkisen talouden tasapainottamiseen. Esille nousevat sekä säästöt että veronkorotukset. Molemmissa keskusteluissa yksi tärkeimmistä teemoista liittyy oikeudenmukaisuuteen.
Verotuksessa kysymys on yksinkertaisesti siitä, pitäisikö suuremmasta tulosta maksaa suurempi vero vai onko tasaverotus parempi vaihtoehto. Jälkimmäisellä kannalla tuntuu olevan vain vähän poliittista kannatusta. Yleisesti oikeudenmukaisempana pidetään sitä, että verotus kiristyy tulojen kasvaessa.
Välillinen verotus eli arvonlisävero ja sen kaltaiset kulutusverot edustavat kuitenkin tasaveroa (vaikka todellisuudessa köyhät maksavat suhteessa rikkaita enemmän kulutusveroja). Verotuksen oikeudenmukaisuus voi nykyjärjestelmässä toteutua vain tuloverotuksen avulla. Mutta toteutuuko se käytännössä?